Siirry pääsisältöön

Ullakon aarteet Wanha peili


Aina ullakolla käydessäni silmäni osuvat tähän vanhaan ja todella kuluneeseen peiliin. Paksuja hirsiseiniä vasten nojaillessaan, se on näyttänyt minusta hyvin kauniilta, kaikkine vaurioineenkin. Olen monta kertaa kuvitellut, miltä se mahtaisi näyttää täällä alakerrassa. Tänään sitten päätin ottaa peilin mukaan ja tehdä sille pikaisen puhdistuksen, jotta näkisin onko siitä enää mihinkään. Aika onnettomalta se kieltämättä näytti. Takalevy oli saanut kosteutta ja se oli otettava irti kokonaan. Kipsiset reunakoristeet olivat osittain pehmentyneet ja lohkeilleet aika pahasti, eikä peiliosakaan järin hyväkuntoinen ollut. Pesin sen kuitenkin ja kiinnitin takaisin kehyksiin pienien naulojen avulla. Päätin testata peiliä meidän makkarin lipaston päälle, eikä se nyt ihan hullulta siinä näytäkään. Jääköön tuohon ainakin toistaiseksi. Roskiin en sitä raaski heittää kuitenkaan.

Kuvat näyttävät vähän oudoilta, koska Bloggerissa  ne muuttuvat jostain syystä jatkuvasti haaleaksi ja punertavaksi, tein sitten mitä hyvänsä.



Isäntä on viimepäivinä tehnyt taas kovasti sukututkimusta ja hän on päässyt siinä paljon eteenpäin tutkittuaan ikivanhoja asiakirjoja, jotka ovat jääneet aiemmin huomioimatta. Huomaan taas itsekin ajattelevani paljon niitä ihmisiä, jotka ovat täällä eläneet. Jotenkin kaikki nämä esineet tuntuvat entistäkin tärkeämmiltä, kun voi kuvitella mielessään ihmiset, jotka ovat olleet niihin kosketuksissa jo satoja vuosia aikaisemmin. Joskus tuntuu jopa siltä, kuin he olisivat jollain tasolla edelleen täällä meidän kanssamme. Aika hurjaa. On myös eräs vanha taulu naisesta 1800-luvulta, joka on saanut aivan uuden merkityksen näinä päivinä. Emme ole aikaisemmin tienneet hänestä oikein mitään ja siitä syystä taulukin on ollut jotenkin niin mystinen. No, mystisyys naiseen liittyen ei ole kyllä vähääkään hävinnyt, vaan ennemminkin päinvastoin. Niin mielenkiintoisia asioita on isäntä saanut hänestäkin selville.

Tässä kaikki tällä erää. Minä yritän saada nyt jonkinlaisen siivousinspiraation aikaiseksi. Jos aloittaisi kerrankin ajoissa joulusiivoukset, niin voisi sitten vain poltella kynttilöitä joulua edeltävät päivät :)


 
 
Niina
 


Kommentit

  1. Ihana peili kaikkine kolhuineen! Kyllä ne edelliset sukupolvet siellä ovat edelleen, tavalla tai toisella. Itse kun uskon kummituksiin ja asustelen näissä historiallisissa rakennuksissa, juttelen aina mielessäni edesmenneiden kanssa. Lupaan tehdä parhaani tilan eteen ja kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä, ja tunnen, että olen saanut heiltä hiljaisen suostumuksen ja voin nyt kulkea täällä rauhassa ja pelkäämättä. Olen täällä kerran nähnytkin selittämättömiä - jo paljon ennen tänne muuttoani. Nyt olen saanut olla rauhassa, vaikka menneiden hiljaisen läsnäolon tunnen edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, sitä se varmasti on täälläkin. Menneiden sukupolvien läsnäoloa, sitä tunnetta ei ole uusissa taloissa. Täällä on myös sellainen selittämätön rauhan tunne, jonka vuoksi minua ei koskaan pelota.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla