Siirry pääsisältöön

Kesäyönä ei nukuta




Sateen jälkeen ilma on raikas ja kostea. Tuoksu on päätä huimaavan ihana, kun kävelen pihamaalla yksikseni. Olisi jo aika käydä nukkumaan, mutta vielä ei väsytä. Minulla ei ole seuraavana päivänä mitään menoja. Päivä kuluu lasten kanssa kotona touhuillessa, eikä kelloa tarvitse katsoa, kuin tietääkseen milloin on ruokailun tai päiväunien aika. Melko mukavaa.
 
 
Tunnen usein olevani etuoikeutettu, kun olen saanut näin ihanan perheen ja kodin. Mietin välillä, olenko ansainnut tällaista onnea ja iloa. Olenko ollut itse tarpeeksi hyvä. Välillä pelkäänkin, jospa tämä kaikki riistetäänkin minulta. Onko tämä liian hyvää ollakseen totta? Sitten tulee onneksi taas päiviä, jolloin mikään ei suju. Kaikki menee pieleen ja on vaikea muistaa, että hetki sitten koin eläväni kuin unessa. Hyvä niin. Elämän ei pidäkään olla kokoajan täydellistä tai epätäydellistä.
 

 
En osannut haaveilla koskaan asuvani maatilalla isossa talossa, lasten ja hevosten ympäröimänä, saati sitten historiallisessa kartanossa. Ajatus olisi varmasti pelottanutkin minua joitain vuosia sitten. Minulle on ollut aina tärkeintä se, että ollaan onnellisia. Millään muulla ei ole väliä. Onnellisuuden tavoittelu on järkevämpää kuin materian. Minut tekee onnelliseksi arkiset pienet asiat ja ihan normaali perhe-elämä. Lapset ja heidän hyvinvointi on ykkösasia, mistä ei saisi koskaan tinkiä. Ja tietenkin oma hyvinvointi myös. Sehän on suoraan vaikutuksessa muihin perheenjäseniin. Siksi pyrin huolehtimaan itsestänikin mahdollisimman hyvin.
 

 
Hevoset ovat päässeet laitumelle ja pihassa on nyt hiljaisempaa. Tarhojen aitoja korjaillaan kesän aikana ja siivoillaan muutenkin paikkoja. Joka puolella olisi tekemistä, mutta stressiä ei kannata ottaa. Syksyyn on vielä onneksi aikaa.
 

 
Kesäkuussa meillä vierailee sukulaisia kovasti sukujuhlien merkeissä ja muutenkin. On kivaa, kun porukkaa tulee taas tänne. Osaa porukasta ei olla nähtykään vuoteen, joten tätä on odotettu kovasti.
 

 
Räpsäisin yhtenä päivänä kuvan puutarhan mattotelineestä, jonka päällä roikkuu ikivanha köysi. Kuvassa on niin ihana tunnelma, joten laitoin senkin vielä mukaan :)
 
 
Mukavaa kesänalkua kaikille!
 
Terveisin.  Niina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla