Siirry pääsisältöön

Kasvun ihmettä seuratessa

 
 
 
 



Ah, mä niin nautin! Kesä tulee ja tuntuu että energiaa alkaa taas varastoitua kroppaan, eikä vain mene läpi. Nukun edelleen varmasti aivan liian vähän, mutta terveellisempi elämäntyyli, johon olen taas tarttunut, tuntuu vähentävän unentarvetta. Säännöllinen liikunta, säännölliset ruoka-ajat ja monipuolinen ravinto vaikuttavat ihan hirveästi vireystilaan. Haaveilen, että pääsisin aloittamaan jo kunnon treenaamisen salilla, mutta tällä hetkellä on todella haastavaa löytää aikaa siihen edes kahtena päivänä viikossa. Kaksi kertaa riittää tietenkin ylläpitämään lihaskuntoa ja ehkä näin alkuun jopa vähän kehittämäänkin sitä, mutta jossain vaiheessa tulee se tilanne, ettei edistystä enää tapahdu. Olo on kuitenkin salilta kotiuduttua ihan mieletön. Väsymys on kaikonnut ja mieli on iloinen. Kotonakin voi treenata, ihan huomaamatta. Lasten kanssa ulkoillessa voi vetäistä muutamat kymmenet askelkyykyt ja kyykkyhypyt siinä sivussa, eikä aikaa kulu kuin muutama minuutti.

Puutarha vihertää niin kivasti ja pian toivottavasti myös tänä keväänä kylvetty hevoslaidun. Hevosilla tulee olemaan hulppeat oltavat, kun pääsevät 3ha suuruiselle nurmelle. Päätimme laittaa taloa ympäröivät pellot laitumiksi, jolloin hevosia ei tarvitse talutella enää vilkasliikenteisen tien ylitse. Stressi laitumien riittämisestäkin väistyy, koska nyt sitä on ainakin tarpeeksi jokaiselle turvalle. Nyt vaan peukut pystyssä, että kylvöt onnistuvat.


Meidän ihana pikkumurunen täyttää jo puoli vuotta. Ihan uskomatonta, että ollaan jo tässä vaiheessa. Olen niin ylpeä reippaasta tyttärestämme, joka kehittyy kokoajan hienosti eteenpäin. Hän on hymyileväinen ja rauhallinen nuori neiti, jonka kanssa päivät kuluvat mukavasti. Tuntuu uskomattomalta, miten paljon noin pieni ihminen pystyy syömään. Kiinteät aloitettiin jo hieman alle 4kk iässä, joka tarkoitti 1kk korjattua ikää. Nyt 6kk iässä tyttö syö jo 4-5 kertaa kiinteää ravintoa päivässä. Paino nousee tasaisesti ja nyt vain toivotaan, että jatkossakin olisi näin.


Meille on muuttanut muuten yksi uusi huonekalu. Pitääkin esitellä se seuraavaksi :)



Niina
 
 
 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla