Vanha renki maailmalla. Mitähän siitäkin seuraa?
Ja niin renki löysi itsensä ensikertaa elämässään laivamatkalta kohti Tukholman satamaa. Kyllä tämä oli koettava vanhankin miehen vielä. Ei sitä omassa pirtissä ymmärrä maailman suuruutta ollenkaan. Toisaalta hänestä olisi tuntunut monin verroin paremmalta olla nyt tälläkin hetkellä turvallisessa kotiympäristössä, kuin täällä keikkuvalla alustalla. Renkipoloinen tunsi myllerryksen vatsassaan ja haki hädissään käymälää katseellaan, mutta ei ymmärtänyt miltä sellainen voisi näyttää tällaisissa olosuhteissa. Lopulta ei auttanut muu, kuin rynnätä kiireen vilkkaa laivan kannelle ja antaa ylen kannen yli. Vatsassa hetken jo oleilleet laivaruuat eivät häntä paljon surettaneet, sillä jopa emännän jouluiset salaatitkin olivat maistuneet paremmilta. Joutivatkin siis kalanruuiksi mokomat.
Gunilla oli viehättävä ruotsitar. Hän oli hoikka ja tyylikkäästi pukeutunut nainen. Aivan kuten Helsingin Sanomissa esiintyvät Stockmannin mainosten mannekiinit. Eipä renki olisi uskonut vastaavia tapaavansa enää näin vanhana miehenä. Omalla kylällä naisten pukeutuminen oli hieman käytännöllisempää, eikä siinä toki mitään vikaa ollutkaan. Gunillan seurassa renki tunsi itsensä aikamoiseksi maalaisjuntiksi ja olisi mieluiten painunut samaa tietä takaisin, kuin mistä oli tullutkin. Gunilla oli kuitenkin sen verran puhelias ja innostunut hyvän ystävänsä velipojan tapaamisesta, ettei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota rengin vaatimattomaan ulkonäköön, vaan nappasi reippaasti miestä käsipuolesta kiinni ja lähti johdattamaan tätä kohti läheistä kahvilaa.
Kahvilassa istuttiin tunti jos toinenkin. Aika kului kuin siivillä sen jälkeen, kun Gunilla oli kaivanut laukustaan esiin valokuva-albumit, joissa sisko esiintyi aina pikkutytöstä lähtien, ihan viimeisiin päiviinsä asti ennen kuolemaansa. Renki katsoi kuvia suurella mielenkiinnolla. Hän huomioi eritoten, miten kovasti sisar olikaan muistuttanut heidän äitiään. Äidin renki oli jo melkein unohtanut. Nyt kuvia tutkiessa hänelle tuli yllättävä muistikuva mieleen lapsuusvuosiltaan, kun he olivat äidin kanssa olleet mattopyykillä kodin lähellä sijaitsevan lammen rannassa. Äidillä oli ollut vain kevyt hellemekko yllään, jonka helma muuttui läpikuultavaksi kastuessaan rantavedessä. Renki oli ollut tuolloin vasta kuuden vanha ja miettinyt, kuinka isä oli antanut piiskan viuhua vain muutama päivä aiemmin rengin tultua samaisen lammen rannalta kotiin housun puntit likomärkinä. Hän muisti pelänneensä nyt myös äidin puolesta, vaikka ei ollut toki nähnyt isän koskaan tätä lyövän. Lapsia vain, kun olivat olleet kurittomia.
Gunillalla oli mukanaan myös testamentti, jonka hän ojensi nyt miehen luettavaksi. Testamentissa ei ollut mitään uutta, jota rengille ei olisi jo aiemmin kirjeessä kerrottu. Renki taitteli paperin huolellisesti ja työnsi sen sitten takkinsa povitaskuun. "No, kerro nyt mitä aiot rahoillasi tehdä?", tiedusteli Gunilla. Renki pohti hetken asiaa. Sitten hän kertoi tilasta, jossa oli viettänyt suurimman osan elämästään. Hän kertoi, kuinka talonväki oli hänelle yhtä kuin perhe. Talon lapset olivat paikanneet sen puuttuvan kohdan, mikä hänen sydämessään olisi ollut suotuna omille lapsilleen. Renki piti selvänä, että rahat kuuluivat näille nuorille ihmisenaluille. Gunilla hymyili rengille leveästi ja sanoi, että tällä oli sydän paikallaan. He jättivät mukavan kahvilan taakseen ja jatkoivat matkaansa kohti sisaren asuntoa, sillä Gunilla kertoi kutsuneensa paikalle muutamia sukulaisia äidin puolelta, jotka odottivat kovasti rengin tapaamista.
Renki kävi taloksi sisaren nyt tyhjillään olevaan asuntoon ja vietti aikaansa Tukholman ihmeitä katsellen. Pelkkä kaupungin hälinä jo yksin ihmetytti alkuun, mutta nopeasti renki siihenkin sopeutui. Hänestä oli tullut jo aika etevä kadun nimien tuntija, sillä iltaisin oli rengillä tapana hortoilla kaupungilla ympäriinsä tunnin verran ja yrittää sitten suunnistaa takaisin asunnolle joka kerta eri reittiä. Halvat on huvit vanhalla miehellä, hän mietti. Asunnossa oli paljon hienoja vanhoja kirjoja, joita renki lueskeli omaan verkkaiseen tahtiinsa, kun ei jaksanut harrastaa kaupunkisuunnistusta. Eräänä päivänä taas yhtä kirjaa lukiessaan sivujen välistä luiskahti kortti lattialle. Renki kumartui nostamaan sen. Kortissa komeili peltomaisema, kuin suoraan Pohjanmaalta. Toisella puolella oli kirjoitusta Suomeksi. Kirjoitus oli kovin epäselvää ja hieman ajansaatossa kulunuttakin. Renki siirtyi parempaan valoon saadakseen selvän kirjoituksesta.
"Olen pahoillani, että kuulit ilmeisesti tämän vasta nyt. Asia on vaatinut myös minulta totuttelua, jonka vuoksi en kyennyt ottamaan yhteyttä sinuun, vaikka äitini kertoi jo vuosia sitten, että minulla on olemassa sisar ja veli. Kuten kerroin jo kirjeessänikin, että äitini oli halunnut pitää asian salassa ja toivoi etten itsekään ryhtyisi ottamaan enempää selvää teistä. En vain voinut täyttää hänen toivettaan".
Terveisin, sisaresi Kerttu.
Renki tunsi lamaantuneensa. Hän oli aivan järkyttynyt. Jos todella oli ymmärtänyt tekstin oikein, niin sen perusteellahan hänellä olisi toinenkin sisar. Kuinka se oli mahdollista. Ja milloin tämä kaikki oli selvinnyt sisarelle, sille hänen tuntemalleen. Kuinka pitkään sisaret olivat mahtaneet jo tietääkään toisistaan. Kortin kuluneen ulkokuoren perusteella tieto ei ollut kyllä ihan tuore. Renki ei tiennyt enää, mitä ajatella. Oliko heillä kaikilla yhteinen äiti, vaiko eri? Kysymyksiä sateli kokoajan lisää hänen mieleensä, eikä ketään ollut paikalla antamassa vastauksia niihin. Elämä oli nykyään yhtä hullunmyllyä, eikä vanha ukko enää tahtonut perässä pysyä. Nyt oli otettava puhelu Gunillalle ja kysyttävä oliko tämä koskaan kuullut moisesta.
Ja niin renki löysi itsensä ensikertaa elämässään laivamatkalta kohti Tukholman satamaa. Kyllä tämä oli koettava vanhankin miehen vielä. Ei sitä omassa pirtissä ymmärrä maailman suuruutta ollenkaan. Toisaalta hänestä olisi tuntunut monin verroin paremmalta olla nyt tälläkin hetkellä turvallisessa kotiympäristössä, kuin täällä keikkuvalla alustalla. Renkipoloinen tunsi myllerryksen vatsassaan ja haki hädissään käymälää katseellaan, mutta ei ymmärtänyt miltä sellainen voisi näyttää tällaisissa olosuhteissa. Lopulta ei auttanut muu, kuin rynnätä kiireen vilkkaa laivan kannelle ja antaa ylen kannen yli. Vatsassa hetken jo oleilleet laivaruuat eivät häntä paljon surettaneet, sillä jopa emännän jouluiset salaatitkin olivat maistuneet paremmilta. Joutivatkin siis kalanruuiksi mokomat.
Gunilla oli viehättävä ruotsitar. Hän oli hoikka ja tyylikkäästi pukeutunut nainen. Aivan kuten Helsingin Sanomissa esiintyvät Stockmannin mainosten mannekiinit. Eipä renki olisi uskonut vastaavia tapaavansa enää näin vanhana miehenä. Omalla kylällä naisten pukeutuminen oli hieman käytännöllisempää, eikä siinä toki mitään vikaa ollutkaan. Gunillan seurassa renki tunsi itsensä aikamoiseksi maalaisjuntiksi ja olisi mieluiten painunut samaa tietä takaisin, kuin mistä oli tullutkin. Gunilla oli kuitenkin sen verran puhelias ja innostunut hyvän ystävänsä velipojan tapaamisesta, ettei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota rengin vaatimattomaan ulkonäköön, vaan nappasi reippaasti miestä käsipuolesta kiinni ja lähti johdattamaan tätä kohti läheistä kahvilaa.
Kahvilassa istuttiin tunti jos toinenkin. Aika kului kuin siivillä sen jälkeen, kun Gunilla oli kaivanut laukustaan esiin valokuva-albumit, joissa sisko esiintyi aina pikkutytöstä lähtien, ihan viimeisiin päiviinsä asti ennen kuolemaansa. Renki katsoi kuvia suurella mielenkiinnolla. Hän huomioi eritoten, miten kovasti sisar olikaan muistuttanut heidän äitiään. Äidin renki oli jo melkein unohtanut. Nyt kuvia tutkiessa hänelle tuli yllättävä muistikuva mieleen lapsuusvuosiltaan, kun he olivat äidin kanssa olleet mattopyykillä kodin lähellä sijaitsevan lammen rannassa. Äidillä oli ollut vain kevyt hellemekko yllään, jonka helma muuttui läpikuultavaksi kastuessaan rantavedessä. Renki oli ollut tuolloin vasta kuuden vanha ja miettinyt, kuinka isä oli antanut piiskan viuhua vain muutama päivä aiemmin rengin tultua samaisen lammen rannalta kotiin housun puntit likomärkinä. Hän muisti pelänneensä nyt myös äidin puolesta, vaikka ei ollut toki nähnyt isän koskaan tätä lyövän. Lapsia vain, kun olivat olleet kurittomia.
Gunillalla oli mukanaan myös testamentti, jonka hän ojensi nyt miehen luettavaksi. Testamentissa ei ollut mitään uutta, jota rengille ei olisi jo aiemmin kirjeessä kerrottu. Renki taitteli paperin huolellisesti ja työnsi sen sitten takkinsa povitaskuun. "No, kerro nyt mitä aiot rahoillasi tehdä?", tiedusteli Gunilla. Renki pohti hetken asiaa. Sitten hän kertoi tilasta, jossa oli viettänyt suurimman osan elämästään. Hän kertoi, kuinka talonväki oli hänelle yhtä kuin perhe. Talon lapset olivat paikanneet sen puuttuvan kohdan, mikä hänen sydämessään olisi ollut suotuna omille lapsilleen. Renki piti selvänä, että rahat kuuluivat näille nuorille ihmisenaluille. Gunilla hymyili rengille leveästi ja sanoi, että tällä oli sydän paikallaan. He jättivät mukavan kahvilan taakseen ja jatkoivat matkaansa kohti sisaren asuntoa, sillä Gunilla kertoi kutsuneensa paikalle muutamia sukulaisia äidin puolelta, jotka odottivat kovasti rengin tapaamista.
Renki kävi taloksi sisaren nyt tyhjillään olevaan asuntoon ja vietti aikaansa Tukholman ihmeitä katsellen. Pelkkä kaupungin hälinä jo yksin ihmetytti alkuun, mutta nopeasti renki siihenkin sopeutui. Hänestä oli tullut jo aika etevä kadun nimien tuntija, sillä iltaisin oli rengillä tapana hortoilla kaupungilla ympäriinsä tunnin verran ja yrittää sitten suunnistaa takaisin asunnolle joka kerta eri reittiä. Halvat on huvit vanhalla miehellä, hän mietti. Asunnossa oli paljon hienoja vanhoja kirjoja, joita renki lueskeli omaan verkkaiseen tahtiinsa, kun ei jaksanut harrastaa kaupunkisuunnistusta. Eräänä päivänä taas yhtä kirjaa lukiessaan sivujen välistä luiskahti kortti lattialle. Renki kumartui nostamaan sen. Kortissa komeili peltomaisema, kuin suoraan Pohjanmaalta. Toisella puolella oli kirjoitusta Suomeksi. Kirjoitus oli kovin epäselvää ja hieman ajansaatossa kulunuttakin. Renki siirtyi parempaan valoon saadakseen selvän kirjoituksesta.
"Olen pahoillani, että kuulit ilmeisesti tämän vasta nyt. Asia on vaatinut myös minulta totuttelua, jonka vuoksi en kyennyt ottamaan yhteyttä sinuun, vaikka äitini kertoi jo vuosia sitten, että minulla on olemassa sisar ja veli. Kuten kerroin jo kirjeessänikin, että äitini oli halunnut pitää asian salassa ja toivoi etten itsekään ryhtyisi ottamaan enempää selvää teistä. En vain voinut täyttää hänen toivettaan".
Terveisin, sisaresi Kerttu.
Renki tunsi lamaantuneensa. Hän oli aivan järkyttynyt. Jos todella oli ymmärtänyt tekstin oikein, niin sen perusteellahan hänellä olisi toinenkin sisar. Kuinka se oli mahdollista. Ja milloin tämä kaikki oli selvinnyt sisarelle, sille hänen tuntemalleen. Kuinka pitkään sisaret olivat mahtaneet jo tietääkään toisistaan. Kortin kuluneen ulkokuoren perusteella tieto ei ollut kyllä ihan tuore. Renki ei tiennyt enää, mitä ajatella. Oliko heillä kaikilla yhteinen äiti, vaiko eri? Kysymyksiä sateli kokoajan lisää hänen mieleensä, eikä ketään ollut paikalla antamassa vastauksia niihin. Elämä oli nykyään yhtä hullunmyllyä, eikä vanha ukko enää tahtonut perässä pysyä. Nyt oli otettava puhelu Gunillalle ja kysyttävä oliko tämä koskaan kuullut moisesta.
Niina
Kiitos jatko-osasta.
VastaaPoistaLisää seurannee piakkoin.
Voi kiitos taas tästä osasta! Niin kiinnostavaa luettavaa :) Ulla K.
VastaaPoistaKiitos teille! Jatkoa tulee sitten taas jossain vaiheessa :)
VastaaPoista