Siirry pääsisältöön

Onnellisen on helppo hymyillä



Hei!

Takatalvea pukkaa ja kylmä viima jäädyttää kroppaa. Huomaan, että aloitan usein kirjoitukseni sääolosuhteilla. Se johtuu tietenkin siitä, että vietän varsin usein monta tuntia päivässä ulkona, joten väkisinkin se on iso osa elämääni. Tallityöt, pihahommat ja ratsastustunnit pitävät huolen siitä, että lapset ja me saamme riittävästi raitista ilmaa päivittäin. Tunnustan, että lähes vihaan pihalla seisoskelua, jos ei ole jotain tekemistä. Minun psyyke ei kestä pelkkää hiekkalaatikon reunalla istumista ja vuosi toisensa jälkeen hiekkakakkujen leipomista. Onneksi meidän pihamaalla riittää muutakin tekemistä kyllä ja lapset osallistuvat hommiin hyvin.

Me kaikki olemme omanlaisiamme vanhempia ja se on vain hyvä asia. Tärkeintä on, ettei sorru vetämään mitään roolia, vaan on oma itsensä niin lapsilleen kuin kaikille muillekin. Lapselle on tärkeää oppia lukemaan ihmisen kehonkieltä ja viestintää oikein. Minusta on vääryyttä esittää lapselle hyväntuulista, jos samaan aikaan kiehuu pään sisällä. On tärkeää nimetä eri tunnetiloja sekä lapsen kohdalla että omalla. Se helpottaa sekä omaa että kanssaolijan oloa. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin se, kun tuntee, että toisen viestintä on ristiriidassa hänen tunnetilansa kanssa. Onnellisen on helppo hymyillä, sanotaan ja sehän pitää paikkansa.

Vanhemmuuteen kypsyminen on kai aika yksilöllistä. Itse olen tullut ensi kerran äidiksi jo kaksikymmentä vuotiaana. Nyt päälle kolmekymppisenä ja reilun kymmenen vuoden äitiurani aikana olen kypsynyt tietenkin äitiyteen eri tavalla, kuin mitä olin alkuun ensimmäisen lapseni kohdalla. Silloin yhdestä lapsesta huolehtiminen vei yhtä paljon tai enemmän voimia, kuin tänä päivänä kaikkien yhteensä. Yksi suuri oivallus, mikä on helpottanut minua kovasti on, etten enää stressaa siitä pystynkö olemaan täydellinen äitinä. Vastaus on helppo. En pysty, enkä edes yritä. Olen tarpeeksi hyvä ja se riittää. Jos lapset ovat iloisia ja viihdyn heidän kanssaan ilman, että illasta vedän väsyneenä kilarit, niin olen tyytyväinen. Jos elämä jatkuu näin, niin minulla ei ole syytä olla huolissaan. Jos taas koen, että tulee useampia päiviä, jolloin oma pinna on kireällä ilman kunnollista syytä, olen huolissani. Asioihin reagoiminen ajoissa on tärkeää. Itse huomaan, että pienikin huolenaihe voi muuttua isoksi toisinaan, kun viettää paljon aikaa kotioloissa lasten kanssa. On tärkeää, että löytyy joku jolle voi purkaa mieltä painavia asioitaan. Jakamalla asian toiselle, ongelma muuttuu taas pienemmäksi ja olo helpottuu.

Kuvaajana: Kirsi Ylä-Ilomäki



Toisinaan ratsastustuntimme muuttuvat osittain terapiaistunnoiksi. Minusta on hienoa, että saan kuunnella ja antaa tukea myös muissa kuin ratsastusharrastukseen liittyvissä asioissa. Asiakassuhde voi muuttua nopeasti myös ystävyyssuhteeksi, joka tekee tästä työstä erityisen palkitsevaa. Olen etuoikeutettu siinäkin mielessä, että lajin kautta saan tutustua erittäin erilaisiin ihmisiin. Tallilla ovat kaikki ihmiset samalla viivalla ammatillisesta asemastaan tai mistään muustakaan riippumatta. Yhdistävänä tekijänä rakkaus hevosiin.

Kuvaajana: Kirsi Ylä-Ilomäki
Kuvaajana: Kirsi Ylä-Ilomäki




-Niina
















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla