Siirry pääsisältöön

Minusta tuli minä


Ja taas se on sunnuntai. Aika menee hujauksessa, varsinkin viikonloput. Etenkin tämä päivä, kun kellojakin taas siirrettiin kesää kohti. Tämän moni kokee rasittavaksi ja turhaksikin. Niin myös minä, mutta en jaksa murehtia mokomasta pikkuasiasta. Jos joskus tulee se päivä, että jaksan marmattaa tuon tyyppisistä jutuista, niin olen kyllä hieman pettynyt itseeni. Kokisin, että enkö sittenkään ole oppinut mitään?

Näin kolmekymppisenä alkaa väkisinkin tuntea itsensä jo toisinaan aikuiseksi, eli lasten mielestä "vanhaksi". Parhaiten sen huomaa siitä, kun tulee seurattua ympäristöään kiinnostuneemmin. Huomaa kävelevänsä metsässä ihailemassa hiljaa heräävää luontoa, suremassa pihapuun kaatumista. Huomaa huvittuneensa bussimatkalla nuorten paatoksellisista mielipiteistä. Huomaa yhä useammin pohtivansa lapsuuttaan ja aikajanaansa. Tiedostaen, että sillä on myös päätepysäkki. Elämä tuntuu myös jokseenkin helpommalta ja rennommalta. Enää en pelkää sanoa mitä ajattelen. En pelkää esiintymistä, kuten nuorena. Uskallan ajatella olevani fiksu ja  myös hölmö. Parasta mitä ikä on tuonut tullessaan on se, että tiedän lopultakin mihin suuntaan haluan edetä. Uskallan olla hieman itsekäs ja suunnitella uraa. Lapset kasvavat ja minulla on mahdollisuus opiskella. Olen aivan mahdottoman tiedonnälkäinen ja halu oppia uutta on voimakas. Olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut hukata itseäni, vaikka ns. ruuhkavuosia elämmekin. Pakko tunnustaa, että vihaan tuota nimitystä. Minusta se pitää sisällään negatiivista energiaa. Ennemmin kutsuisin tätä aikaa oppivuosiksi. Korvaamattoman tärkeäksi ajanjaksoksi, joka on tehnyt minusta sen mikä nyt olen. Vahvemman, armollisemman, rennomman ja vähemmän itsekkään olennon. Ja oppimatka jatkuu luonnollisesti kokoajan. Vanheneminen ei ahdista yhtään. Ennemminkin sen ajatteleminen rauhoittaa mieltä. Elämä on ihmeellistä, kiinnostavaa ja rakastettavaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Kartanon keskiaikainen kellari

Päärakennuksen alla on kellari, jonka Museovirasto on arvioinut olevan jo  1400-luvulta.  Kellari on kuulunut vanhoihin perustuksiin, joiden päälle nykyinen kartano on siirretty 1800-luvun alkupuolella. Se on toiminut alkujaan jääkellarina. Kyrönjoesta kuljetettiin hevosella jäälohkareet kellariin, jossa ne säilyivät hyvin lämpimän vuodenajan, jotta saatiin maito ja ruoka säilymään viileänä. Kellari sijaitsee kartanon oikeassa päädyssä, pari metriä alapuolella maanpinnasta.  Kellarissa on upea tynnyriholvikatto. Katto on uskomattoman hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten vanha se onkaan. Holvikatto oli tyypillinen keskiaikaisissa kellareissa. Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lautamuotti. Kivet muu