Siirry pääsisältöön

Juhlahumua ja auringonlasku puutarhassa





Tänään on juhlittu J:n kaverisynttäreitä. Juhlat olivat onnistuneet ja meno oli mieletön, kuten voi kuvitella. Kymmenen poikaa saa aikaan aikamoisen määrän ääntä ja paikasta toiseen siirrytään vain juoksemalla. Mutta näin useampien synttärijuhlien järjestämisestä saadun kokemuksen ansiosta sitä osaa jo varautua aika lailla kaikkeen. Kun on tarpeeksi ohjelmaa, niin homma pysyy paremmin hallinnassa. Lapsille oli järjestetty ensimmäiseksi Vanhan Rengin arvoituksen ratkaiseminen. Kaikki alkoi kirjeestä, joka löytyi Rengin tuvasta. Vanha Renki oli kätkenyt tilalle aarteen, jonka vain rohkeimmat ja viisaimmat voisivat löytää. Tuvasta tuli etsiä ensimmäinen tavu, sekä vihje, joka johdatti Sammakkolammelle. Sieltä tuli etsiä seuraava tavu, sekä kiven koloon kätketty avain, joka sopi  Museon oveen. Museossa odotti esineiden tunnistaminen pareittain ja viimeinen tavu. Seuraavan vihjeen avulla päädyttiin kellariin, jonka ovella tuli tavuista saada aikaan oikea sana ja sen arvattuaan ovi kellariin aukesi. Siellä odotti sitten aarre arkussa. Jokaiselle oma pussi sisältäen pientä kivaa. Lapset jaksoivat yllättävän hyvin seurata ohjeita, vaikka ryhmä olikin aika suuri. Mutta kyllähän tälläisen suunnitteluun saa aikaa varata ja valmisteluihin myös. Tällä kertaa minulla oli L:n kummitäti toteuttamassa ohjelmaa ja apuna synttäreiden järjestämisessä muutenkin. Ei ihan yksin olisi onnistunut moinen. Ja kun isäntä oli vielä kolmantena aikuisena valvomassa lasten leikkejä, niin juhlat olivat oikein kivat.
Huomenna olisi tarkoitus viimeistellä terassin sisustusta. Tein sinne kynttilälyhtyjä ja maalasin tämä löytämäni ruosteisen tarjottimen niille alustaksi. Mitään suurempia uudistuksia ei terassille tule, vaan lähinnä tekstiileillä yritän saada ilmettä muutettua vähän raikkaammaksi.
 
Illalla kävin vielä puutarhassa ihailemassa yksin auringonlaskua. Oli niin hiljaista ja kaunista. Rakastan tätä paikkaa.
 
 
Niina

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla