Siirry pääsisältöön

Puistossa

 
 
 
 
 
 
Ihana lämmin sunnuntai! Uskaltauduimme vihdoin vähän pihahommiin sairastelujen jälkeen, kun olo oli tänään jo sen verran hyvä. Ärsyttäviä tuollaiset kesäflunssat. Ei millään haluisi viettää näitä aurinkoisia päivä nenäliinojen kanssa sängynpohjalla, mutta minkäs teet. Sain siirretyksi perennapenkkiin jo osan kasveista, joita kaivoin pihapiiristä. Isäntä puolestaan kaivoi kasvihuoneen pohjalta kammottavan heinikon pois, niin saavat työmiehet sitten tulla maanantaina mittailemaan, että paljonko lasia tarvitsee laittaa. Kivaa, että saadaan nyt lopultakin sekin asia kuntoon. Tomaatintaimia olenkin jo ulkoiluttanut ahkerasti aina päivisin, jotta karaistuisivat ennen muuttoa kasvihuonekotiin. Ja ne kasvimaan kylvöt itävät jo. Jee! Näitä elämän pieniä iloja.
 
Puistomme vanhat puut ovat lumoavia. Paksujen satavuotiaitten runkojen seurassa tuntee itsensä niin kovin pieneksi ja nuoreksi. Mitä kaikkea ne ovatkaan ehtineet nähdä ja kokea. Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että osan saisi jo kaataakin, jotta saataisiin avaruutta pihaan, niin samalla ymmärrän miten vaikeaa niistä onkaan valita ne yksilöt, joista luopua. Sitä tulee harkita tarkkaan. Aika paljon on isäntä tänä keväänä pistänytkin pienempiä puskia matalaksi ja sahannut haarautuvia oksia isommista puista, joten ehkä nyt sitten katsotaan ensin, miltä maisema näyttää kun lehdet tulevat puihin. 
 
Sammakkolammessa käy aikamoinen vilske. Taitaa tulla ennätysmäärä pikkuisia kurnuttajia tänä kesänä. Lampi vetää puoleensa myös muita vierailijoita, kuten kuvasta näkyy.
 
Hyvää ja kaunista viikon alkua! Terv. Niina



Kommentit

  1. On teillä vaan ihana paikka, onnea sen johdosta! Omani ei ole läheskään noin iso mutta tällä hetkellä tuntuu etten isompaa jaksaisi siivotakaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sepäs se, kun piha on suuri niin tuntuu välillä, että vaikka kuinka siivoaa, niin silti on vielä vaikka kuinka paljon tehtävää. Epätoivon iskiessä sitä näkeekin enää ne hoitamattomat alueet. Pidän kyllä siitäkin, että pihassamme on myös sitä "villiä luontoa", johon ei tarvitsekaan koskea.

      Poista
  2. Samaa mieltä edellisen kanssa, ihana paikka! Itse olen miettinyt noita puita joissa kasvaa sieniä, pahkoja, mitä ovatkaan että onkohan se niille hyvä asia vai ei... Tulevan tuvan pihassa on pihlaja, joka on kuulemma laho ja puun alaosa on täynnä sienikasvustoa. Mutta vanhan kansan uskomusten mukaan pihlajaa ei saisi kaataa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kyllähän nuo sienet vähän kertovat siitä, että rungon sisällä on jokin vaurio ja jossain vaiheessa puu sitten lopulta kuolee ja kaatuu. Eli tämä meidän koivu ja teidän pihlajannekin aikanaan kuolee pois ja varmaan kannattaisi kaataa ennen sitä. En sitten tiedä kumpi mahtaa olla suurempi riski, jättää pihlaja kaatamatta ja saada se mahdollisesti sitten joku kaunis päivä niskaansa, vai uhmata tätä vanhan kansan uskomusta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli...

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina