Siirry pääsisältöön

Terassilla muistellen



Aamupäivällä käytyäni kasvimaalla ja kasvihuoneessa kitkemässä, istahdin terassille lukemaan kirjoja. Löysin hyllystä vuosia sitten saamani kirjan Hevoslaitumilla ( Juha Erola, Markku Saastamoinen. Vudeka Hevostietokirjat). Se on ihanaa kesäluettavaa parhaimmillaan. Kirja on täynnä toinen toistaan kauniimpia kuvia ja se sisältää myös paljon tietoa laitumiin liittyen. Sopii hyvin myös "ei hevosihmisille". Tämä kirja saa aina muistelemaan niitä ihania kesiä kesätöissä hevostallilla. Ja myös kotona vietettyjä hetkiä omien hevosten kanssa. Siitä tulikin mieleeni eräs tapaus, kerran isäni kanssa maastoratsastusretkellä.

Oli kaunis kesäpäivä ja tapani mukaan lähdin isäni kanssa ratsastamaan läheiseen metsään. Reitti kulki vanhan niityn poikki, joka oli niin umpeen kasvanut, että hädin tuskin polun erotti heinikon ja muun kasvillisuuden seasta. Kuljimme hevoseni kanssa edellä tämän niityn poikki ja jostain syystä ratsuni otti harha-askeleen polulla ja pahaksi onneksi astuikin maa-ampiaispesään. Pieniä ampiaisia sateli kiukkuisena parvena pesästä kohti hevoseni selkää, jalkoja ja minuakin. Hevonen yritti potkimalla ja hännällään huiskien hätistellä niitä pois, mutta ampiaisia lensi edelleen tuikkien pienten tikkojen lailla hevosen herkkään nahkaan. Minä en koskaan ole liioin ampiaisista pitänyt, vaan menin lähes hysteeriseksi niiden hyökkäyksestä ja rupesin kiljumaan kurkku suorana. Kun se ei auttanut, niin ponkaisin hevosen selästä alas ja edelleen kirkuen juoksin kotiin, jättäen hepparaukan sinne niitylle seisomaan ja isäni oman ratsunsa kanssa kummeksuen katsomaan perääni. Kotiin päästyäni olin varma, että vähintäänkin kuolen, koska pari ampiaista oli minua ehtinyt pistääkin. Isäni tuli hetkeä myöhemmin, kahta hevosta kotiin taluttaen ja voitte arvata, että hän ei oikein ollut iloinen minun nopeasta häipymisestäni. Nykyään tuo tapaus tietenkin jo naurattaa ja ampiaisiakaan en enää pelkää kovinkaan paljon.

Mutta sitten sen terassin pariin...



Terassin laitto on hieman viivästynyt muista kiireistä johtuen ja myös siksi, että minun on ollut hirveän vaikea päättää mitä sinne laittaisin. Päädyin lopulta tälläiseen simppeliin ratkaisuun, mitä saa tarpeen tullen sitten helposti muunneltua. Joskus aikaisemmin Tiimarista ostamani lampunvarjostimet ripustin pöydän yläpuolelle ilman lamppuja, josta ne saa helposti napattua pois tarpeen tullen. En myöskään tänä vuonna laita kovinkaan paljon kukkaistutuksia lattianrajaan, koska niitä on ihan tarpeeksi jo pitkin pihaa muutenkin. Ja terassilta aukeaa näkymä puutarhaan. Nyt tuntui tosiaan kivemmalta, että terassilla olisi liikkumistilaa tarpeeksi ja myös istumapaikkoja suuremmallekin joukolle. Kukka-amppelit ripustan kyllä vielä aidan yläpuolelle katonrajassa oleviin koukkuihin sitten, kun nuo kasvihuoneessa olevat Petuniat alkavat pärjätä ulkona myös öisin.
 
 
Niina
 
 



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli...

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina