Siirry pääsisältöön

Sunnuntain kuvat



Sateinen aamupäivä meni sisätiloja siivoillessa. Yritin myös tehdä paperille hahmotelmaa perennapenkistä. Se on hieman hankalan mallinen, koska pituutta on monta metriä ja leveyttä vain metri.  Yritän saada sijoiteltua kasvit lomittain niin, että takan olisi pidemmät ja rehevämmät ja edessä hieman matalemmat kukat. Osan perennoista siirrän toisesta penkistä ja osa pitää käydä ostamassa. Näin alustavasti penkkiin olisi tulossa eilen istuttamieni liljojen ja daalioiden lisäksi ainakin kotkansiipiä, tarhapäivänliljaa ja akileijaa. Väreinä on pääasiassa punainen, vaalenapunainen ja valkoinen.

Pikku L on tänään täyttänyt 4kk. Yritin ottaa kuvia hänestä leikkiessään lattialla, mutta se olikin aikamoinen haaste, kun poika viuhtoo kokoajan käsillään ja jaloillaan. Hän on oppinut myös kiljumaan oikein lujaa ja harrastaa sitä kaikki valveillaoloaikansa. Meteli on melkoista, mutta voi miten tyytyväinen hän onkaan tästä hienosta taidostaan. Aika menee niin kovin pian ja kokoajan ajattelen, että pitää nauttia näistä vauvantuoksuisista hetkistä, vielä kun niitä on.

Koivunoksat vihertävät kauniisti maljakossa. Aina se vain jaksaa yllättää, miten nopeasti silmuista aukeaa lehdet. Kohta ne ovat myös ulkona puissakin näkyvillä, ihan yllättäin.
Ostin viime sunnuntain peräkonttikirppikseltä hauskan taulun, joka on kuvakollaasissa. Toivottavasti vieraamme ymmärtävät sen olevan vitsi ;) Sunnuntain asuuni kuuluvat housut eivä muuten ole mummokalsarit, jos joku niin erehtyi luulemaan.


 
Taidampa mennä ulos vielä katsomaan onko maasta noussut uusia kasveja esiin. Se on aina yhtä hauskaa puuhaa. Sitten huomenna jos pääsisi sen kukkapenkin kimppuun.

Kommentit

  1. Haasteita sulla kukkapenkin teossa..meille tehtiin pihasuunnitelma,joka oli ehkä liian vaikea toteuttaa.pitkiä pitkiä kukkapenkkejä esim.pensasaidan eteen metritolkulla kahdella sivulla.muuten ok,mutta miten ehtii niitä hoitamaan..ja saada kasvit nousemaan talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, haasteiselta tämä tosiaan tuntuu. Ja kasvien pitäisi olla helppohoitoisiakin vielä.

      Poista
  2. mulla ihan sama haaste. Pitkä, paahteinen kukkapenkki navetan seinustalla. Ajattelin siihen punahattuja ja päivänhattuja (houkuttelevat hirveästi perhosia), muta sitten pitäisi vielä keksiä jotain jo alkukesästä kukkivaa... hmmm. Ei muuten ole ihan helppoja nämä perennapenkkien suunnittelut, jos haluaa, että joku kukkii koko kesän, kasvit sopivat yhteen ja vielä sopivat samanlaiselle paikalle... Ja sitten kun päätät, mitä haluat, et rehkä saakaan niitä mistään...

    Takuuvarmoja perennoja Suomen kukkapenkistä olivat muuten mirrinminttu (kukkii koko kesän) ja jättipoimulehti, joka sopii tosi hyvin taustaksi tai reunuskasviksi. Varsinkin siniset kukat tulivat tosi kauniisti esiin sen vierellä.

    Tännekin tulee yhteen toiseen, vähän varjoisempaan pitkään penkkin (siis mulla onkin kaksi pitkää penkkiä...) akilleijoja ja jotain muuta...Akilleijaa siinä on ollutkin mutta penkki pitää uusia... Ja ainahan perennapenkkiin voi muuten laittaa myös yksivuotisia kesäkukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan niin monta asiaa mitä ottaa huomioon. Penkki on niin näkyvällä paikalla, että olisi kiva jos siellä kukittaisiin myös mielellään koko kesä. Varmaan tulen turvautumaan myös kesäkukkiin ainakin tänä vuonna. Voihan sitä penkkiä sitten rakennella vaikka ensi kesänä taas lisää, kun näkee ensin minkälaiselta se tulee näyttämään. Minusta vaikeinta on juuri sen hahmottaminen etukäteen. Mirrin minttu tosiaan, sitä meillä oli lapsuuden kodissanikin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla