Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Ruokasalin kaunis pöytäliina

Aurinko on niin ihanasti paistanut jo useampana päivänä peräkkäin. Kevät on virallisesti sitten tullut, vaikka se on tuonut kyllä tulleessaan myös lumen. Pihatöitä on siis turha vielä aloittaa.

Vaikka maa on juuri nyt puhtaanvalkean lumen peittämä, ei se minua ole ainakaan surettanut. Ruokasaliin paistaa ihanasti aurinko keskipäivällä ja tulppaanit maljakossa tuovat kevääntunnun huoneeseen. Löysin jokin aika sitten kauniin kirjaillun pöytäliinan talosta ja levitin sen ruokasalin pöytää koristamaan. Selvisi, että liinan oli tehnyt mieheni isotäti joskus kauan sitten. Sillä on siis tunnearvoa myös ja kaunishan se on kuin mikä.




Ruokasalin yhdellä seinällä on uusi tapetti, joka on siihen laitettu viimeisimmän remontin aikana. Muuten huoneeseen ei ole vielä koskettu. Uudet verhotangot pitäisi ainakin laittaa ja sitten miettiä mitä muiden seinien kanssa tekisi. Minä niin kovasti tykkään juuri tuosta vanhasta tapetista, mutta kyllähän seinät tulisi olla yhdennäköiset. No, kaikki aikanaan. …

ARVONTA! Yksivuotiaan blogin kunniaksi

Blogi täytti tiistaina vuoden ja tämän kunniaksi olenkin päättänyt suorittaa pääsiäisaiheisen tuotearvonnan teidän ihanien lukijoiden kesken!! Palkintona on tämä suloinen pääsiäisasetelma, jonka on ystävällisesti lahjoittanut kurikkalainen Sisustuskauppa Sisustus Ruufus. Suuri kiitos heille siitä! Arvonta on blogin ensimmäinen ja olen innoissani, että saan sellaisen nyt järjestää teille.
Sisustus Ruufukselta löytyy myös verkkokauppa, joita päivitelläänkin parhaillaan ja tuotteita tupsahtelee kokoajan lisää kaikkien saataville. Olen keksinyt teille pienen tehtävän, joka liittyy juuri verkkokauppaan ja vastaamalla seuraavaan kysymykseen oikein kommenttiboksissa, olet mukana arvonnassa. Verkkokauppaan pääset täältä

Verkkokaupasta löytyy mm. eräs aivan ihastuttava penkki, jonka huolisin itsekin oikein mieluusti meidän puutarhaan, johonkin ihanaan suojaisaan paikkaan.

 Kysymys kuuluu näin: Penkillä on kimppu tulppaaneja, mutta minkähän värisiä ne mahtavat ollakaan?

Anonyymit muistakaa jä…

Uutta ja vanhaa makuuhuoneessa

Hei taas! Blogin viimeisestä päivityksestä onkin kulunut jo hetkinen. Ollaan vietetty mennyttä viikkoa vähän edellistä rauhallisemmin, koska hiihtoloman tohinat tekivät kyllä tehtävänsä ja olen yrittänyt kerätä voimiani takaisin ottamalla vähän rennommin. Sunnuntaipäivän vietimme Tuurin kyläkaupalla ja sieltä löytyi kaikenlaista pientä kivaa. Yksi ostos oli uusi päiväpeitto meidän makkariin. Sen ansiosta innostuttiin vaihtamaan myös valaisin samalla. No, se olikin helpommin sanottu kuin tehty, mutta nyt se on kuitenkin siinä.



Tämän kauniin vanhan valaisimen hankimme jo vuosi sitten antiikkiliike Faaraon Antiikista. Se oli päässyt jo tässä vähän unohtumaan talon vintille. Olen iloinen, että valaisin saatiin käymään juuri makuuhuoneeseen. Pienemmässä tilassa sen koristeellisuus pääsee paremmin oikeuksiinsa. Lamppuihin kuului myös valkoiset varjostimet, mutta tulin siihen tulokseen, että ilman on parempi.
Kaksi vanhaa komuuttia toimivat yöpöytinä. Ne ovat keskenään erinäköiset, mutta ei…