tiistai 21. helmikuuta 2017

Miten minusta tuli pohjalaistalon emäntä


Hei!

Olen pitänyt blogiani elämästäni täällä keltaisessa kartanossa jo pian neljä vuotta. Siitä saan kiittää ihania lukijoitani! En minä olisi vain itselleni viitsinyt kirjoitella näin pitkään. Lukijat ovat varmasti vaihtuneetkin matkan varrella ja osa heistä ei varmastikaan tunne minua henkilökohtaisesti, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä hauska hieman kertoa kuinka minä hämäläistyttö päädyin tänne Etelä-Pohjanmaalle aikanaan. Eli suuria paljastuksia on luvassa, heh!

Kaikki alkoi pienestä sattumasta Facebookissa, jonka seurauksena kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä päätyivät kirjoittelemaan toisillensa. Huomasimme pian, että jutut menivät hyvinkin yksiin ja kiinnostus toisesta heräsi. Päädyin antamaan puhelinnumeroni ja ensimmäisen puhelumme jälkeen koin, että se oli sitten menoa. Puhelukin kesti lopulta useita tunteja ja yö meni erittäin vähillä unilla. Aamuvuoroon suuntasin väsyneenä, mutta hymyilevänä tyttönä.

Pian päätimme tavata kasvotusten ja lähdin ajelemaan ensi kertaa elämässäni kauas Etelä-Pohjanmaalle. Matkaa tuli yhteen suuntaan lähes 350km. Perillä oli vastassa komea ja roteva pohjalaismies talonsa edessä seisten. Minua jännitti hirveästi, mutta olin myös innoissani saadessani tavata lopulta sen ihmisen, jonka kanssa olimme jutelleet useita tunteja joka päivä. Nopeasti tuli selväksi, että tuossa oli juuri sellainen mies, minkä minä olin aina toivonut tapaavani. Taloakin minulle esiteltiin, mutta enpä juuri osannut siihen keskittyä. Olin toki hieman järkyttynyt siitä, miten iso se oikeasti olikin. Eksyinkin monta kertaa täällä alkuun ja sain seikkailla ristiin rastiin löytääkseni oikean paikan. Vasta myöhemmin tutustuimme talon kanssa toisiimme. Siitä lisää myöhemmin.

Asiat menivät luontevasti eteenpäin ja sitten tuli se päivä, kun pakkasimme muuttokuorman autoon ja suuntasin poikani kanssa kohti Kurikkaa. Uusperheen arki oli heti tietenkin vastassa, mutta se ei tuntunut ollenkaan haastavalta. Syynä oli varmasti se, että olimme molemmat jo ennestään vanhempia ja tottuneet, että lapset menevät kaiken edelle. Olemme kuitenkin osanneet viettää myös yhteistä aikaa. Meillä on kaksi yhteistä lasta, jotka ovat iältään 2- ja 4-vuotiaita. Sen lisäksi meillä on kolme vanhempaa lasta, joten talossa asuu suurperhe. Tämän lisäksi löytyy liuta eläimiä. Ratsastustallin johdosta ihmisiä liikkuu pihalla aika ajoin paljonkin, joten kovasti sosiaalista elämää vietämme täällä. Meillä oli aivan ihanat häät viime syksynä, joita lämmöllä muistellaan. Olen erittäin onnellinen elämääni ja koen, että olen saanut paljon enemmän, kuin olisin osannut koskaan edes uneksia. Suurin syy siihen ovat kaikki ihanat ihmiset ympärilläni. Tänne muuttoni jälkeen ystäväpiiri on laajentunut paljon ja viihdyn erittäin hyvin Kurikassa. Jo alkuaikoina minulle tuli jännä tunne saapuessani tänne, kuin olisin tullut ensi kertaa kotiin. Ihan kuin kaikki olisi jo etukäteen suunniteltu tapahtuvaksi näin.


Entä sitten minä ja talo? No, tätä on vähän hankala selittää. Olen aika herkkä ihminen ja toki myös vilkkaan mielikuvituksen omaava, mutta väitän silti, että täällä tapahtui vähän kummia alkuaikoina. Ensimmäinen yöni yksin talossa oli aivan hirveä. Valvoin lähes koko yön ja pidin valoja päällä, kun joka paikasta kuului outoja ääniä. Suurin osa äänistä oli myöhemmin helposti selitettävissä, mutta se ei sillä hetkellä yksin ollessani tehnyt oloa yhtään paremmaksi. Välillä tehdessäni kotitöitä taas yksinäni, niin olin aivan varma, että joku seuraa puuhiani. Usein tämä tunne toistui tietyssä huoneessa ja ahdistava olotila meni ohi vaihtaessani huonetta. Yläkerrasta kuului askelien ääniä ja tavaroita putoili kolisten lattialle niin, että alakerrassa kajahti ja säikähdin sitä monet kerrat. Sivusilmällä näin, kun varjo liikkui ruokasalin läpi useammankin kerran. Mutta sitten ne loppuivat. Minulle tuli vain kerran sellainen olo, että täällä ollaan nyt kaikki yhdessä. Kuulukoon mitä vain ääniä ja näkyköön vain varjoja. Minua ei enää pelottanutkaan. Erittäin harvoin tulee enää ahdistava tunne missään tilassa. Ajattelen, että talo on hyväksynyt minut tänne, kun se on huomannut, ettei minusta pääsekään eroon ja että arvosta sitä myös erittäin paljon. Rakastan sen vanhoja esineitä ja tätä lämmintä rauhallista tunnetta mitä se huokuu nyt, kun selviydyin sen järjestämistä pienistä testeistä.

Olemme mukana hienossa Kurikkaa markkinoivassa kampanjassa kurkkaa.fi/
Suosittelemme sydämestämme Kurikkaa parhaana asuinpaikkana. Täällä on kaikki lähellä, mutta silti ihana rauha. Lapsiperheille aivan loistavat olosuhteet. Tutustukaan sivuihin! Ja loppuun vielä pieni video meistä, joka löytyy myös tuolta linkin takaa.


Ihanaa tiistaita kaikille! -Niina





keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kahvila Rengin Tupa ja eläinpiha avaa ovensa teille!



Mä olen niin ollut innoissani viime päivät, kun olen suunnitellut tulevaa ja saanut hääräillä tuossa meidän aittakahvilassa. Olen sisustanut, korjannut, maalannut hyllyä ja vaikka mitä muuta. Tuo on paikka, mihin saan purkaa mun yltiöromanttista ja tyttömäistä puoltani. Asioita, joita en meidän kodin puolelle toisi, mutta mikä sopii täydellisesti 1700-luvun aittaan ja sen hirsiseiniin.

Tulevana lauantaina 11.2 pidämme popup-kahvilaa Rengin Tuvassa ja sinne on siis kaikki tervetulleita klo.12-15! Ohjelmassa on myös talutusratsastusta ja keppihevosrataa ym. Eli lapset autoon ja suunta tänne meille. Myös hyviä tarjouksia ratsastustunneista ja kesän leireistä on luvassa tuolloin. Ja jos ei viikonloppuna pääse, niin viimeistään ensi kesänä kannattaa tulla poikkeamaan. Aiomme pitää nimittäin kesäkahvilaa tulevana kesänä. Ja siinä samalla kun herkuttelette maistuvilla kotileivonnaisilla, niin pääsette tutustumaan meidän hurmaaviin eläimiimme myös. Kesällä meillä asukasluku vain lisääntyy. Varsinaista kotieläinpihaa pääsymaksuineen emme pidä, vaan kahvilan ja tallin asiakkaat saavat vapaasti viettää aikaansa eläinpihassamme tallin ja kahvilan aukioloaikoina. Eikös vain kuulosta kivalta? Itse olen aivan innoissani uusista tuulista.




Pakkanen paukkuu, mutta jonkin verran lohduttaa tuo ihana aurinko. Kyllähän tämä vesiralli tallilla on hieman uuvuttavaa ja sen tietää jokainen tallinpitäjä. Jotenkin sitä aina tästäkin vaiheesta selviää, vaikka kieltämättä juuri tämä vuodenaika koetteleekin hermoja. Kai sitä pitää olla hieman hullukin, kun hankkii itselleen aina haasteita. Helppo elämä ei ole minun tavoitteeni selvästikään.

Nyt tallilla on taas mukavan vilkasta. Ihmiset heräävät harrastuksiin ihan uudella innolla heti vuodenvaihteen jälkeen. Meillä on kurssit täydessä käynnissä sekä normaalit tunnitkin melko täynnä. On ihanaa nähdä joka päivä ihmisiä, sekä vanhoja tuttuja että aivan uusia kasvoja. Hevoset tekevät ihmisistä onnellisia ja hyväntuulisia, mikä tekee tästä työstä niin palkitsevaa.

Myöhäisillan vedenjuottokeikka tuli heitettyä ja Vesku tuli ensimmäisenä paikalle. Kyllä nämä päivät tahtoo venyä myöhälle, kun tallilla tulee käytyä viimeisen kerran vielä kymmenen jälkeen. Mutta aina siitä reissusta tulee hyvä mieli.




Niina






sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kevättä kohti yrittäen



Kevätaurinko se aina välillä vilahtaa puitten raosta tai paistaa suoraan silmiin aukealla. Sen säteet on kuin pistos, mikä herättää minut horroksesta. Valo antaa energiaa ja sitä tarvitaan pitkän kaamoksen jälkeen.
Viimeiset pari kuukautta sain työskennellä aivan eri hommissa, missä koskaan ennen. Myyntityötä on toki ratsastustallin yrittäjänkin työ, mutta kuitenkin kovin erilaista, kuin esimerkiksi juuri urheiluliikkeessä työskentely. Kaikkiaan mukava kokemus ja avasi taas silmiäni yrittäjyyden moninaisuudelle, sekä myyntityön mahdollisuuksille. Aivan ihanat kauppiaat, jotka kohtelevat asiakkaitaan kuin parhaimpia ystäviään ja tekevät työtä sydämellään. Sellaiseen asiakaspalveluun tulisi aina pyrkiä. Kiitos, että sain viettää kaksi niin antoisaa kuukautta seurassanne Kaisu ja Ari.

Huomaan olevani kovin kiinnostunut kaikesta yrittämiseen liittyvästä. Syksyn opiskeluni aiheesta ovat vain lisänneet kiinnostusta entisestään. Luen iltaisin oppaita markkinoinnista ja bisnesmaailmassa pärjäämisestä suurella mielenkiinnolla. Toivon salaa, että lamppu syttyisi pääni yläpuolella ja keksisin jotain uutta ja ainutlaatuista. Jotain mitä tarvitaan juuri täällä. Ideoita tupsahtaa päähäni, kuin sieniä sateella, mutta kaikki eivät toki ole käyttökelpoisia. Innovatiivisuus kun on yksi vahvimpia luonteenpiirteitäni. Yrittämisessä on kuitenkin aina riskinsä, joten taustatyö on tehtävä huolella.

Tuleva kevät on jälleen erittäin mielenkiintoinen. Kiinnostavia projekteja on meneillään ja intoa lähteä niihin löytyy. Onneksi taas näin, sillä viime syksy meni kyllä aika koomassa. Häiden jälkeen tuntui, että nyt on hyvä hetki viettää vähän hiljaiseloa. Fyysinen kunto oli aika heikko selkäongelmien vuoksi ja henkisestikin väsymys painoi. Kaikki ylimääräinen piti jättää hetkeksi, mutta nyt sormet taas syyhyää tarttua työhön ja ottaa uusia haasteita vastaan.



Leppoisaa alkavaa viikkoa!



Niina



keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulun tunnelmissa


Rauhallista joulunodotusta kaikille!


Yhdessäoloa koko perheen kanssa ja rauhallisia päiviä. Niitä toivon joululta. Viimevuosina olen oppinut arvostamaan juuri niitä asioita kaikkein eniten. Joulua on toki kiva laittaa edelleen, mutta tänä vuonna on koristelu jäänyt aika vähäiseksi. Talo on tarpeeksi tunnelmallinen kynttelikköineen ja kynttilöineen. Himmeli on meillä tuvan katossa kesät talvet, mutta juuri muita koristeita ei sitten olekaan. Muutama tähti roikkuu tosin ikkunoilla.

Vietimme tallin pikkujouluja jokunen viikko sitten ja tänä vuonna joulukahvila olikin kartanon ullakolla. Aivan ihana tunnelma saatiin sinne aikaiseksi.



Ihmiset löysivät mukavasti paikalle ja ilta oli onnistunut. Tästä olikin kiva aloittaa jouluvalmistelut. Kartanon kyntteliköt loistivat kauniisti pimeässä illassa, kun isäntä ne asensi paikoilleen samaisena päivänä, ensimmäisenä adventtina.


Juhlasaliin tuotiin jo kuusi. Koristelemme sen perinteisesti vasta aatonaattona lasten kanssa, mutta nyt sitä on mahdollista ihastella vielä hetken aikaa ihan luonnollisessa asussaan. Eikä se näytä yhtään hullummalta näinkään.


Vielä muutama työpäivä edessä ennen, kuin saadaan rauhoittua joulunviettoon. Pitäkäähän toisistanne huolta ja voikaa hyvin!


Niina <3