Ja taas se on sunnuntai. Aika menee hujauksessa, varsinkin viikonloput. Etenkin tämä päivä, kun kellojakin taas siirrettiin kesää kohti. Tämän moni kokee rasittavaksi ja turhaksikin. Niin myös minä, mutta en jaksa murehtia mokomasta pikkuasiasta. Jos joskus tulee se päivä, että jaksan marmattaa tuon tyyppisistä jutuista, niin olen kyllä hieman pettynyt itseeni. Kokisin, että enkö sittenkään ole oppinut mitään? Näin kolmekymppisenä alkaa väkisinkin tuntea itsensä jo toisinaan aikuiseksi, eli lasten mielestä "vanhaksi". Parhaiten sen huomaa siitä, kun tulee seurattua ympäristöään kiinnostuneemmin. Huomaa kävelevänsä metsässä ihailemassa hiljaa heräävää luontoa, suremassa pihapuun kaatumista. Huomaa huvittuneensa bussimatkalla nuorten paatoksellisista mielipiteistä. Huomaa yhä useammin pohtivansa lapsuuttaan ja aikajanaansa. Tiedostaen, että sillä on myös päätepysäkki. Elämä tuntuu myös jokseenkin helpommalta ja rennommalta. Enää en pelkää sanoa m...