Siirry pääsisältöön

Upea sormuslöytö! Löytyikö kartanoltamme Kuningattaren sormus?



Sormus on ollut nyt vahvasti tapetilla siitä lähtien, kun löytö tehtiin. Lehtikuvaajat ja toimittajat ovat vierailleet tilallamme jo useaan otteeseen ja komeat löytäjät ovat saaneet poseerata kuvissa harva se päivä. Kurikka-lehti teki ensimmäisenä jutun ja sen jälkeen myös Seinäjoen Sanomat täällä. Paikkakuntalaisia sormus kiinnostaa tietysti erityisesti, koska tämä on aivan ainutlaatuinen löytö Kurikassa. Myös pitkin Suomea on oltu kovasti kiinnostuneita sormuksesta. Viimeksi tänään kävi Ilta-Sanomien kuvaaja paikalla ottamassa kuvia tulevaa juttua varten. Seuratkaa siis Ilta-Sanomia myös.

Lupasin julkaista teille Gtk:n antamaa tietoa sormuksesta, sekä uuden kuvan. Tämän kattavan tutkimuksen pohjalta on tehty myös lehtijutut.

Sormus näyttää aivan uskomattoman upealta, kun valo läpäisee kiven. Tämän kuvan perusteella voi maallikkokin jo todeta, ettei kyseessä ole ihan mikään pikku löytö. Sormus on käsittämättömän kaunis ja mittaamattoman arvokas historiallinen esine, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.


Seuraavaksi Satu Hietalan tekemää tutkimustulosten tulkintaa. (Geologian tutkimuskeskus)
Tulosten tulkintaa (Satu Hietala): SEM EDS tutkimustuloksen perusteella sekä sormuksen muotokielen ja kokonaisvaikutelman perusteella voidaan todeta sormuksen olevan iältään vanha, aikajänteellä Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman, Rooman valtakunnan itäosista (330 jKr-1453 jKr) aina Suomen myöhäiseen keskiaikaan (1397–1520) saakka.
Tarkemmin määriteltynä somuksen ikä saattaisi olla keskiaika, noin 1400-luvun paikkeilla, jolloin vielä sinkkipitoista K-Ca-lasia valmistettiin Euroopassa Espanjassa ja Ranskassa.
Sormuksen kivessä näyttäisi olevan nk. intaglio. Intagliot ovat upotettuja reliefejä, jotka on tehty kaivertamalla kiveen. Intagliot olivat hyvin yleisiä Bysantin ajan koruissa.
Sormus on löydetty 1600-luvulla rakennetun vilja-aitan (Kruunun verovilja-aitta) edustalta 30-40 cm:n syvyydestä häiriintymättömästä maakerroksesta.
Jokitöyräällä oleva kartano on perustettu 1400-luvulla. Päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1400–1500-luvun taitteesta. Tila on ollut merkittävä paikka Kyrönkankaan talvitien ja Kyrönkankaan kesätien risteyksessä. Vanhan talvitien (1400-1700?-luvulle saakka) reitillä kartano oli luonnollinen pysähtymispaikka kauppiaille sekä aatelisille. Talvitietä ovat käyttäneet papisto, aateliset, virkamiehet ja kauppiaat.
Sormus on saattanut kulkeutua Kurikkaan varhaisen kaupankäynnin ansiosta ja sormuksen laatu kuvastaisi sen olevan hyvin vauraalta kauppiaalta hankittu.
Ei voida myöskään poissulkea sitä ajatusta, että sormus olisi hukkunut kuninkaallisilta heidän vieraillessaan kartanossa. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf ja kuningatar Maria Eleonoora yöpyivät seurueineen Wähä-Kurikan talossa 1626 talvella, heidän matkallaan Pohjanlahden ympäri Tukholmaan.
Sitä, että tämä varhainen Ruotsin hovin perintökalleus olisi vierailun aikana kadonnut, on lähes mahdoton todistaa. Todennäköisempää on kuitenkin, että sormus on ostettu tai vaihdettu kaupankäynnin yhteydessä.
Mikäli sormus osoittautuisi iältään vanhemmaksi sijoittuen Bysantin kulttuurin aikaisempiin vaiheisiin, on olemassa myös pieni mahdollisuus, että kyseessä olisi tuhoutunut hautapaikka. Tässäkin tapauksessa se kertoo vauraasta perinnöstä ja kaupankäynnistyä sekä kansainvälisistä yhteyksistä.
Kyseessä saattaisi olla myös merovinkiaikainen tai kansainvaellusaikainen (Keskirautakautinen) hauta. Tämän tutkiminen vaatisi korkeusmittauksia (veden pinta 550-800 luvulla). Todennäköisesti löytöpaikka olisi siinä vaiheessa ollut hyvin lähellä meren rantaa.
Mikäli sormus olisi kulkeutunut Kurikkaan jo 300-550 jKr se todistaisi myös merkittävistä kauppasuhteista pohjaisen eliitin ja keskieurooppalaisen kauppiaiden välillä.
Merovingiaika oli pohjanmaan alueella hyvin rikas ja vauras aikakausi. Alueen sijainti on aina ollut keskeinen ja myös hautakummut perustettiin keskeisille paikoille. Hautaustapana on ollut polttokenttäkalmisto ja nämä ovat helposti tuhoutuneet yleensä rakentamisen alle. Hauta olisi saattanut tuhoutua jo keskiajalla. Haudan kivet olisi saatettu käyttää talon alla olevan holvatun kellarin rakentamiseen, joka on omistajien mukaan 1400 luvulta. Kellarin rakennustyylistä päätellen se saattaa olla myös 1600-luvulta.
Kyrönjokivarrella on ollut hyvät kauppasuhteet Eurooppaan. Hyvät kauppasuhteet ovat tuoneet mukanaan arvoesineitä. Nk. ykköstyylin ja kultaesineiden keskittyminen Etelä-Pohjanmaalle on tulkittu merkiksi turkismetsästäjien ja turkiskauppojen organisaatiosta, jonka keskus oli pohjanmaalla. Pohlajainen eliitti onnistui muita Suomalaisia paremmin solmimaan kaukaisia vaihtosuhteita aina Etelä-Skandinavian kautta Keski-Eurooppaan. On myös esitetty, että Pohjanmaa olisi ollut koko läntisen Suomen hallinto- ja valtakeskus myöhäisellä kansainvaellusajalla ja Vaasan seudun keskusalue olisi ollut yhtenäisen läntisen Suomen pien”kuningaskunnan” ydin noin 500 luvulla. Lisäksi pohjanmaalle syntyi Keskirautakaudella selvä yläluokka tai eliitti, jonka käytöstavat ja symbolit haettiin Etelä-Skandinavian ja Keski-Euroopan aristokraattisista piireistä. Tällöin myös vaatteet ja korut olivat samanlaisia ja niihin inspiraatiota haettiin Rooman valtakunnasta.
Samoin on myös mahdollista, että sormus olisi peräisin viikinkiaikaisesta tai ristiretkiaikaisesta haudasta. Näitä on löydetty Kurikasta Ahvenlamminmäeltä, Tuiskulasta sekä Jalasjärven Majamäeltä. Kyrönjoen suulta Vähäkyröstä on löydetty haudasta 6 kultarengasta (sormus). Lisäksi Vöyristä on löytynyt mm. Länsi- ja Itä-Roomalaisia kultarahoja 408-455 jKr. Lisäksi Vöyrin Gulldyntistä on löytynyt merovingiaikainen miekan ponsi, johon on upotettu granaatteja.
Kirjallisuutta: Holmblad, P., Herrgård, M. 2013. Luolamiehestä talonpojaksi. Pohjanmaan muinaisuus sanoin ja kuvin.

Kuningatar Maria Eleonoora sekä Kuningas Kustaa II Aadolf seurueineen yöpyi kartanolla talvella v.1626. Perimätiedon mukaan kuningatar oli hukannut sormuksensa vieraillessaan Kurikassa.


Voitte varmasti kuvitella, kuinka tarinat sormuksen takaa ovat olleet viimeaikoina kovasti mielessäni. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi ja yhtäkkiä kelannut hurjaa vauhtia vuosisatoja taaksepäin. Nyt kun katson puutarhassa sijaitsevaa Ruotsin Kruunun vanhaa verovilja-aittaa ja sen edustaa, josta sormus löytyi, näen lähes Kuningattaren palvelijoineen kävelevän ohitseni ja sitten pysähtyvän katsomaan suoraan minuun. Nämä tarinat saavat olon tuntumaan epätodelliselta ja jollain tavalla myös hengelliseltä. Arvostukseni vain kasvaa tilaamme kohtaan päivä päivältä.



Niina




Kommentit

  1. Aivan mahtavaa... voin vaan kuvitella tunnelmat siellä, upea löytö, joka saa mielikuvituksen liitämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! On lähes mahdoton pitää mielikuvituksensa kurissa.

      Poista
  2. Saattaa se ollakkin Ruotsin kuningattaren
    Tätini sukunimi Nyberg esiintyy Westling suvussa Ruotsissa Westling on Ruotsin kuningattaren Puoliso,
    Itsekkin olin Kihloissa 1990 luvulla Kurikka nimisen kanssa jätin hänellekkin Kulta Sormukset pöytäänsä 1990 luvulla,Espoossa
    hyvät päivän jatkot tiesinkin kartano tilan olevan kun Nyberg suvussakin vastaavia tiluksia Suomessa Suomen historiassa jota hyvin kuvaa
    Amazing Finland Facebook ja Suomen Historian Harrastajat sivut
    yst terveisin
    Pietro Jokiheimo
    Email.pietrojokiheimo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka sen tietää, vaikka kyseinen sormus olisi kuulunut kuningattarelle. Sitä on mahdoton todistaa, mutta olisihan se hauska yhteensattuma. Kurikassa on kulkenut jo vuosisatoja perimätieto kuningattaren kadonneesta sormuksesta ja sitä on sitten ahkerasti myös etsitty. Hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  3. Onnea upeasta löydöstä! Kartanonne on arvokas kulttuurikohde, ja vuosisatoja käytössä olleilla paikoilla on aina aikojen saatossa hukkunut erinäisiä asioita. :)

    Näin arkeologina on pakko sanoa, että en näe sormuksessa minkäänlaisia bysanttilaisia piirteitä. Tämän voi todeta vaikka googlaamalla bysanttilaisia intagliosormuksia. Luultavimmin sormus onkin valmistettu Länsi-Euroopassa keskiajan lopulla, ja tätä vasten arvelut jopa kansainvaellusaikaisista hautauksista tuntuvat tuulesta temmatuilta. Kansallismuseolta osataan varmasti antaa tarkempi mielipide. Joka tapauksessa kiehtova löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sormus on kiehtova löytö ja toivomme saavamme siitä vielä lisää tietoa. Jäämme innolla odottamaan!

      Poista
    2. Kiitos Ilari!
      Laittaisitko sähköpostiosoitteesi minulle osoitteeseen kandolin@hotmail.com
      Laitan sinulle kuvia vastaavista bysanttilaisista sormuksista intagliolla niin voit kertoa mitä mieltä olet niistä.
      Kiitos!

      Poista
  4. Kiva blogi, löysin eilen Genin kautta (sukututkimusohjelma) yhteyden Antti Kurikkaan joka on 10 esiisäni. Mukava lukea sinun blogia talon historiasta ja on mukavaa että talo on vielä olemassa samassa suvussa ja hyvässä hoidossa ja että vanhoja arvokkaita esineitä on jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne!

      Kiitos kommentistasi. Hauskaa, että olet löytänyt sukujuuresi, jotka ulottuvat tänne meille! Täällä tosiaan historian havinassa elämme. Tervetuloa vierailulle joskus!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla