Siirry pääsisältöön

Miten minusta tuli pohjalaistalon emäntä


Hei!

Olen pitänyt blogiani elämästäni täällä keltaisessa kartanossa jo pian neljä vuotta. Siitä saan kiittää ihania lukijoitani! En minä olisi vain itselleni viitsinyt kirjoitella näin pitkään. Lukijat ovat varmasti vaihtuneetkin matkan varrella ja osa heistä ei varmastikaan tunne minua henkilökohtaisesti, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä hauska hieman kertoa kuinka minä hämäläistyttö päädyin tänne Etelä-Pohjanmaalle aikanaan. Eli suuria paljastuksia on luvassa, heh!

Kaikki alkoi pienestä sattumasta Facebookissa, jonka seurauksena kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä päätyivät kirjoittelemaan toisillensa. Huomasimme pian, että jutut menivät hyvinkin yksiin ja kiinnostus toisesta heräsi. Päädyin antamaan puhelinnumeroni ja ensimmäisen puhelumme jälkeen koin, että se oli sitten menoa. Puhelukin kesti lopulta useita tunteja ja yö meni erittäin vähillä unilla. Aamuvuoroon suuntasin väsyneenä, mutta hymyilevänä tyttönä.

Pian päätimme tavata kasvotusten ja lähdin ajelemaan ensi kertaa elämässäni kauas Etelä-Pohjanmaalle. Matkaa tuli yhteen suuntaan lähes 350km. Perillä oli vastassa komea ja roteva pohjalaismies talonsa edessä seisten. Minua jännitti hirveästi, mutta olin myös innoissani saadessani tavata lopulta sen ihmisen, jonka kanssa olimme jutelleet useita tunteja joka päivä. Nopeasti tuli selväksi, että tuossa oli juuri sellainen mies, minkä minä olin aina toivonut tapaavani. Taloakin minulle esiteltiin, mutta enpä juuri osannut siihen keskittyä. Olin toki hieman järkyttynyt siitä, miten iso se oikeasti olikin. Eksyinkin monta kertaa täällä alkuun ja sain seikkailla ristiin rastiin löytääkseni oikean paikan. Vasta myöhemmin tutustuimme talon kanssa toisiimme. Siitä lisää myöhemmin.

Asiat menivät luontevasti eteenpäin ja sitten tuli se päivä, kun pakkasimme muuttokuorman autoon ja suuntasin poikani kanssa kohti Kurikkaa. Uusperheen arki oli heti tietenkin vastassa, mutta se ei tuntunut ollenkaan haastavalta. Syynä oli varmasti se, että olimme molemmat jo ennestään vanhempia ja tottuneet, että lapset menevät kaiken edelle. Olemme kuitenkin osanneet viettää myös yhteistä aikaa. Meillä on kaksi yhteistä lasta, jotka ovat iältään 2- ja 4-vuotiaita. Sen lisäksi meillä on kolme vanhempaa lasta, joten talossa asuu suurperhe. Tämän lisäksi löytyy liuta eläimiä. Ratsastustallin johdosta ihmisiä liikkuu pihalla aika ajoin paljonkin, joten kovasti sosiaalista elämää vietämme täällä. Meillä oli aivan ihanat häät viime syksynä, joita lämmöllä muistellaan. Olen erittäin onnellinen elämääni ja koen, että olen saanut paljon enemmän, kuin olisin osannut koskaan edes uneksia. Suurin syy siihen ovat kaikki ihanat ihmiset ympärilläni. Tänne muuttoni jälkeen ystäväpiiri on laajentunut paljon ja viihdyn erittäin hyvin Kurikassa. Jo alkuaikoina minulle tuli jännä tunne saapuessani tänne, kuin olisin tullut ensi kertaa kotiin. Ihan kuin kaikki olisi jo etukäteen suunniteltu tapahtuvaksi näin.


Entä sitten minä ja talo? No, tätä on vähän hankala selittää. Olen aika herkkä ihminen ja toki myös vilkkaan mielikuvituksen omaava, mutta väitän silti, että täällä tapahtui vähän kummia alkuaikoina. Ensimmäinen yöni yksin talossa oli aivan hirveä. Valvoin lähes koko yön ja pidin valoja päällä, kun joka paikasta kuului outoja ääniä. Suurin osa äänistä oli myöhemmin helposti selitettävissä, mutta se ei sillä hetkellä yksin ollessani tehnyt oloa yhtään paremmaksi. Välillä tehdessäni kotitöitä taas yksinäni, niin olin aivan varma, että joku seuraa puuhiani. Usein tämä tunne toistui tietyssä huoneessa ja ahdistava olotila meni ohi vaihtaessani huonetta. Yläkerrasta kuului askelien ääniä ja tavaroita putoili kolisten lattialle niin, että alakerrassa kajahti ja säikähdin sitä monet kerrat. Sivusilmällä näin, kun varjo liikkui ruokasalin läpi useammankin kerran. Mutta sitten ne loppuivat. Minulle tuli vain kerran sellainen olo, että täällä ollaan nyt kaikki yhdessä. Kuulukoon mitä vain ääniä ja näkyköön vain varjoja. Minua ei enää pelottanutkaan. Erittäin harvoin tulee enää ahdistava tunne missään tilassa. Ajattelen, että talo on hyväksynyt minut tänne, kun se on huomannut, ettei minusta pääsekään eroon ja että arvosta sitä myös erittäin paljon. Rakastan sen vanhoja esineitä ja tätä lämmintä rauhallista tunnetta mitä se huokuu nyt, kun selviydyin sen järjestämistä pienistä testeistä.

Olemme mukana hienossa Kurikkaa markkinoivassa kampanjassa kurkkaa.fi/
Suosittelemme sydämestämme Kurikkaa parhaana asuinpaikkana. Täällä on kaikki lähellä, mutta silti ihana rauha. Lapsiperheille aivan loistavat olosuhteet. Tutustukaan sivuihin! Ja loppuun vielä pieni video meistä, joka löytyy myös tuolta linkin takaa.


Ihanaa tiistaita kaikille! -Niina





Kommentit

  1. Hyvä video ja mukavat tarinat alkuajoistasi uudella asuinpaikkakunnalla. ON hienoa ,että vaalitte suvun perinteitä ja perintöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Tämä tila on meille, kuin rakas harrastus ja enemmänkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen.

Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa.




Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800-luvulta, kuten suuri…

Ullakko muuttui hääjuhlatilaksi

Apua, talvi meinaa tulla ihan väkisin. Lapset katselivat aamulla nenät kiinni ikkunassa, kun lunta tiputteli taivaalta. Ikävä kyllä lumiukkohaaveet sai vielä siirtää myöhemmälle, koska lumi katosi pian pois. Minä en niin lunta kaipaa. Se tietää lisätyötä hevosten kanssa, joten ei ole haitaksi, jos lumi tulisi vähän myöhemmin vasta. Olen ollut muutenkin vähän alavireessä viimeaikoina. Ilmeisesti olen alkusyksyn kiireistä uupunut ja nyt se sitten tuntuu, kun mitään suurempia projekteja ei ole meneillään. Olen päättänyt keventää vähän tässä vaiheessa, jotta ehdin taas palautua entiselleni ja jaksan innostua joulunlaitosta. Sitä tosin jo odotan innolla. Meillä oli tosiaan ihanat häät syyskuussa. Järjestelyissä oli tietenkin oma hommansa ja etenkin siinä vaiheessa, kun teimme päätöksen, että siivoamme talon ullakon juhlien jatkopaikaksi. Ullakko on suuri ja olemme aina halunneet saada hyödynnettyä tämän korkean tilan muutenkin kuin valtavana varastotilana. Siispä tartuimme työhön ja pari…