Siirry pääsisältöön

Syysterveisiä!



Hui, miten aika on juossut. Viime blogipäivityksestäkin on jo hurjan pitkä aika ja ehkä joku on jo ajatellut että olen lopettanut koko bloggaamisen. En ole, enkä aijokaan lopettaa, mutta varmaan päivittelen nyt harvemmin, tai sitten en. En tiedä, enkä ota stressiä siitä. Monenlaisia ajatuksia on pääkopassa ja niiden setviminen vie oman energiansa juuri nyt, joten kaikki muu "ylimääränen" saa nyt odottaa.

Äitiyslomani alkaa uhkaavasti olemaan lopuillaan ja taas olisi se hetki, kun pitäisi ruveta miettimään, että mitä tekisi "isona". Olisihan se hienoa jäädä kotiin hoitamaan pientä aina kolmivuotiaaksi asti, mutta ikävä kyllä en ole voittanut lotossa, eikä tietääkseni isäntäkään (tai sitten se on hurjan hyvä pitämään sen salassa :D). Ennen äitiyslomaani olin suunnitellut aloittavani lähäriopinnot oppisopimuksella ja kyllä se vieläkin kiinnostaa, mutta vauvan kanssa tuntuu aika hurjalta nämä kolmivuorotyöt. Meillä kun olisi se tilanne, että poika joutuisi varmasti olemaan välillä yöhoidossakin. Myös työ hevosten parissa on alkanut houkuttelemaan jälleen. Sitä toki on jo nyt täällä kotosalla ja olenkin jo kertonut, kuinka kovasti nautinkaan siitä.

Syksy on minulla ollut aina sellaista muutosten aikaa. Kesän jälkeen on intoa aloittaa uusia juttuja ja tuntuu mukavalta, kun elämässä on taas enemmän rytmiä harrastusten ja koulujen alettua. Saa nähdä, että mihin sitä tulee taas ryhdyttyä.




Meillä on hevoset vielä laitumella ja saavat ollakin niin kauan, kuin kelit vaan sen sallivat. Talliin valmistui juuri kolmas karsina, minne muuttaa aivan lähipäivinä yksi poninpallero, joten lauma saa uuden jäsenen. Saas nähdä, miten hepat suhtautuvat uuteen tulokkaaseen. Lapset odottavat malttamattomina, että pääsevät touhuamaan ponin kanssa. Olemme hankkineet vähän jo etukäteen kaikenlaisia tarvikkeita ja niitä on hipelöity odotellessa jo moneen kertaan. Myös varusteille on omat paikkansa katsottuna nimilappuineen. Itsekin olen ihan innoissani. Meillä oli lapsuudessani Nanette-shettis, jolla aloitin ratsastuksen. Niihin vuosiin liittyy paljon hauskoja muistoja ja myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Putosin varmaan sata kertaa ponin kyydistä, kun se teki uskomattoman nopeita täyskäännöksiä ihan yllättäin. Joka kerta kun löysin itseni maasta, niin koin epäonnistuneeni, mutta kiipesin kuitenkin takaisin selkään. Siitä saan kiittää siskoani, joka opetti tekemään niin. Näin minua ei ruvennut ratsastaminen sen kummemmin pelottamaan, kun jouduin kohtaamaan pelkoni heti samantien. Se on hyvä neuvo, joka toimii. Tosin, jos pudotessa loukkaa itsensä, niin silloin tämä ei kannata.

Olen huomannut, että hevoset ovat opettaneet minulle monia tärkeitä asoita, joita pystyn hyödyntämään eri elämäntilanteissa. Yksi niistä on itseluottamus. Jotta pärjää isojen ja vahvojen eläinten kanssa, pitää olla itsevarmuutta. Ihmisen on oltava aina hevosen yläpuolella arvojärjestyksessä ja jos on epävarma, niin joutuu helposti vaaratilanteisiin. Itsevarmuus on tietenkin hyvä asia myös elämässä muutenkin.


Sänkkärillä on kiva kirmailla! Iskä ja pappa kun ovat puuhommissa, niin sinne lähtevät mielellään myös lapset mukaan. Mekin käymme pikku L:n kanssa rattailla tarkastamassa työn jälkeä ja sepäs onkin jännää katseltavaa, kun välillä moottorisaha pitää kovaa ääntä, eikä oikein tiedä, että pitäisikö sitä pelätä, kun kuitenkin sahaa käyttää tuttu ja turvallinen iskä.


Perennapenkkiin tuli sitten istutettua vähän sekalainen seurakunta erilaisia kasveja yksivuotisista krasseista monivuotisiin perennoihin. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, vaikka tiedän, että joudun ensi vuonna tekemään pieniä muutoksia. Daaliat yllättivät rehevyydellään. Kukkia on tullut runsaasti ja aina vain tuntuu pukkaavan lisää. Kasvihuone on tuottanut paljon tomaattia ja muutaman paprikankin. Olen erittäin tyytyväinen tämän vuoden satoon ja kasvihuoneeseen.


 
 
Niina :)
 


Kommentit

  1. Kiva kuulla sinustakin :)
    Oikein hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Jospa näin syksyn tullen kerkiäisi taas harrastamaan blogeja vähän enemmän. On oikein harmittanut, kun ei ole tuntunut löytyvän aikaa seurata omia suosikkejakaan.

      Poista
  2. Olihan kiva huomata, että olit pitkästä aikaa päivittänyt blogiasi.
    Kauniita kuvia olit ottanut.
    Hyvää syksyn jatkoa! Ja päivityksiäsi odotellaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kiva kuulla, että blogia halutaan lukea. Oikein hyvää syksyn jatkoa myös sinulle :)

      Poista
  3. Huomasin juuri tossa bannerin kuvassa että kartanon yhdessä ikkunassa näkyisi ihan kuin pelottavat ilmeilevät kasvot. Apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mutta sehän on jännittävää! Yritin katsoa, että missähän ikkunassa sellaiset näkyvät, mutta en löytänyt.

      Poista
  4. Onpa ihanat kuvat ja maisemat. Asioilla on tapana järjestyä, kun tuota ammatinvalintaa mietit. Hyvää syksyä sinulle, piipahdan täällä aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Niin olen itsekin aina ajatellut, että kyllä asioihin löytyy ratkaisu ennemmin tai myöhemmin. Aurinkoisia syyspäiviä ei kannata tuhlata murehtimiseen :) Hyvää syksyä myös sinulle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla