Siirry pääsisältöön

Yksi päivä muiden joukossa

 
 
 
Päivä alkoi poniratsastuksella kentällä ja lähimaastoissa ponitytön kanssa. Ilma oli niin ihana, että lähdimme illalla vielä samaiseen metsään kävelylle Pikku L:n kanssa. Tehtiin vähän havaintoja kevään etenemisestä ja löydettiin kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.
 
 
 Pikkumies on jo niin reipas kuin vain voi olla. Itse haluaa kävellä ja jaksaakin kulkea jo pitkiä pätkiä vähän hankalammassakin maastossa. Metsä tarjoaa tällaiselle taaperollekin virikkeitä yllin kyllin.
 
Sillan alla solisee vesi kivasti, joten päätinpä kurkata sinne vähän lähemmin. Kaunis paikka.
 
Metsässä olikin ihan oikeita työmiehiä myös. Puu oli jälleen kaatunut tämän parivaljakon toimesta.
 
Rengin tupa on vielä siivoamatta kesäkuntoon ja edusta odottaa kukka-asetelmia.
 
Yksinäinen avain lepää aidalla rengin tuvan oven vieressä. Se ei sovi tähän oveen, eikä muihinkaan olemassa oleviin. Vanhat avaimet ovat kauniita.
 
Satulahuoneen matot ovat tuulettumassa ulkona vanhan tallin kivijalalla. Harmi, että talli purettiin aikoinaan. Se on ollut varmasti hieno rakennus.
 
Talon takana olevassa puutarhassa vihertää nurmikko jo kivasti. Talon pikkuikkunoiden pokat on vielä tältä puolelta maalaamatta. Jospa sen tänä kesänä saisi tehdyksi. Ikkunoiden pesu on jo loppusuoralla tältä erää. Äitini on ahkeroinut niiden kanssa ja ansaitsee kyllä suuren kiitoksen. Itse en olisi moiseen kerennyt ryhtyä tänä keväänä.
 
Museon kevätsiivouksen olen ajatellut tehdä ihan lähipäivinä. Se on yksi niistä keväthommista, joita olen odottanut. Museossa on ihana viettää aikaa vanhoja tavaroita tutkien samalla, kun pyyhkii niistä pölyjä. Harvemmin siellä tulee muuten käytyäkään kuin pikaisesti.
 
 
 
Niina
 
 
 

Kommentit

  1. Aina vaan huokailen teidän kartanonne kauneutta! Historian havina tuntuu tänne saakka... onnellisia olette, kun saatte asua niin upeassa vanhassa paikassa, jolla on suuri sielu ja sydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä kyllä viihtyy hyvin, etenkin kun tuo historiakin kiinnostaa niin kovasti. Nyt kesällä pihassa riittää puuhaa ja iltaisin ei sisälle malttaisi millään mennä. Teen joka kesä uusia havaintoja kasvillisuuden suhteen ja yritän opetella muistamaan nimiä. Talven aikana ne vain ikävä kyllä tuppaavat unohtua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina      

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...