Siirry pääsisältöön

Pienen pieni tyttö



Hei vaan pitkästä aikaa!

Siitä on jo useita kuukausia, kun olen blogia päivittänyt. Nyt kun elämämme on taas tasaantunut mukavaksi, niin ajattelin kertoa teillekin. Marraskuisena tiistaipäivänä elämä heitti vähän kuperkeikkaa.

Moni varmaan tiesikin, että odotimme vauvaa, jonka oli määrä syntyä helmikuun loppupuolella. Kävikin niin, että marraskuun puolivälissä käväisin neuvolassa ihan vain varmuuden vuoksi tutkimuksessa ja siellä ilmenikin että vauva olisikin ollut jo kiirehtimässä maailmaan hieman turhan nopeaan tahtiin. Ambulanssi kiiruhti paikalle ja minua kiidätettiin Tampereelle yliopistolliseen sairaalaan totaaliseen vuodelepoon. Voitte varmaan kuvitella, kuinka suuri shokki se oli meille kaikille. Lääkäreiden tuomio oli, ettei ennen vauvan syntymää olisi mitään asiaa pois vaakatasosta. Pelkkä istumaan nousukin olisi liian suuri riski, joka voisi käynnistää synnytyksen. Raskausviikkoja oli tuolloin kasassa vasta reilut 25 ja vauvan painoarvio oli n.800g. Kyllä pelotti ja paljon. Vauva tuntui voivan kuitenkin erittäin hyvin, eikä sen puolesta tarvinnut huolehtia. Kun vain hänet jollain konstilla saisi pysymään kohdussa mahdollisimman pitkää. Kaikki tarvittavat lääkkeet laitettiin heti tippumaan molemmissa käsissä olleiden kanyylien kautta ja siellä letkujen sekamelskassa sitten yritin ymmärtää, miten vaikeasta ja vaarallisesta tilanteesta olisikaan kysymys. Kotonakaan ei ollut ihan helppo tilanne. Pikku L:n hoito piti saada järjestymään ja hevosten myös ties miten pitkäksi aikaa. Aika pian asiat kuitenkin rupesivat selkiintymään kotona ja se helpotti minunkin oloani aika paljon, vaikka huoli vauvasta oli tietysti suuri. Ensimmäinen yö sairaalassa tuli vietettyä sekavin tunnelmin synnytyssalissa tarkan valvonnan alla. Onneksi selvisimme aamuun yhtenä kappaleena. Tilannekin tuntui pysyvän sen verran vakaana, että sain siirtyä osastolle jatkamaan lepoa. Viikon ehdin siellä makoilla ja pelätä jokaista pienintäkin tuntemusta, mikä voisi enteillä synnytyksen lähestymistä. Koti-ikäväkin tietysti vaivasi ja huoli lapsista siellä. Välimatka oli niin suuri, ettei sieltä noin vain tultu äitiä katsomaan. Ajatus siitä, että viettäisin osastolla jopa kaksi kuukautta ilman lupaa kohottaa edes päätä tyynyltä tuntui käsittämättömän mahdottomalta. Viikossa tilanne oli kuitenkin kaikesta huolimatta kehittynyt siihen pisteeseen, että lääkärit katsoivat turvallisimmaksi vauvan kannalta käynnistää synnytyksen. Se tieto ei ollut ihan helppo ottaa vastaan. Vauvalla oli käynnistysaamuna ikää vain 26+5 raskausviikkoa ja vaikka kaikki menisikin parhaalla mahdollisella tavalla, niin hän syntyisi kolme kuukautta etuajassa ja tarvitsisi erittäin monenlaista tukea ja hoitoa säilyäkseen elossa tulevat viikot ja kuukaudet. Sairaalajakso tulisi olemaan pitkä ja raskas. Välimatkaa sairaalan ja kodin välilläkin oli liki.170km. Ei ihan yksinkertainen tilanne, kun kotonakin oli pieniä lapsia, jotka tarvitsevat äitiä ja isää vielä paljon. Synnytys sujui kuitenkin hyvin ja suunnitelmien mukaisesti alakautta. Pieni hentoinen itkukin tytöltä pääsi maailmaan tullessaan ja voi miten helpottavaa olikaan nähdä, että hän oli elossa ja hengittikin itse. En unohda koskaan sitä itkua, kuin kissanpennun pieni naukaisu. Enkä myöskään erään kätilöopiskelijan ilmettä hänen nähdessään tämän pienen tytön. Ehkä tilanne oli hänelle ihan yhtä uusi kuin meille vanhemmillekin.
Painoa tytöllä oli 1040g ja pituutta 37cm. Niin pieni ja hauras. Isänsä lähti häntä saattamaan kohti vastasyntyneiden tehoa aina huoneeseen 7 asti. Se huone tuli meille erittäin tutuksi ja tärkeäksi paikaksi tulevan kuukauden aikana. Se ympäristö oli lapsellemme elintärkeä. Hoitohenkilökunta siellä oli aivan upeaa. He tekivät tästä raskaasta ja niin uudesta elämäntilanteestamme paljon helpomman kestää ja haluan kiittää heitä kaikesta siitä, mitä he tekivät meidän rakkaan tyttömme eteen. Teillä on aina tärkeä paikka meidän sydämessämme. Tyttö pärjäsi hienosti ja selätti yhden vaarallisen tulehduksenkin Tampereen aikana. Muuten hänen tilassaan ei tapahtunut notkahduksia, vaan kokoajan tasaiseen tahtiin mentiin parempaa päin. Kenguruhoidossa sain pitää häntä ensipäivistä lähtien lähelläni ja lapsi tuntui päivä päivältä vain tärkeämmältä ja tutummalta. Tayssin VTO:lla otetaan vanhemmat ihanasti mukaan jo heti alusta lähtien vauvan hoitoon.
Sitten tuli se odotettu hetki, kun tyttö sai luvan matkata lähemmäksi kotia Seinäjoen vastasyntyneiden teholle jatkamaan kasvamista. Meistä se tuntui lähes yhtä hyvältä, kuin olisimme saaneet tytön kotiin. Välimatkaa oli tällöin enää kodin ja sairaalan välillä reilut 30km. Ei siis juuri mitään. Seuraava kuukausi kuluikin niin, että puolet päivästä tuli vietettyä sairaalassa ja toinen puolikas kotona. Seinäjoella oli myös erittäin ihanat hoitajat ja VST:stä tuli kuin toinen koti. Kiitos heille siitä. Osasto on kodikas ja ihanan rauhallinen. Siellä sai hoitaa vauvaa kuin kotonaan ja monet päiväunet tulikin nukuttua vauvan kanssa kengurussa pehmeällä nojatuolilla. Hengitysavuista päästiin pikkuhiljaa pois ja siinä vaiheessa uskalsimme jo ajatella, että ehkä saamme kuin saammekin tytön vielä ihan oikeasti kotiinkin. Tähän asti uskalsimme elää vain päivä kerrallaan ja toivoa vain ettei tulisi mitään takapakkia. Tyttö on ollut alusta asti ihan hirmuisen reipas pikku prinsessa. Ruoka on maistunut hyvin sekä pullosta, että rinnasta ja painoa ja pituutta on tullut juuri sitä tahtia kuin on pitänytkin. Hieman jopa odotettua enemmänkin. Edistyminen oli niin nopeaa ja sujuvaa, että tuli sekin päivä, kun saimme tehdä sen viimeisen reissun teho-osastolle turvakaukalo kainalossa. Sitä tunnetta on vaikea edes kuvailla, miten hyvältä tuntuikaan saada tämä pieni rakas lapsi vihdoinkin kotiin.
Nyt olemme tässä viikon ajan eläneetkin lähes normaalia vauva-arkea. Normaaliin vain sillä erolla, että maidon sekaan pitää vielä jonkin aikaa sekoittaa ravintolisiä turvaamaan keskosvauvamme kasvun ja erilaisia kontrollikäyntejä on tietenkin luvassa erilailla kuin useimpien täysiaikaisten vauvojen kanssa. Tyttö on rauhallisen oloinen vauva, joka syö erittäin hyvin ja nukkuu vielä paljon. Hän painaa tällä hetkellä 2600g ja on 45cm pitkä. Laskettuun aikaan on vielä liki kuukausi aikaa. Elämä on ihmeellistä.

Suuret suuret kiitokset teille kaikille ihanille ja rakkaille, jotka olette meitä kannustaneet ja auttaneet tänä vaikeana aikana! Teidän ansiostanne me olemme oikeasti vielä järjissämme ja voimavaroissamme ja valmiita jatkamaan ja nauttimaan perhe-elämästä vauvan kanssa täällä kotonakin. Tuntuu, että tuosta alusta on jo hirmu pitkä aika ja vaikka sitä aikaa ei juuri kaipaakaan, niin sen ansiosta olemme oppineet varmasti myös jotain tärkeää tästä elämästä.



 
 
 
 
Terveisin, Niina <3
 
 
 

Kommentit

  1. Lämpimät onnittelut pienen tyttären syntymän johdosta! Hienoa, että kaikki kuitenkin meni hyvin ja tytär on päässyt elämän alkuun. Voi vain kuvitella, millaista tunteiden myllerrystä olet kokenut sairaalassa.

    Kaikkea hyvää ja enkelitä pikkuisen jokaiseen päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Vuodenvaihde oli kyllä raskas, mutta onneksi se on jo takanapäin ja nyt ollaan tässä vaiheessa.

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut pikkuriikkisen keijukaisen syntymästä! Meillä odotellaan elokuun vauvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Voi, onnellista odotusta sinulle ja toivotaan siedettävän lämpimiä kesäpäiviä ;)

      Poista
  3. Voi hellanlettas miten pieni ja hentoinen ❤
    Oikein paljon onnea koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tyttö alkaa olla jo lähempänä poikieni syntymäpainoa ja ikää on kuitenkin jo lähes 3kk.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Olipa teillä onnea matkassa tämän pienokaisen kanssa, ja ihana, että kaikki on mennyt hyvin ja parhain päin. Suloinen nyytti kuin mikä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla