Siirry pääsisältöön

Aito 50-luvun paperinukke



Hei! Täältä minä vielä huutelen, vaikka edellisestä kerrasta on taas vierähtänyt aikaa. Tällä välillä ollaan tanssittu häitä ja sen myötä olen nykyään siis rouva. Häät olivat ihanat ja aivan meidän näköiset. Lämmöllä muistelemme niitä pitkään.

Arkielämä jatkuu tuttuun tapaan ja hyvä niin. Aikani on kulunut lasten kanssa ja tallin pyörityksessä. Nyt kun opiskelut päättyivät tältä erää, niin pikkuhiljaa olen päässyt tekemään pois rästiin jääneitä hommia. Ikävä kyllä vuorokaudessa on edelleenkin se sama rajallinen aikansa, vaikka tekeminen lisääntyisikin. Jostain on silloin pakko tinkiä, jos yhtäkkiä viettää puolet viikosta koulun penkillä. Ja tässä tapauksessa se on ikävä kyllä ollut tämä huusholli, josta on tingitty. Eli terveiset täältä pyykkivuorten takaa :D Onneksi homma alkaa olemaan kai jo voitonpuolella ja urakkaan on osallistunut muun muassa rakas tuore aviomieheni, joka ei ilmeisesti väsy ikinä, vaikka tekemistä riittää hänelläkin ihan tarpeeksi jo muutenkin.

Mutta nyt asiasta paperinukkeen. En ole lakannut rakastamasta vanhoja asioita ja esineitä. Sen todisti taas kerran seuraavanlainen tilanne:
Olimme taannoin ystäväni kanssa Seinäjoen Käsityömessuilla ja siellä oli taas vaikka mitä ihanaa. Kuitenkin eräs osasto vei kaiken huomioni kiinnostavuudellaan. Eräs nainen myi siellä vanhoja tavaroita ihan laidasta laitaan. Minä tietenkin halusin tutustua niihin lähemmin ja löysin jotain mitä olin ehtinyt jo jonkin aikaa haeskella. Nimittäin aitoja vanhoja paperinukkeja. Myyjä kertoi, että paperinukkearkit olivat erään vanhan kirjakaupan varastoa ja todellakin 50-luvulta. Ostin heti kaksi arkkia niitä. Muistan nimittäin vielä hyvin äitini paperinuket, joilla sain leikkiä lapsena. Ne olivat aarteita silloin, mutta ikävä kyllä hävisivät jo aikanaan muuton yhteydessä. Samalta vuosikymmeneltä olivat nekin. Nyt aikuisena ja äitinä olen huomannut, ettei nykyajan lapset oikein edes tiedä mitä paperinuket ovat. Minusta se on vähän surullista, koska itse leikin niillä mielelläni lapsena. Ymmärrän kyllä, ettei lapset tänä päivänä osaa sellaisia edes kaivata kaiken tavarapaljouden joukosta. Ajat muuttuvat. Ajattelinkin kehystää tämän uuden aarteeni ja koristaa sillä pikkuprinsessamme huonetta. Sitten kun hän kasvaa hieman, niin voin kertoa hänelle omasta lapsuudestani ja lempileikeistäni.




Niina :)
 
 
 
 


Kommentit

  1. Wau! Ihana löytö! Minä leikin lapsena paperinukeilla, vaikka niitä ei paljon ollutkaan. Serkkujeni kotiin tuli Apu-lehti, jossa oli paperinukkesivut ja niillä nukeilla leikitiin aina, kun heillä kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ihana tunne, kun näkee jotain tuttua lapsuudestaan. Minun oli heti pakko saada tämä nukke vaatteineen omaksi. Muistan vielä hyvin, että nuket olivat keittiökaapiston alalaatikossa, jossa äitini säilytti omia vanhoja juttujaan. Siinä ääressä sitten istuimme ja leikimme siskoni kanssa :)

      Poista
  2. Ihania täytyykin lähteä tutkailemaan isoisoäitini vanhoja paperinukkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Ja upeaa, että sinulla on niin vanhoja nukkeja vielä tallessa. Jos viitsit, niin voisitko laittaa kuvan minulle niistä? Olisi kiva nähdä :)

      Poista
    2. Kuvia en osaa laittaa mutta hyvin samanlaisia kuin kuvan prinsessa

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla