Siirry pääsisältöön

Juhannustunnelmaa kukkaloistosta



Niin sitä ollaan jo pitkällä kesässä, vaikka vastahan tässä ihasteltiin hiirenkorvia. Pihamaa on juuri nyt parhaimmassa kukinnassaan ja vaikka kelit eivät ole viimepäivinä olleetkaan toivotunlaiset, niin tänään oli jo hiukan lämpimämpää vaihteeksi. Ehkä juhannuksena ei sittenkään sada lunta.

Juhannusruusu kukkii juuri oikeaan aikaan ja kylläpä siinä vasta onkin runsaasti kukkia. Tuoksu on päätä huimaava kun tuosta kävelee ohi puutarhaan.
Tallin seinustalla ovat orvokit vanhoissa perunalaatikoissa. Kompostimullassa ja hevosenlannassa ne kasvavat näköjään oikein rehevänä.
Vanha kukkapenkki sai uuden ilmeen, kun perennat aseteltiin uudelleen ja kesäkukkia istutettiin etualalle. Siitä tuli oikein kiva. Parkkipaikalle siirsimme vanhoja porakiviä reunukseksi ja nyt koko etupiha näyttää suuremmalta ja siistimmältä.
Uuden terassin puolelle emme ole vielä hankkineet kalusteita, eikä oikein edes tiedetä millaiset sinne kävisivät parhaiten. Asiaa pitää vielä siis miettiä.
En ole ihan varma, että pidänkö enemmän istutetuista kukista vai sittenkin luonnonkukista. Minusta on ihanaa, kun meidän pihapiiristä löytyy myös näitä villejä ja vapaita.
Kotkansiivet komeilevat suurena rykelmänä puiston puolella. Pysähdyn aina ihailemaan näitä.
Luonnonmukainen ruohonleikkuri. Parempaa saa hakea!
Isäntä pesi painepesurilla sisäänkäyntien raput ja niistä tuli aivan eriväriset. Niitä ei oltu pesty varmaan koskaan ja olivat tummuneet tietenkin kovasti. Nyt ne ovat kuin uudet. Alppiruusu kukkii vieressä kauniisti.
Pihalammen liljat ja yksi akileija ja nokkonen ja tervakukka ja... Kaikki sulassa sovussa.
Hevoset pääsivät uudelle laitumelle ja kyllä ne sitten nauttivat taas olostaan. Selvästi ne pitävät vaihtelusta ihan niin kuin me ihmisetkin. Tämä laidun onkin niittykukkia tulvillaan ja kovasti myös minun mieleeni.
Voiko tämän enempää nauttia olostaan? Näiden kuvien myötä toivotan kaikille Oikein Hyvää Juhannusta!

Kommentit

  1. Ihanat heppakuvat! Tulipa siisti kukkapenkki. Tein tänä keväänä ison istutusalueen, johon laitoin luonnonkiviä reunukseksi. Jouduin ottamaan kivet pois, vaikka olin laittanut maanpeitekangasta ja kivituhkaa alle. Niiden väleistä kasvoi korkeita rikkaruohoja alta aikayksikön ja oli tosi hankalat kitkeä. Nostin kivet ylös, kitkin aluset, laitoin kaksinkertaisen kankaan alle ja reilun kerroksen kivituhkaa kivien alle, väleihin ja vielä ulkoreunaankin. Toivottavasti nyt rikat pysyvät poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Penkistä tuli kiva, vaikka varmaan tosiaan rikkaruohot rupeaakin puskemaan kivien välistä jossain vaiheessa. Katsotaan sitten tuntuuko liian työläältä nyppiä niitä pois vai pitääkö laittaa kangasta. Sinun tapasi kuulostaa kyllä tehokkaalta. Ihme, jos vielä tuon jälkeen jaksaavat rikkakasvit kiusata :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla