Siirry pääsisältöön

Kukat kauniit kivimuurilla



Parkkipaikan kivimuuri on ihana. Onneksi keksimme tehdä sen. Etupiha sai ihan uudenlaisen ilmeen porakivien myötä ja parasta on tietysti se, että saimme nämä upeat kivet hyödynnettyä. Aidan päälle voi asetella vaikka kesäkukkia, kuten kuvista näkyy...

 
Jo vanha Äiti-kissa synnytti alkukesästä kolme suloista pentua, jotka saimme lopultakin pyydystettyä satulahuoneeseen. Emo oli siirtänyt pennut pihan vanhan lautakasan alle, josta J ne sitten huolellisesti houkutteli luokseen ja kantoi turvaan. Nyt Äiti-kissa viettää niiden kanssa tyytyväisenä aikaa satulahuoneen pehmeällä nojatuolilla ja pennut kesyyntyvät kun niitä käy yksi jos toinenkin siellä ihastelemassa ja sylittelemässä. Pentukuvia luvassa myöhemmin.
 
 
 Kesä se tuntuu vasta alkaneen. Helteet ovat tuoneet mukanaan tukalan olon, jonka vuoksi pihalla tulee vietettyä aikaa vasta illalla, kun on jo hieman viileää. Hevoset juovat vettä ennätysmääriä ja välillä niitä pitää viilentää suihkuttamalla vettä niskaan. Minä odotan jo syksyä ja viileämpiä päiviä. Kyllä sekin sieltä tulee aikanaan.
 
 

 
Niina
 
 
 

Kommentit

  1. Hei! Löysin blogisi sattumalta, kun vierailin Saman Otavan alla-blogissa ja päätin heti liittyä lukijaksi. Tunnen hengenheimolaisuutta, sillä asun itsekin parisataa vuotta vanhassa hirsitalossa, jonka kunnostetussa versiossa olemme asuneet jo reilut 26 vuotta. Täälläpä on kivoja kuvia ja tekstejä, joten on mukavaa tulla niitä toistekin katsomaan!

    Tervetuloa vierailulle Kylätiellä-blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun löysit tiesi tänne. On uskomattoman hienoa saada asua vanhassa talossa, jossa historian voi oikein aistia. Tunnet varmasti itse samoin siellä :) Toivottavasti tule toistekin käymään. Minäpä käyn kurkkaamassa sinun blogiasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...

Kartanon keskiaikainen kellari

Päärakennuksen alla on kellari, jonka Museovirasto on arvioinut olevan jo  1400-luvulta.  Kellari on kuulunut vanhoihin perustuksiin, joiden päälle nykyinen kartano on siirretty 1800-luvun alkupuolella. Se on toiminut alkujaan jääkellarina. Kyrönjoesta kuljetettiin hevosella jäälohkareet kellariin, jossa ne säilyivät hyvin lämpimän vuodenajan, jotta saatiin maito ja ruoka säilymään viileänä. Kellari sijaitsee kartanon oikeassa päädyssä, pari metriä alapuolella maanpinnasta.  Kellarissa on upea tynnyriholvikatto. Katto on uskomattoman hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten vanha se onkaan. Holvikatto oli tyypillinen keskiaikaisissa kellareissa. Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lau...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina