Siirry pääsisältöön

Juhlatuulella



Näin on juhlakausi taas lähtenyt käyntiin. Ensimmäisenä juhlittiin esikoiseni 10-vuotissynttäreitä koko luokan voimin ja parin muunkin ystävän. Tänä vuonna päätimme pitää juhlat puutarhassa, koska sääennuste lupasi aurinkoa torstaille. Ja näin myös kävi. Aivan ihanat ulkoilmajuhlat saimmekin. Ohjelmaa olin kehitellyt tietenkin, jottei aika käy pitkäksi ja että käteen jäisi muutakin, kuin herkkuja pullollaan oleva maha. Myös nykylasten suosimalta konsolipelailulta vältyttiin huomaamatta, kun ulkona oltiin koko juhlien ajan.

 
Meillä oli pienet joukkuekisat ja lajeina olivat ilmapallon poksautus tikkaa heittämällä, frisbeen heitto verkkoon, lippujen kerääminen puiston puista, tennispallon pompotus, pallon kuljetusta lusikassa kivimuurin päällä ja pallojen kalastusta lammesta. Kahdeksantoista osanottajaa ja kaikki onnistuivat hienosti tehtävissään. Sen päälle ruoka maistui ja tietenkin myös herkut. Lopuksi halukkaat saivat kokeilla myös poniratsastusta. Eli urheilua pari tuntia mukavassa säässä.
 
Tuntuu jotenkin uskomattomalta ajatella, että olen ollut äiti jo kymmenen vuotta. Muistan niin elävästi sen jännittävän hetken, kun sain ensi kertaa pienen esikoiseni syliini. Sana äiti tuntui oudolta ja vieraalta, kun se minuun yhdistettiin. Taisi mennä pari päivää, ennen kuin oikeasti ymmärsin, että olin saanut lapsen. Ihan oman. Olin silloin vielä niin nuorikin. Vasta kaksikymmentä, eikä ystäväpiirissäni ollut muita äitejä. Onneksi sain paljon apua ja aina oli tukea tarjolla, jos sellaisen tarve tuli. Elimme poikani kanssa lähes kuusi vuotta kaksin, kunnes muutimme tänne asumaan. Yksinhuoltajuus on siis hyvin tuttua minulle ja tiedän miten haastavaa se on. Pärjäsimme kuitenkin hienosti, vaikka yhdessä vaiheessa oli työn, opintojen  ja päivähoidon yhdistämisen kanssa aika rankkaakin. Nämä vuodet opettivat varmasti minulle paljon ja suhtaudunkin aika rennosti nykyään arjen pikku haasteisiin. Toivon, että poikani pärjää tässä elämässä ja yritän antaa hänelle kaiken tukeni edesauttaakseni sen toteutumista. Tulevat teinivuodet voivat olla rankkoja niin vanhemmille, kuin lapselle itsellekin. Hieman hirvittää jo, mitä on tulossa. Joka ikävaiheessa on omat huolenaiheensa. Sitähän tämä elo lasten kanssa on.
 
 
Se uusi kaluste, jonka olen hankkinut meille on kurikkalaisen Perinneverstas Talonpojan tekeleitä. Kaappi on rakennettu vanhoista ikkunoista. Lopputulos on kaunis ja uniikki. Mutta siitä lisää ihan pian.
 
 
 
 
 
Niina
 
 
 

 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla