Juhlatuulella



Näin on juhlakausi taas lähtenyt käyntiin. Ensimmäisenä juhlittiin esikoiseni 10-vuotissynttäreitä koko luokan voimin ja parin muunkin ystävän. Tänä vuonna päätimme pitää juhlat puutarhassa, koska sääennuste lupasi aurinkoa torstaille. Ja näin myös kävi. Aivan ihanat ulkoilmajuhlat saimmekin. Ohjelmaa olin kehitellyt tietenkin, jottei aika käy pitkäksi ja että käteen jäisi muutakin, kuin herkkuja pullollaan oleva maha. Myös nykylasten suosimalta konsolipelailulta vältyttiin huomaamatta, kun ulkona oltiin koko juhlien ajan.

 
Meillä oli pienet joukkuekisat ja lajeina olivat ilmapallon poksautus tikkaa heittämällä, frisbeen heitto verkkoon, lippujen kerääminen puiston puista, tennispallon pompotus, pallon kuljetusta lusikassa kivimuurin päällä ja pallojen kalastusta lammesta. Kahdeksantoista osanottajaa ja kaikki onnistuivat hienosti tehtävissään. Sen päälle ruoka maistui ja tietenkin myös herkut. Lopuksi halukkaat saivat kokeilla myös poniratsastusta. Eli urheilua pari tuntia mukavassa säässä.
 
Tuntuu jotenkin uskomattomalta ajatella, että olen ollut äiti jo kymmenen vuotta. Muistan niin elävästi sen jännittävän hetken, kun sain ensi kertaa pienen esikoiseni syliini. Sana äiti tuntui oudolta ja vieraalta, kun se minuun yhdistettiin. Taisi mennä pari päivää, ennen kuin oikeasti ymmärsin, että olin saanut lapsen. Ihan oman. Olin silloin vielä niin nuorikin. Vasta kaksikymmentä, eikä ystäväpiirissäni ollut muita äitejä. Onneksi sain paljon apua ja aina oli tukea tarjolla, jos sellaisen tarve tuli. Elimme poikani kanssa lähes kuusi vuotta kaksin, kunnes muutimme tänne asumaan. Yksinhuoltajuus on siis hyvin tuttua minulle ja tiedän miten haastavaa se on. Pärjäsimme kuitenkin hienosti, vaikka yhdessä vaiheessa oli työn, opintojen  ja päivähoidon yhdistämisen kanssa aika rankkaakin. Nämä vuodet opettivat varmasti minulle paljon ja suhtaudunkin aika rennosti nykyään arjen pikku haasteisiin. Toivon, että poikani pärjää tässä elämässä ja yritän antaa hänelle kaiken tukeni edesauttaakseni sen toteutumista. Tulevat teinivuodet voivat olla rankkoja niin vanhemmille, kuin lapselle itsellekin. Hieman hirvittää jo, mitä on tulossa. Joka ikävaiheessa on omat huolenaiheensa. Sitähän tämä elo lasten kanssa on.
 
 
Se uusi kaluste, jonka olen hankkinut meille on kurikkalaisen Perinneverstas Talonpojan tekeleitä. Kaappi on rakennettu vanhoista ikkunoista. Lopputulos on kaunis ja uniikki. Mutta siitä lisää ihan pian.
 
 
 
 
 
Niina
 
 
 

 
 


Kommentit

Suositut tekstit