Siirry pääsisältöön

Couscous ja possunsuikaleita kookoskermakastikkeessa





Heippa vaan!

Tässä vähän erilainen postaus minun blogissani, nimittäin ruokapostaus. Olen innokas ruuanlaittaja ja leipoja, joten mielelläni kerron vähän sörsseleistäni.

Tällä kertaa tein yhtä lemppariruokaani, jota en ole aikoihin tehnyt. Kumma, kun sitä välillä jumittuu samoihin ruokalajeihin, eikä muista, että maailma on makuja täynnä. Lapsillekin on oikein paikallaan antaa mahdollisimman monipuolisia makuelämyksiä. Toisaalta lapsiperheissä aikaa ei aina tahdo löytyä kokkailulle, jolloin helposti tukeutuu nopeisiin ja helppoihin ruokiin. Tähän reseptiin ei aikaa tuhraannu liikaa ja siksi se onkin niin mainio. Se on myös ihan omani ja helposti muokattavissa omia makunystyröitä miellyttävimmäksi.

Possunsuikaleita kookoskermassa

300g kinkkusuikaleita
1/2 iso paprika
2dl kookoskermaa
1dl ruokakermaa
inkivääriä
suolaa
valkopippuria maun mukaan

Couscousin kypsennysohje löytyy purkista. Se on nopea kypsentää, joten kannattaa jättää viimeiseksi. Itse suosin luomua.

Lisukkeeksi voi tehdä vaikkapa tällaisen salaatin..

jäävuorisalaattia
rucolaa
tomaattia
paprikaa
avokadoa
punasipulia
cashewpähkinöitä
auringonkukan siemeniä
kurpitsansiemeniä


Kertokaahan mitä mieltä olette ruokapostauksista :)




Niina
 
 
 
 













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...

Kartanon keskiaikainen kellari

Päärakennuksen alla on kellari, jonka Museovirasto on arvioinut olevan jo  1400-luvulta.  Kellari on kuulunut vanhoihin perustuksiin, joiden päälle nykyinen kartano on siirretty 1800-luvun alkupuolella. Se on toiminut alkujaan jääkellarina. Kyrönjoesta kuljetettiin hevosella jäälohkareet kellariin, jossa ne säilyivät hyvin lämpimän vuodenajan, jotta saatiin maito ja ruoka säilymään viileänä. Kellari sijaitsee kartanon oikeassa päädyssä, pari metriä alapuolella maanpinnasta.  Kellarissa on upea tynnyriholvikatto. Katto on uskomattoman hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten vanha se onkaan. Holvikatto oli tyypillinen keskiaikaisissa kellareissa. Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lau...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina