Olen erittäin iloinen, että sain tietokoneen vielä toimimaan, eikä näin ollen kaikki kuvakansiot tuhoutuneet. Pääsin tänään kuvailemaan pitkästä aikaa ihan kameralla. On tullut viimeaikoina otettua kuvia vain kännykällä, kun en ole voinut kamerasta siirtää mitään koneelle. Keli oli vähän turhan hämärä, mutta räpsin kuitenkin joitain kuvia ratsastustunnilta.
Meillä on useita ponikokoisia ratsastajia, joten toinen poni on ollut tarpeellinen. Minusta on myös kiva, että poneilla on toisensa. Hevoset ovat niin paljon isompia, että samassa laumassa pikkuinen poni joutuu kokoajan pinnistelemään ollakseen uskottava.
Tallielämä on kasvattavaa. Täällä tutustutaan uusiin ihmisiin. Tallipuuhia tehdään porukalla. Täällä ei katsota ikää, sukupuolta, ulkonäköä, taustoja. Hevoset eivät tuomitse eivätkä mielistele. Ne ovat juuri sitä sinulle, kuin mitä sinä olet niille. Kun uskot itseesi ja luotat taitoihisi, niin hevonen nostaa jalkansa ylös, kun haluat puhdistaa kavion. Itsetuntosi kasvaa, kun huomaat hallitsevasi huomattavasti itseäsi isompaa ja vahvempaa eläintä. Kun olet rauhallinen, johdonmukainen ja reilu, niin saavutat hevosen luottamuksen ja kaikki käy helpommin. Ehkäpä tässä olisi ajattelemisen aihetta ja oppia myös työelämään, ehkäpä ihan sinne johtoportaalle asti.
Ja sitten meidän kissakakarat. Mainiot satulahuoneen asukit, jotka toivottavat jokaisen tulijan tervetulleeksi. Joskus joudun laittamaan kaikki houkuttelutaitoni peliin, saadakseni pienet ratsastajat satulahuoneesta taas tallin puolelle. Sen verran valloittavia ovat nämä vauvat. Toki tämä musta, Jaska-kissa ei kuulu samaan pentueeseen, vaan on syntynyt jo alkukesästä. Pienet kolme pentua syntyivät syyskuun alussa. Kissoista riittäisi juttua vaikka kuinka.
Jaska-kissan elämä oli päättyä lyhyeen loppukesästä, kun se sairastui äkisti erittäin vakavasti. Kissa löytyi pensaikosta heikkokuntoisena ja oksentaen rajusti. Myös peräpää ja silmät vuotivat kirkasta nestettä, eikä hengityskään tahtonut kulkea. Soitimme eläinlääkärille ja lähdimme kiireesti viemään kissaa vastaanotolle. Siellä Jaska sai kaiken mahdollisen hoidon, vaikka ennuste olikin huono. Kissa oli jo alilämpöinen, kuiva ja shokissa. Painoa oli vasta reilun kilon verran, joten ei ollut ollenkaan varmaa selviääkö Jaska jo pelkästään nukutuksesta. Lääkemäärätkin olivat ihan pikkiriikkisiä pennun annoksia. Nesteytys ja lääkkeet tekivät kuitenkin sen mitä hiljaa uskalsimme toivoa. Muutaman tunnin päästä saimme viedä pienen taistelijakissan kotiin ja iltaan mennessä Jaska oli jo lähes entisensä. Meidän perheessä on näköjään useampiakin taistelijoita.
Pikkukolmosten kanssa meinasi käydä myös kurjasti, kun äitikissa oli päässyt karkuun eräänä päivänä pentujen ollessa vasta viikon ikäisiä. Huutelin äitikissaa monta tuntia ja kun sitä ei kuulunut oli minun ruokittava pikkukissoja yksi yö ruiskulla. Se ei sitten ollutkaan ihan helppo homma. Onneksi äitikissa ilmestyi aamulla takaisin hoitamaan lapsiaan.
Olen ruvennut jo suunnittelemaan C:n 1-vuotis synttäreitä. Juhlamekko ja kiiltonahkakengät ovat jo valmiina, sekä ihania tarjoiluastioita ja koristeita löysin Sinooperista. Ensimmäistä kertaa saan järjestää oikeat prinsessajuhlat. Olen niin kiitollinen siitä, että näin voin nyt tehdä. Muistan hyvin C:n ensimmäiset kaksi elinkuukautta, kun en uskaltanut valmistella kotiakaan vauvaa varten. Elettiin pitkään hetki kerrallaan ja sitten päivä kerrallaan. Oli vaikea antaa itselle lupa odottaa kotiinpääsyä.
Tämä kuva on otettu elokuun lopulla meidän puutarhassa, vanhan omenapuun alla. C:llä on ruiskukka korvan takana, jonka nappasin kasvihuoneen edustalla olevasta ruiskukkapenkistä. Niin rakas tyttäremme <3
Niina
Onpa ihania kissoja siellä teillä! Meillä on tuo 11 vuotias ilonamme ollut jo pitkään. Onnea synttärien johdosta ja ihanat ne prinsessasynttärit on järjestää. Minulla on blogissani sinulle haaste!
VastaaPoistaKissat ovat mainioita tyyppejä :) Kiitos onnitteluista! Pian juhlitaan. Kiitos myös haasteesta ja mukavaa joulun odotusta!
Poista