Siirry pääsisältöön

Ajattelemisen aiheita ja elämän makua


Olen erittäin iloinen, että sain tietokoneen vielä toimimaan, eikä näin ollen kaikki kuvakansiot tuhoutuneet. Pääsin tänään kuvailemaan pitkästä aikaa ihan kameralla. On tullut viimeaikoina otettua kuvia vain kännykällä, kun en ole voinut kamerasta siirtää mitään koneelle. Keli oli vähän turhan hämärä, mutta räpsin kuitenkin joitain kuvia ratsastustunnilta.

Meillä on useita ponikokoisia ratsastajia, joten toinen poni on ollut tarpeellinen. Minusta on myös kiva, että poneilla on toisensa. Hevoset ovat niin paljon isompia, että samassa laumassa pikkuinen poni joutuu kokoajan pinnistelemään ollakseen uskottava.
Tallielämä on kasvattavaa. Täällä tutustutaan uusiin ihmisiin. Tallipuuhia tehdään porukalla. Täällä ei katsota ikää, sukupuolta, ulkonäköä, taustoja. Hevoset eivät tuomitse eivätkä mielistele. Ne ovat juuri sitä sinulle, kuin mitä sinä olet niille. Kun uskot itseesi ja luotat taitoihisi, niin hevonen nostaa jalkansa ylös, kun haluat puhdistaa kavion. Itsetuntosi kasvaa, kun huomaat hallitsevasi huomattavasti itseäsi isompaa ja vahvempaa eläintä. Kun olet rauhallinen, johdonmukainen ja reilu, niin saavutat hevosen luottamuksen ja kaikki käy helpommin. Ehkäpä tässä olisi ajattelemisen aihetta ja oppia myös työelämään, ehkäpä ihan sinne johtoportaalle asti. 

Ja sitten meidän kissakakarat. Mainiot satulahuoneen asukit, jotka toivottavat jokaisen tulijan tervetulleeksi. Joskus joudun laittamaan kaikki houkuttelutaitoni peliin, saadakseni pienet ratsastajat satulahuoneesta taas tallin puolelle. Sen verran valloittavia ovat nämä vauvat. Toki tämä musta, Jaska-kissa ei kuulu samaan pentueeseen, vaan on syntynyt jo alkukesästä. Pienet kolme pentua syntyivät syyskuun alussa. Kissoista riittäisi juttua vaikka kuinka. 
Jaska-kissan elämä oli päättyä lyhyeen loppukesästä, kun se sairastui äkisti erittäin vakavasti. Kissa löytyi pensaikosta heikkokuntoisena ja oksentaen rajusti. Myös peräpää ja silmät vuotivat kirkasta nestettä, eikä hengityskään tahtonut kulkea. Soitimme eläinlääkärille ja lähdimme kiireesti viemään kissaa vastaanotolle. Siellä Jaska sai kaiken mahdollisen hoidon, vaikka ennuste olikin huono. Kissa oli jo alilämpöinen, kuiva ja shokissa. Painoa oli vasta reilun kilon verran, joten ei ollut ollenkaan varmaa selviääkö Jaska jo pelkästään nukutuksesta. Lääkemäärätkin olivat ihan pikkiriikkisiä pennun annoksia. Nesteytys ja lääkkeet tekivät kuitenkin sen mitä hiljaa uskalsimme toivoa. Muutaman tunnin päästä saimme viedä pienen taistelijakissan kotiin ja iltaan mennessä Jaska oli jo lähes entisensä. Meidän perheessä on näköjään useampiakin taistelijoita. 

Pikkukolmosten kanssa meinasi käydä myös kurjasti, kun äitikissa oli päässyt karkuun eräänä päivänä pentujen ollessa vasta viikon ikäisiä. Huutelin äitikissaa monta tuntia ja kun sitä ei kuulunut oli minun ruokittava pikkukissoja yksi yö ruiskulla. Se ei sitten ollutkaan ihan helppo homma. Onneksi äitikissa ilmestyi aamulla takaisin hoitamaan lapsiaan. 




Olen ruvennut jo suunnittelemaan C:n 1-vuotis synttäreitä. Juhlamekko ja kiiltonahkakengät ovat jo valmiina, sekä ihania tarjoiluastioita ja koristeita löysin Sinooperista. Ensimmäistä kertaa saan järjestää oikeat prinsessajuhlat. Olen niin kiitollinen siitä, että näin voin nyt tehdä. Muistan hyvin C:n ensimmäiset kaksi elinkuukautta, kun en uskaltanut valmistella kotiakaan vauvaa varten. Elettiin pitkään hetki kerrallaan ja sitten päivä kerrallaan. Oli vaikea antaa itselle lupa odottaa kotiinpääsyä.

Tämä kuva on otettu elokuun lopulla meidän puutarhassa, vanhan omenapuun alla. C:llä on ruiskukka korvan takana, jonka nappasin kasvihuoneen edustalla olevasta ruiskukkapenkistä. Niin rakas tyttäremme <3




Niina



Kommentit

  1. Onpa ihania kissoja siellä teillä! Meillä on tuo 11 vuotias ilonamme ollut jo pitkään. Onnea synttärien johdosta ja ihanat ne prinsessasynttärit on järjestää. Minulla on blogissani sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat mainioita tyyppejä :) Kiitos onnitteluista! Pian juhlitaan. Kiitos myös haasteesta ja mukavaa joulun odotusta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla