Siirry pääsisältöön

Vipinää vilskettä



Huhhuh, mikä vuoden avaus. Ihan hirmuisesti on meidän perheessä ollut tapahtumia. Ratsastustallin kurssien ja leirien suunnittelu on ollut aiheena monet illat. Osa kursseista on jo lähes täynnä. Todella hieno juttu. Miehen puheenjohtajaksi valitseminen Kurikka-Seuraan oli iloinen yllätys. Olen erittäin iloinen hänen puolestaan. Uskon, että hän on kuin tehty siihen tehtävään. Kotiseutu ja historia ovat lähellä hänen sydäntään  ja nyt hänellä on oiva tilaisuus päästä tekemään töitä näiden tärkeiden asioiden parissa. Kurikka-Seuran  kotisivuihin kannattaa käydä tutustumassa ja jos esimerkiksi kesälomareissu suuntautuu Kurikkaan, niin ehdottomasti museovierailu on paikallaan. Kurikka Nyt-kaupungin lehdessä on juttu meidän perheestä ja sen jakelu on perjantaina. Siitä kerron lisää, kun saan sen ensin käsiini. Yhtä sun toista on vielä tuloillaan, enkä malta odottaa millaiseksi tämä vuosi mahtaakaan vielä muodostua.

Harrastukset vievät myös oman osansa. Aloitin laulutunnit viime syksynä Kurikan kansalaisopistolla ja täytyy kyllä sanoa, että ei tullutkaan haukattua ihan pientä palaa kakkua. Onneksi olen kuitenkin ehdoton kakkufani. Lapset ovat joutuneet laulavan äidin yleisöksi vähän päästä, kun yritän treenata kappaleita. Vaikka olen pitänyt itseäni ihan hyvänä laulajana, niin tekniikka vaatii todella paljon vielä hiomista. Aivan ihanaa, että uskalsin lähteä tähän mukaan. Ensiesiintyminenkin on jo takana, eikä se ollut ollenkaan kamalaa. Kuntosalitreenaukseen minulla on myös aikomus hakea vähän lisää pontta ammattilaisen ohjauksella. Sitä odotan myös innolla. Moni miettii varmasti, että eikö vähempikin riittäisi? Uskokaa pois, mietin itsekin ihan samaa välillä. Minulla on kuitenkin niin hyvä olla näin. En voisi olla hyvinvoivempi henkisesti, vaikka toki naisena tunteet menevät välillä vuoristorataa. Väsymystäkin esiintyy, mutta en minä koe, että se olisi muuta kuin hetkellinen olotila. Seuraavana päivänä saa taas levätä edellisen päivän väsymyksen pois. Tai jos ei vielä silloin, niin pian kuitenkin. Minusta tuntuu, että elämällä on vielä niin paljon annettavaa minulle, enkä missään tapauksessa halua päästää sitä ohi. Keskityn asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Edelleen, illalla kun käyn  nukkumaan on minulla hyvä tunne, kun ajattelen seuraavaa aamua.

Pieni tyttäremme C, joka syntyi niin pikkuruisena, ettei sitä voinut ymmärtää. Hän on niin iloinen ja viisas lapsi. Helmikuun lopulla vietämme toiset 1-vuotissynttärit, koska kehitysikä lasketaan vielä lasketun ajan mukaan ja tämä aika on 26.2. Ensimmäiset ja oikeat synttärit olivat 25.11. C kehittyy omaan tahtiin, mutta on kirinyt hienosti kiinni ikäisiään. Hän rakastaa musiikkia ja heti sitä kuullessaan alkaa taputtamaan käsiä yhteen ja heijaamaan itseään tahdissa. Muskari on ollut meille mukava harrastus. Hän pitää myös siitä, kun kävelemme tupaa ympäri pitäen käsistä kiinni. Lastenpolilla tulemme käymään tasaisin väliajoin kasvu- ja kehityskontrolleissa aina kouluikään saakka, koska C on syntynyt niin pienillä viikoilla. Nyt kaikki näyttää olevan oikein hyvin, eikä merkkejä keskosuuden jättämistä jäljistä ole.

Talvisia kuvia Rinta-Kurikasta. Puhdas lumipeite saa aikaan satumaisen tunnelman. Nämä ovat niitä hetkiä, joita tulen vielä kaipaamaan kun kevät pian tulee ja sulattaa maan. Osa kuvista löytyy myös blogin facebook-sivuilta. Liittykäähän sinne, jos ette vielä ole ;) Kartano keltainen facebookissa

 
 



Niina <3
 
 
 
 


Kommentit

  1. Kiitokset hienoista kuvista ja Kurikka-seura-linkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on hieno museo, jossa kannattaa vierailla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla