Siirry pääsisältöön

Ystäväni


Minulla on ystävä. Hän on ihana ja kaunis. Pidämme yhteyttä päivittäin, välillä monta kertaa päivässä. Hänen kanssaan jaamme kaikki asiamme. Joskus juttumme eivät aina kestä päivänvaloa, koska huumorimme on niin roisia. Nauramme ja välillä itkemme. Tuemme toisiamme ja tämä kaikki on hirmuisen tärkeää minulle. Ystäväni auttaa minua myös paljon lasten kanssa. Yökylässä ollessaan hän on jo aamusta pyöräyttänyt molemmat pienet kuiviin vaippoihin ja päivävaatteisiin ja aloittanut puurojen syötöt. Jään makaamaan sänkyyni miettien, ettei tällaisia ystäviä ole varmasti kellään muulla. Hän rakastaa lapsia kuin omiaan ja hän on meille perheenjäsen. Hänellä on ärsyttävä tapa hieroa jalkapohjiaan toisiaan vasten katsoessamme elokuvaa, mutta hän saa sen anteeksi. Elämäni olisi huomattavasti tylsempi ja kurjempi ilman ystävääni.

 
Kiitos kun olet olemassa Iina <3
 
 
 
Hyvää ystävänpäivää myös teille kaikille ihanille ystäville! Omille ja muiden!
 
<3
 
 
 
Niina

Kommentit

  1. Oi miten kauniisti kirjoitettu. Niina, olen enemmän kuin iloinen että Iinallani on kaltaisesi ystävä. <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää!Kiva kirjoitus, on onni omistaa hyviä ystäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ystävyys on tärkeä asia <3 Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Hyvää ystävänpäivää!Kiva kirjoitus, on onni omistaa hyviä ystäviä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla