Siirry pääsisältöön

Hoitolapsia




Tänä aamuna se sitten tapahtui. Havahduin ensimmäistä kertaa tänä vuonna siihen, kun linnut laulaa visertelivät niin keväisesti. Se sai olon iloiseksi, mutta myös hieman sekavaksi. En oikein tiedä, että alkaisinko jo elämään kevättä odottaen, vai malttaisinko vielä. Jos se talvi tulee vielä kuitenkin ja silloin kevätminä olen vielä enemmän sekaisin. Luulen, että lintujen laulua on varmasti kuultu jo aikaisemminkin. En ole sitä vain huomannut. Nämä ovat niitä pieniä asioita, jotka minua välillä harmittavat. Elämä on tällä hetkellä niin kovin kiireistä, ettei ehdi eikä huomaa nauttia kaikista pienistä ja kivoista jutuista. Mutta, ehkä sekin aika vielä koittaa.

Kevät on kyllä aivan ihanaa aikaa. Päivät ovat jo nyt pidentyneet hurjasti ja valo antaa uutta energiaa jaksaa tätä hektistä elämää. Olen ostanut pari siemenpussia ja ne pitäisi laittaa itämään. Paprikaa ja tomaattia. Tänä vuonna olen ajatellut laittaa kasvihuoneeseen ainakin kurkkua tomaatin ja tuon paprikan lisäksi. On jo mukava suunnitella tulevaa puutarhakautta. Mutta jotenkin haluan vielä vähän jarrutella, koska tosiaan on vasta helmikuu. Se kun tahtoo unohtua välillä tällaisena lumettomana talvena.

Meillä on täällä muuten pari pientä tyttöä hoidossa. Toinen heistä on 3-vuotias tinker-tamma, joka on tallillamme opettelemassa hieman ratsun alkeita. Poni on saanut toimia neidin seuralaisena ja hyvin heillä onkin kemiat kohdanneet. Toki Poni on kyllä pomo. Toinen pikkutyttösistä on taas siskoni kaksivuotias koira, joka on viettämässä maalaiselämää meillä parin viikon ajan. Onpas ollutkin hauskaa touhuilla pitkästä aikaa koirulin kanssa. Alda-koira on saanut olla mukana myös tallihommissa. Hänellä tulee olemaan varmasti paljon kerrottavaa kotona tämän kyläilynsä jälkeen.

 


Arvatkaas. Kerroin jo hyvän aikaa sitten, kuinka lastenhuoneessa tehdään pientä pintaremonttia. No, se remontointi tyssäsi sitten siihen, kun hukkasin maalipurkin, jolla seinä piti maalata. Tässä talossa on sen verran paljon sopukoita ja hajamielinen emäntä, että tuollainen on täysin mahdollista. Olen etsinyt purkkia jo useamman viikon ajan, mutta sitä ei vain löydy. Harmittaa sen verran, ettei huvittaisi mennä uutta ostamaan. Haluan vielä uskoa purkin löytyvän, kun vähän vielä jatkan paikkojen koluamista. Onneksi tällä asialla ei kuitenkaan ole mitään sen kummempaa aikataulua. Hetkeen ei siis ole vielä tiedossa kuvia valmiista huoneesta.



Niina
 
 


Kommentit

  1. Heippa!
    Uusi tulokas täällä sinun blogissasi. Heppa ihmisiä en niinkään ole, mutta toi koissuli on ihana! :)
    -Minttu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Oikein paljon tervetuloa lukemaan. Toivottavasti viihdyt :)

      Alda on aivan ihana koira ja olemuksellaan hurmaa kyllä kaikki :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla