Siirry pääsisältöön

Keittiön ruokailuryhmä ja muita kuulumisia




Päivät kuluvat nopeasti eikä huomaakaan, kun taas on viikonloppu. Aamuisin nousen tekemään ensimmäiseksi puuron Pikku L:lle. Muut lapset syövätkin mieluummin jogurttia ja leipää maidon kera. Minun pitää saada aina kupillinen teetä aamiaisen kanssa. Sen avulla jaksaa aloittaa päivän, vaikkei yöunet olisi aina olleetkaan ihan riittävät. Pikku L herättelee edelleen useamman kerran yössä ja viime aikoina hampaat ovat tehneet öistä entistäkin rikkonaisempia. Usein saatan nukkua vain nelisen tuntia, enkä ymmärrä kuinka oikein jaksan kuitenkin touhuta niin kovasti. Päiväunia en useinkaan ota, koska se kallis vapaa hetki, kun pienin nukkuu päikkäreitä menee usein tallilla. Ravaankin kodin ja tallin väliä päivän mittaan aika moneen kertaa. Alkaen tietenkin heti aamusta. On onni, että talli on ihan tuossa vieressä. Tänä iltana oikein nauratti tämä minun touhuni. Kävin tekemässä lasten kanssa iltatallin ja laitoin Buus-hepalle lumihauteen jalkaan, koska se oli ilmeisesti venäyttänyt jalkansa tarhassa aikaisemmin ja aristi sitä vähän. Sillä välillä, kun haude sai vaikuttaa, niin menimme sisälle ja annoin Pikku L:lle iltapuuron ja maidon ja laitoin hänet nukkumaan. Sitten sujautin Crocksit jalkaan ja juoksin ottamaan hauteen pois hepan jalasta ja kipitin takaisin sisälle. Aika kätevää. Kuntosalilla käyn nyt vähintään kolmesti viikossa. Ihan hyvin on siihenkin aikaa löytynyt, kun ymmärtää lähteä heti tilaisuuden tullen. Tuloksiakin on jo havaittavissa ja olo on paljon pirteämpi kuin ennen. Salin jälkeen olo on tosiaan aina niin hyvä, että siihen jäänyt kyllä nopeasti koukkuun.

 

Saimme aikaiseksi viimeinkin vaihtaa keittiön pöytä ja juhlasalin pöytä päikseen. Olen siitä kovin iloinen, koska tämä toinen pöytä sopii minusta paljon paremmin tuvan talonpoikaisten kanssa ja se toinen pöytä taas juhlasalin huonekalujen väreihin. Tämä nykyinen keittiön pöytä on myös paljon suurempi, mikä on tietenkin hyvä juttu myös, kun meitä on usein niin suuri porukka.

 
 
Löysin varastosta jo jokin aika sitten rullan paksua rautalankaa, mistä olen väännellyt kaikenlaista mitä päähän on pälkähtänyt. Tässä yksi niistä tekeleistäni. Ihan kuin tässä ei olisi jo muutenkin tekemistä, niin sitä rupeaa sitten iltaisin vielä sormet kipeänä vääntämään rautalankaa.
 
 
Niin, ja sitten tämä meidän pieni touhukas taapero pitää myös huolen siitä, ettei aikaa jää turhaan vetelehtimiseen. Kaikki kaapit pitää tutkia asiaan kuuluvasti tietenkin.
 
 
Ja ovia suljetaan ja availlaan mielellään.
 

Sitten tepsutellaan vähän matkaa, ennen kuin pyllähdetään pyllylleen, jonka jälkeen ponkastaan taas matkaan. Aivan ihanaa seurattavaa!
 
 
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
 
 
Terveisin, Niina.
 
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla