Siirry pääsisältöön

Orvokit ja kisulit



Käväisin Rautiassa tänään, enkä voinut olla ostamatta sieltä myös orvokkeja. Istutimme ne yhdessä Pikku L:n kanssa amppeleihin, jotta saadaan ne sitten yöksi nostettua sisään. Täällä oli viimeyönäkin pakkasta niin, että vesiastiat olivat hevosten tarhoissa jäätyneet.

 
 
Lasten äänet puutarhassa olevalta trampoliinilta kantautuvat etupihalle asti. Hauskaa kuuluu olevan, kunnes ensimmäinen harmitus tulee. Pieni ruhje kämmenessä saa pienet itkut aikaan, mutta paikkailun jälkeen leikki jatkuu samaan malliin. Meillä tuo poikalauma tuntuu vain lisääntyneen kevään tullen, kun naapurin lapsia ja koulukavereita on harva se päivä kylässä. Se on minusta oikein mukava juttu ja meidän kotiin ovat kaikki tervetulleita.
 
 
Odotan jo malttamattomana viime kesänä istuttamieni perennojen nousua. Ensinnäkään en enää edes muista mitä laitoin ja minne, joten yllätyksiäkin on varmasti luvassa. Olen mielessäni suunnitellut jotain uutta puutarhaan. Pientä piilopaikkaa riippukeinuineen esimerkiksi. Meillä on myös kasa liuskekiveä, jolle yritämme keksiä käyttötarkoitusta. Suunnittelu on melkein yhtä ihanaa, kuin niiden toteutuskin, joten haluan jatkaa sitä vielä hetkisen.
 
 
Tallipihaan on muuttanut tällainen hieman kuivakka nelijalkainen. Rakentelin yhtenä päivänä puuhevosen vanhasta pukista. Minulla on tapana laittaa Poni aina kiinni viereiseen puuhun ja tuo puuheppa toimii silloin varustetelineenä. Muuna aikana sitä voivat lapset käyttää leikeissään. Tallikissat ovat nyt jo vanhan kissamme viime kesäisiä pentuja. Äitikissa oli synnyttänyt ne tallin vintille salaa, emmekä me etsinnöistä huolimatta löytäneet niitä sieltä. Minä jo ehdin kuvitella, että ehkäpä pennut eivät ole selvinneetkään, kun missään ei ketään näkynyt. Äitikissakin vietti paljon aikaansa pihalla ilman huolen häivää. Sitten eräänä aamuna syksyllä kun ilmat viilenivät, olikin ulko-ovemme vieressä olevassa kissan kopissa kaksi pientä karvapalloa, ujoina äitinsä helmoissa. Arvatkaa vain kuinka iloisia olimme tästä yllätyksestä. Otimme ne sisälle pannuhuoneen lämpöön ja J kesytti niistä vähän villeistä pennuista pikkuhiljaa ihmisiin luottavia lemmikkejä. Tosin ovat ne edelleen aika arkoja ja ihan erilaisia kuin sisälle syntyneet pennut, joita aikaisempina vuosina on meillä ollut.
 
 
 
Niina
 
 
 


Kommentit

  1. Aikku24.4.2014 klo 23.17

    Kauniita kuvia olet laittanut. On sulla ihana piha, ja tuo puuheppa on hauska yksityiskohta. Samoin myös tuo puupenkki, jossa on narsissit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik
14 kommenttia
Lue lisää

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli
2 kommenttia
Lue lisää

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla
8 kommenttia
Lue lisää