Siirry pääsisältöön

Uutta kalustusta vierashuoneessa



Yläkerran lattia natisee taas kodikkaasti, kun meidän vierashuoneessa asustaa tällä kertaa mummo, minun äitini. Senpä takia teimme hieman uudistusta huoneen kalustukseen. Tunnelma siellä on nyt ihan erilailla kotoisa.

 

Ullakolla ollut suuri lipasto sai luvan muuttaa vierashuoneen lämpöön. Lipasto toimii hyvin vaatteidenkin säilytyksessä, joten nyt tänne ei vaatekaappia tarvitsekaan hankkia. Kirjoituslipaston takalevyyn on merkitty vuosiluku 1886. Laatikoston sininen maali hieman häiritsee minua, mutta jälleen kerran annamme sen olla näin kuitenkin. Vanhaa kunnioittaen. Jugend-tuoli on ihana kuluneine nahkoineen. Istumiseen en sitä suosittele välttämättä, mutta sisustuselementtinä se on kyllä aika mainio.

Kelit ovat olleet aivan mahtavat viime päivinä. Ulkona onkin kulunut suurin osa ajasta. Pihatöitä on riittävästi ja tallihommat kun tekee vielä siihen päälle niin ei paljon muuta tarvitsekaan enää. Odottelen jo kovasti laidunkauden alkamista. Hommat helpottuu ainakin hieman sen myötä, kun hevoset voivat olla ulkona läpi vuorokauden.


 
 
Niina
 
 
 


Kommentit

  1. Tunnelmallisen näköistä :) Olisi hauska nähdä pihakuvia lisää :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Pihakuvia on luvassa varmasti :) Nyt on taas se aika vuodesta, kun pihasta tulee kuin toinen olohuone. Siellä kuluu päivät työntouhussa ihan huomaamatta. Meidän pieni mies viihtyy siellä hyvinkin pitkiä aikoja, vaikkakaan silloin ei kyllä itse auta paljon muuta tehdä, kuin kulkea perässä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...

Kartanon keskiaikainen kellari

Päärakennuksen alla on kellari, jonka Museovirasto on arvioinut olevan jo  1400-luvulta.  Kellari on kuulunut vanhoihin perustuksiin, joiden päälle nykyinen kartano on siirretty 1800-luvun alkupuolella. Se on toiminut alkujaan jääkellarina. Kyrönjoesta kuljetettiin hevosella jäälohkareet kellariin, jossa ne säilyivät hyvin lämpimän vuodenajan, jotta saatiin maito ja ruoka säilymään viileänä. Kellari sijaitsee kartanon oikeassa päädyssä, pari metriä alapuolella maanpinnasta.  Kellarissa on upea tynnyriholvikatto. Katto on uskomattoman hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten vanha se onkaan. Holvikatto oli tyypillinen keskiaikaisissa kellareissa. Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lau...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina