Siirry pääsisältöön

Uutta kalustusta vierashuoneessa



Yläkerran lattia natisee taas kodikkaasti, kun meidän vierashuoneessa asustaa tällä kertaa mummo, minun äitini. Senpä takia teimme hieman uudistusta huoneen kalustukseen. Tunnelma siellä on nyt ihan erilailla kotoisa.

 

Ullakolla ollut suuri lipasto sai luvan muuttaa vierashuoneen lämpöön. Lipasto toimii hyvin vaatteidenkin säilytyksessä, joten nyt tänne ei vaatekaappia tarvitsekaan hankkia. Kirjoituslipaston takalevyyn on merkitty vuosiluku 1886. Laatikoston sininen maali hieman häiritsee minua, mutta jälleen kerran annamme sen olla näin kuitenkin. Vanhaa kunnioittaen. Jugend-tuoli on ihana kuluneine nahkoineen. Istumiseen en sitä suosittele välttämättä, mutta sisustuselementtinä se on kyllä aika mainio.

Kelit ovat olleet aivan mahtavat viime päivinä. Ulkona onkin kulunut suurin osa ajasta. Pihatöitä on riittävästi ja tallihommat kun tekee vielä siihen päälle niin ei paljon muuta tarvitsekaan enää. Odottelen jo kovasti laidunkauden alkamista. Hommat helpottuu ainakin hieman sen myötä, kun hevoset voivat olla ulkona läpi vuorokauden.


 
 
Niina
 
 
 


Kommentit

  1. Tunnelmallisen näköistä :) Olisi hauska nähdä pihakuvia lisää :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Pihakuvia on luvassa varmasti :) Nyt on taas se aika vuodesta, kun pihasta tulee kuin toinen olohuone. Siellä kuluu päivät työntouhussa ihan huomaamatta. Meidän pieni mies viihtyy siellä hyvinkin pitkiä aikoja, vaikkakaan silloin ei kyllä itse auta paljon muuta tehdä, kuin kulkea perässä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla