Siirry pääsisältöön

2-vuotias perennapenkkini



Eräänä päivänä pari vuotta sitten sain idean perustaa pitkän kukkapenkin vanhan navetan kivijalan edustalle. Aloin innokkaasti kaivamaan maata ja jo puolessa välissä penkkiä tuli olo, että oliko tämä sittenkään niin hyvä idea. Penkki on pitkä ja melko kapea. Aika haastava siis. Tein kuitenkin työn loppuun ja toin vanhaa kompostimultaa monen monta kottikärryllistä pohjalle. Reunaan laitoin muutaman koivunrungon ajatuksena, että sitten kun ne lahoavat jossain vaiheessa, niin laittaisin tilalle jotain vähän pysyvämpää ratkaisua. Jo samana kesänä siirsin penkkiin pihastamme joitakin monivuotisia kasveja sekä ostin uusia. Tyhjiin kohtiin istutin kesäkukkia. Tänä kesänä penkki on jo aikamoisen rehevä, eikä kesäkukille enää löydy tilaa.

 
Kevätpikkusydän(Dicentra eximia)
Särkyneeksi sydämeksi tätä meillä kotona aina kutsuttiin. Samaa sukua kuitenkin. 
Tarhakalliokielo. Lajike "Weihenstephan".
Ensi keväänä pitää muistaa jakaa silmupistokkaista.
Mikäs tämä olikaan? Viime vuonna sen vielä muistin...
Pian kukkivat vasemmalla päivänkakkarat. Takana ukonkelloja. Paljon on kasveja, joita en lehdistä tunnista, enkä ulkoa muista. Kirjan avulla on kuitenkin hauska tehdä tutkimustyötä, vaikka joka kerta harmittaa, miksi nimet eivät tunnu jäävän millään päähän.

Olen selvästi hillitympien kukkien ystävä. Ylitsepursuava väriloisto ei ole minun juttuni ja pidänkin enemmän vaaleista ja ehkä vähän hailakoista sävyistä. Tämän kukkapenkin perustaminen on ollut haaste minulle. Kukat, jotka tähän olen valinnut ovat osittain hetken mielijohteesta sinne päätyneet. Ne mitkä ovat silmää miellyttäneet. Asettelu ei varmasti mene kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta minä tykkään. Kuvat eivät ole tässä parasta mahdollista laatua, koska olen ottanut ne kännykällä. Kamerani on jotenkin epäkunnossa, eikä suostu tarkentamaan lainkaan. Kurja tilanne bloggarille, mutta ehkä saan sen pian kuntoon kuitenkin. Uusi kamerakaan ei olisi huono juttu, mutta nyt juuri sellaisen investoimiseen en ole valmis. Ihanasti kukkivat jo lapsuudessani kovasti ihailemani lemmikit. Niitä on pihapiirissämme aika paljon siellä ja täällä, enkä lakkaa ihmettelemästä niiden herkkää kauneutta. Kukkien katselu tuo paljon muistoja varhaisista lapsuusajoista. Muistan seuranneeni äidin samettikukkien kasvatusta ja kukkapenkkien hoitoa mielenkiinnolla. Meillä oli tapana jakaa mielessämme kukkalajikkeita sisareni kanssa ja sitten bongailimme omiamme mistä milloinkin. Lapsuuden kesät olivat kauniita ja aina helteisiä. Ainakin muistoissani. Vaikka tänä kesänä on ollut viileää ja ainakin meillä täällä kovin tuulista, on minulla kuitenkin ollut melkoisen hyvä kesäfiilis päällä. Puutarhahommat kiinnostavat taas enemmän kuin viime kesänä. Kesäkukat kerkesin laittamaan maahan ja ruukkuihin ajoissa, joten nyt ei tarvitse kuin odotella niiden rehevöitymistä. Äitini on hoitanut kasvimaan ja kasvihuoneen mallilleen, eli hommaa ei ole jäänyt minun kontolleni liikaa. Näihin tunnelmiin jään odottamaan keskikesän juhlaa. Voikaa hyvin!



 
 
Juhannustoivotuksin, Niina :)
 
 
 
 


Kommentit

  1. Aivan ihana penkki kasveineen, tuossa kalliokielopenkissä on nukkapähkämöä, sen tunnistin. Tuo kivimuuri sopii taustaksi hyvin.
    t. Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Penkki muuttuu joka kesä vähän, kun kasvit rehevöityvät. Maa on selvästi ravitsevaa. Ikivanhaa kompostimultaa ja vähän palanutta hevosenlantaa seassa. Tuntuu, että kasvit kasvavat penkissä pikavauhtia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla