Elämää suurperheessä

No millaista se elämä sitten on, kun lapsia pyörii ympärillä kasapäin ja hevosiakin on viisi sekä kissoja vaihteleva määrä. Kanin hankintakin on nyt haaveissa tämän kesän aikana. Ainakaan aika ei käy pitkäksi, eikä hiljaisia hetkiä juuri ole kuin yöaikaan. Koti on myös lähes aina sekaisin. Pyykkivuoret ovat hillittömiä. Kenkiä on eteisen lattiat pullollaan. Ne eivät pysy rivissä sitten millään. Pesukoneet laulavat, vessapaperirulla on aina loppu. Kokoajan on ruokailua tai ruuanlaittoa, hevosten ruokinnat mukaan lukien. Päässä pyörii paljon ajatuksia. Tekemättömiä töitä on aina, eikä ne lopu koskaan. Hammaslääkäriajat unohtuvat, anteeksi vain. Sitten on lasten viemistä, hakemista sinne ja tänne. Päivään mahtuu hetkiä kun vain katson tätä menoa ja mietin, että joku päivä minä matkustan jonnekin. Ehkä Italiaan. Kävelen siellä kauniina kesäpäivänä kevyesti liehuvassa kukkamekossani pitkin uskomattoman kauniita katuja ja vain minä ja omat ajatukseni seuranani. No niin, nyt paloi lettu! Kyllä minä sen voin syödä vielä. Paljon hilloa päälle. Vauva vähän itkeskelee ja käyn tyynnyttelemässä. Samalla mietin, että voisin kokeilla myöhemmin sekoittaa kankaan painantavärejä keskenään ja painaa kankaalle satupuun. Siitä tulisi kiva taulu lastenhuoneeseen. Sekin pitäisi remontoida. On jäänyt tekemättä. Jokaiseen päivään mahtuu myös niitä hetkiä, kun ajattelen kuinka onnellinen olenkaan. Olen aina haaveillut suuresta perheestä. On mukavaa elää näin. On välillä myös raskasta. Mutta sitten on taas mukavaa. Ja letut palaa.  En kuitenkaan stressaannu enää helposti. Olen pääasiassa hyväntuulinen. Yhden lapsen kanssa olin paljon väsyneempi. Kuinka se on mahdollista? Tiedän myös, että niin kauan kuin jaksan suunnitella kaikkea uutta projektia, niin en voi olla kovin väsynyt. Olen elämäniloisempi kuin koskaan. Minä itse rakennan elämäni. Päätän siitä, mihin suuntaan se kulkee. Jos olen iloinen, niin se ei voi olla kuin oikea suunta. Seuraan myös tarkkaan perheenjäsenten reaktioita. Haluan oppia tunnistamaan jokaisen rajat. Me kaikki olemme erilaisia, eikä se mikä itselle sopii, ole toiselle välttämättä hyvä. Toinen voi toimia kovan paineen alla hyvin vielä, kun toiselle pienikin ahdistus on jo lähes liikaa. Elämä muokkaa meitä, mutta persoona on synnynnäistä. Ei ole tarkoitus yrittää muuttaa sitä, vaan oppia elämään se huomioiden.

Naapuritilalta tuli kuorma tuoretta heinää. Piti lyödä heinäseipäät maahan ja nostella osa heinistä kuivumaan niille. Äitini näytti taitonsa tälläkin saralla. Olen hänen täällä olonsa ansiosta tutustunut häneen ihan uudelleen. Huomaan, että äitini onkin oikea moniosaaja. Nämä asiat ovat kai niitä, mitkä ymmärtää vasta näin aikuisena. Enkä enää ihmettele, miksi itsekin touhuan kokoajan jotain. Olen perinyt sen puolen vanhemmiltani. Yrittäjyys on verissä. Ja sitten tämän ainaisen vilskeen keskellä viihtymisen olen tainnut periä mummoltani. Kunnioitan häntä suuresti ja ihmettelen miten hän siihen aikaan selvisi seitsemän lapsen hoidosta, kun lämmin vesikään ei ollut mikään itsestään selvyys. Toiset ihmiset pystyvät venymään ihan mahdottomiin, kun tilanne sen vaatii.

Satuin katsomaan ikkunasta ulos juuri, kun aurinko alkoi laskea puiden taakse. Kultaiset valon säteet pyyhkivät rinnelaitumen pintaa kauniisti. Oli pakko juosta vielä ulos räppäämään muutama kuva.

 

Niina