Siirry pääsisältöön

Kotijumppaa voimistelurenkailla



Joululahjaksi hankkimani voimistelurenkaat ovat olleet hyvin käytössä. Ripustin ne tuvan paksuun hirteen roikkumaan ja siitä ne on helppo napata käyttöön. Lapset roikkuvat niissä tämän tästä ja minä itsekin olen innostunut niillä treenaamaan. Yksi rakkaista harrastuksistani on kuntosalitreenaus, mutta aina sinne ei vain ole mahdollista päästä. Nämä renkaat ovat erittäin monipuoliset ja niillä voi suorittaa hyvin treenin sekä jaloille että käsille, joten nyt ei enää harmita vaikkei salilla aina ehtisi.

Tilasin renkaat Suomen Voimistelutuotteelta ja ne saapuivat parissa päivässä. Olen tyytyväinen laatuun ja helppokäyttöisyyteen. Myös kotimaisuus on plussaa.

 
Voin lämpimästi suositella voimistelurenkaita kaikille. Muutenkin kannustan etenkin ruuhkavuosia eläviä harrastamaan edes vähän liikuntaa. Kotona jumppaaminen on kaikkein helpointa ja vaikka vetäisi vartin jumpan vain pari kertaa viikossa, niin sekin on jo hyvä alku ja saa veren kiertämään paremmin. Vaikka itse en ole koskaan joutunut kamppailemaan ylipainon kanssa, niin olen silti saanut ikäni kuulla painoani koskevaa kritiikkiä, joka liittyy hoikkuuteeni. En ole koskaan ollut alipainoinen, mutta silti monet ihmiset ovat kokeneet tarpeelliseksi mainita siitä minulle. Olen itse kuitenkin enemmän huolissani siitä, miten huonosti suuri osa suomalaisista huolehtii terveydestään ja kärsii ylipainosta. Se on kuitenkin terveydelle haitallisempaa kuin keskimääräistä hoikempi ulkomuoto.
 
Muistakaa äidit ja isät siis välillä "itsekkäästi" huolehtia myös itsestänne <3
 
puspus!
 
terveisin, Niina
 
 
 
 

Kommentit

  1. Kyllä tommoset renkaat on varmaan hyvät, meille ne vois saada keittiön ja olohuoneen väliin. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kun löysit blogini ja tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti viihdyt :) Minäpä käyn tutustumassa Aurinkokujaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla