Siirry pääsisältöön

Märkää ja kun kumisaapaskin on puhki...



Tässä muutama kuva eiliseltä päivältä. Rodo on vielä täydessä loistossaan. Tämän päiväinen sade oli piiskannut kukat vähän kurjaan kuntoon, eikä ne varmaan siitä enää parannu.

Aittakamarit saavat pian vieraita, kun tallillamme järjestetään ensimmäinen yön kestävä heppaleiri. Olen itse aivan innoissani siitä. Ja uskon, että myös leiriläiset. Minulle se onkin tuttua puuhaa, koska työskentelin vuosikaudet ratsutallilla, jossa oli vilkasta leiritoimintaa. Mutta onhan tämä eri juttu, kun järjestän kaiken aivan itse. Meillä on leiritoimintaa varten oikein hyvät puitteet ja uskon, että jatkossa tulemme järjestämään niitä lisää.
 
 
 
 
 
Tänään on satanut koko päivän. Kurjaa, ei voi muuta sanoa. Kumisaappaani oli puhjennut. Sukka kastui ja muutenkin olo on ollut nuhjuinen. Kävin iltatallin jälkeen laidunta taas tiirailemassa. Ruoho oli kasvanut eilisestäkin silminnähden. Jotain hyvääkin siis. Pian hevoset pääsevät laukkaamaan villisti pitkin laidunmaata. Pohjakin on tiivistynyt tarpeeksi ja kestää hyvin kopisevia kavioita.
 

Tämä kuva laitumesta on otettu jokunen päivä sitten.
 
Lämpö ja vesisade on saanut aikaan oikean kasvupyrähdyksen. Nyt illalla ruoho oli jo näin pitkää.
 
Ja rusakoillekin tuntuu maistuvan. Yöaikaan niitä näkee pellolla useita.
 
 
 
 
 
Niina
 
 
 
 


Kommentit

  1. Kauniita kuvia. Itsellä on ollut tämä viikko lomaa niin kyllähän nää kelit ajaa sisäsiivoamisiin, onneksi kerran ehdin auringossa mattopyykille.
    Hyvältähän tuo niitty jo mun silmissä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllähän nämä kelit ovat olleet lomalaisia ajatellen aika surkeat. Kesäkuu tuntuun olevan nykyään kaikkea muuta kuin mitä nimi antaa ymmärtää. Mattopyykistä minäkin tässä haaveilen. Mäntysuovan tuoksusta ja omiin ajatuksiin vaipumisesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla