Kartano keltainen

Ensiksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat täällä blogissani vierailleet. On ihan huippukivaa, kun teitä on ollut niin paljon! En olisi ikinä uskonut aloittaessani, miten hauska harrastus tästä minulle tulisikaan. Erittäin terapeuttista, kun saa tehdä vähän muutakin kuin täyttää ja tyhjentää sitä astianpesukonetta ja yrittää selvittää niitä pyykkivuoria ja imuroida talo päästä päähän vain todetakseen, että saakin aloittaa taas alusta. Toki saan edelleen tehdä nämä kotityöt, mutta nyt on niille vapaille hetkille jotain innostavaa ja motivoivaa puuhastelua sen turhan telkkarin katselun sijaan. Tämä viikonlopun sukulointikin on mennyt ihan putkeen. Turhaan stressasin matkaakaan. Kukaan ei itkenyt sen aikana, eikä pysähtyäkään tarvinnut. Nyt on sitten saanut olla vaan ja seurustella rakkaitten ihmisten kanssa. Kyllä se vain on tärkeetä löytää aikaa tälle kaikelle. Kotiin viemisiksi päätin raahata tuon länkkärisatulani, jos jostain löytyisi sopiva hevonen vaikka lainaan. Satula on oll...

Kohta pakkaudutaan autoon kolmen hengen porukalla, eli pojat ja minä. Vähän kyllä jännittää tuo matka, jota onkin lähes 250km. Saas nähdä joudutaanko pysähtelemään moneenkin kertaan. Nyt tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että tässä tilanteessa olisi pullolapsen kanssa varmaan hieman helpompaa, jos matkan aikana tulee nälkä. Mutta positiivisella asenteella ja ilman kiirettä varmasti matkasta selvitään. Ja perillä kuitenkin odottaa ne rakkaat, joiden takia kyllä kannattaa ajella. Eteisen sisustus ja muodonmuutos olisi kutakuinkin valmis. Tila oli kyllä hieman haasteellinen, koska ikkunoita on paljon ja oviakin useampi. Eteinen on ollut aikoinaan talvipuutarha, jossa on multa tuoksunut ja kukkapenkit ovat kiertäneet ikkunoiden viertä. Se on remontoitu samalla, kuin talon muutkin tilat parisen vuotta sitten. Eteisen sisustuksen tavoitteina oli saada lisää säilytystilaa, naulakoita sekä istumapaikkoja. Saunaosasto sijaitsee tässä siivessä, joten ajatuksena oli, että saunomisen välil...

Katselin oikein vanhoja valokuvia ja mietin miksi kuvan ihmiset ovat niin vakavan näköisiä ja miksi siihen aikaan ei ollut muutenkaan tapana hymyillä kuvissa. Olivatko ajat niin kovat, ettei hymy irronnut,vai oliko kuvaustilannen sen verran tärkeä, ettei kuulunut virnistellä. Miksi nykypäivänä sitten kehoitetaan aina hymyilemään valokuvissa? Silloinkin, kun ei oikeasti lainkaan hymyilyttäisi. Jos on totinen ilme kuvassa, niin siitä aina joku mainitsee. Itsekin huomasin vanhemman poikani valokuvauspäivänaamuna muistuttavani häntä sitten hymyilemään . Sen hän todella teki, mutta hymy oli varmasti aito, koska hänet saa nauramaan millä tahansa puujalkavitsillä, joita kuvaajilla on tapana lapsille kertoa. Onhan se totta, että saattaa olla mukavampi katsella iloisia kasvoja kuin totisia sitten jälkeenpäin, mutta toisaalta kyllä totisempiakin muistoja saa olla. Ja kyllä se vähän hassulta tuntuu, että kuvissa hymyilemistä pitää oikein harjoitella, jotta loppu...

Taas se alkaa, se haaveilu. Välillä menee "ihan hyvin", kunnes jostain sen taas saan päähäni. Olen vuosikaudet haaveillut omasta hevostilasta. Katson täälläkin kokoajan tuota suurta konehallia ja kuvittelen, miten siitä tekisin tallin. Olen jopa käynyt mittaamassa, että sinne saisi 5kpl  9m2 kokoista karsinaa hyvin, sekä 3m levyisen käytävän ja pesupaikankin vielä. Siellä on jo valmiina huoneet varusteille ja rehuille. Säilörehunkin säilytykseen olisi suuret tilat ja helppo kulku tallin puolelta. Tallin perustaminen olisi liiankin helposti toteutettavissa tilojen puolesta. Laitumet ovat talon takana. Niitä on niin paljon, että osasta peltoa voisi hyvin lohkaista alueen ratsastuskentälle. Tallillani olisi jokunen täysihoitopaikka vieraille hevosille ja muutama oma hevonen tuntitoimintaan. Pihaton rakentaisin myös, jonne saisi vielä lisää hevosia. Aitta kunnostettaisiin majoitustiloiksi ja siitä saisi aivan ihanan tähän tarkoitukseen. Iltaisin ratsastelisin peltojen reuna...

 Eilen illalla päätin vähän tehdä muutoksia blogin ulkoasuun. Latasin myös uuden  kuvanmuokkausohjelman, jonka kanssa olen tänään vähän yrittänyt harjoitella. En aijemmin ole kuviani oikeastaan edes muokkaillut, vaan olen yrittänyt saada kameralla sen verran onnistuneita otoksia, ettei tarvitsisi. Nyt kuitenkin ajattelin, että olisi hauska vähän testata mihin tämä ohjelma pystyy. Näitä kuvia on siis hieman muokattu. Esittelen nyt niitä uusiavanhoja huonekaluja, jotka tulivat meille.Yksi näistä uusista hankinnoista oli siis tämä ihana valkoinen kirjoituspöytä. Kun näin pöydän ensi kerran, olin myyty. Ajattelin, että pöytä olisi saatava. Nyt se on kannettu yläkerran vierashuoneeseen, jonne se selvästi myös kuuluu. Kirjoituspöytä on 1800- lukulainen ja kaveriksi hankimme sille myös tämän ruskean barokkituolin. Valkoinen sopisi varmasti paremmin pöydän kanssa, mutta kyllähän tämä tuoli vain on erittäin kaunis.        ...

Tälläiset kaunokaiset löytyvät meiltä. Olisivat aika lailla kunnostusta vailla, etenkin tuo kuomu on aikamoisen ränsistynyt, sekä toinen eturengas puuttuu kokonaan. Täytyy nyt olla silmät tarkkana, jos rengas sattuisi löytymään vielä jostain. Tosin rengas voi löytyä melkein mistä vain, koska isäntä muisteli leikkineensä sillä lapsena. Ja minun käsitykseni mukaan hän ei ole ollut ihan se lapsi rauhallisimmasta päästä, joten rengas on varmasti saanut kyytiä. Olen haaveillut, että saisin nämä johonkin esille. Sen ne kyllä ansaitsevat. Rattaat ovat mielestäni erittäin kauniit. Varmaan sali olisi niille oikea paikka ja ainut minne mahtuisivat ilman suurempia järjestelyjä. Lapsia on työnnetty rattaiden kaltaisella välineellä 1500-luvulta lähtien, mutta 1800-luvulla tulivat ns. oikeat rattaat, joita käytettiin ulkona liikkumiseen. 1880-luvulle asti rattaissa oli kolme pyörää ja yksi etuaisa vetämistä varten.. Sen jälkeen Englannis...

Eilen illalla saapuivat antiikkiliikkeestä hankkimamme huonekalut. Kun ne saatiin kotiin, niin tunne siitä, että ne kuuluvat tänne vain vahvistui. On se ihan eri juttu ostaa huonekaluliikkeestä uusia kalusteita, kuin sitten näitä antiikkisia vähintään satavuotiaita. En tarkoita, että uusissa kalusteissa mitään vikaa olisi. Ne sopivat moniin koteihin. Tänne sopivat niin hyvin nuo vanhat. Laitan kuvia hankinnoista lähiaikoina. Puhdistin myös niitä talonpoikaiskalusteita ja kävin kirjastosta lainaamassa sisustusoppaita ja lehtiä vinon pinon. Haluan nyt ensin hieman paneutua tarkemmin eteistilaan, jotta siitä tulee sitten kerralla hyvä. Huh, eikä tässä vielä kaikki. Kannoin vintistä erään vanhan leveän puupenkin alakertaan ja kokeilin kävisikö se sohvapöydäksi. Aluksi kun katsoin sitä tuossa sohvan edessä, niin ajattelin ettei se oikein taida sopia, mutta kun asettelin läppärin ja lehdet siihen, niin se alkoi näyttää ihan täydelliseltä. Pinta on kivasti kulunut ja el...