Siirry pääsisältöön

Sano muikku!


Katselin oikein vanhoja valokuvia ja mietin miksi kuvan ihmiset ovat niin vakavan näköisiä ja miksi siihen aikaan ei ollut muutenkaan tapana hymyillä kuvissa. Olivatko ajat niin kovat, ettei hymy irronnut,vai oliko kuvaustilannen sen verran tärkeä, ettei kuulunut virnistellä. Miksi nykypäivänä sitten kehoitetaan aina hymyilemään valokuvissa? Silloinkin, kun ei oikeasti lainkaan hymyilyttäisi. Jos on totinen ilme kuvassa, niin siitä aina joku mainitsee. Itsekin huomasin vanhemman poikani valokuvauspäivänaamuna muistuttavani häntä sitten hymyilemään . Sen hän todella teki, mutta hymy oli varmasti aito, koska hänet saa nauramaan millä tahansa puujalkavitsillä, joita kuvaajilla on tapana lapsille kertoa. Onhan se totta, että saattaa olla mukavampi katsella iloisia kasvoja kuin totisia sitten jälkeenpäin, mutta toisaalta kyllä totisempiakin muistoja saa olla. Ja kyllä se vähän hassulta tuntuu, että kuvissa hymyilemistä pitää oikein harjoitella, jotta lopputulos olisi mahdollisimman aito.

Muistan kuinka joskus lapsena katselimme papan kanssa jotakin postimyyntikuvastoa ja pappa kysyi minulta, että oletko huomannut miten kuvien naisilla on lähes joka kuvassa suu auki. Pappaa ihmetytti kovasti tämä, että eikö enää pelkkä hymyileminen riitä, vaan suunkin pitää olla jo ammollaan. Muistan aina tämän hetken papan kanssa, kun näen sellaisia mainoskuvia.



 
Ikivanhoissa kuvissa on jotenkin salaperäinen ja aito tunnelma. Varmaan vakavat ilmeet sen tekevät.
 



Viikonloppu on kohta taas käsillä ja jos suunnitelmat pitävät, niin luvassa olisi reissu Keski-Suomeen ja tiedossa siis aitoa iloa :)
 
 
Terveisin Niina

Kommentit

  1. Hyvää viikonloppua!

    Sinulle on tunnustus blogissani:
    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/04/stailattu-lammas-ja-blogihaaste.html

    VastaaPoista
  2. Valokuvauksesta on niin tullut niin yleistä, että kaikenlaisia kotihetkiäkin kuvataan, mutta ennen se oli harvinaista :) Varmaan siksi oltiin usein vakavia ja paikoillaankin, että kuva ehdittiin ottamaan. Meidän vanhoista kuvista ihan viime vuosisadan alusta löytyy muutama kuva, joissa ihmisillä on hymynkare. Ne kuvat tekis mieli laittaa ihan seinälle, jotain niin herkistävää niissä on :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen.

Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa.




Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800-luvulta, kuten suuri…

Ullakko muuttui hääjuhlatilaksi

Apua, talvi meinaa tulla ihan väkisin. Lapset katselivat aamulla nenät kiinni ikkunassa, kun lunta tiputteli taivaalta. Ikävä kyllä lumiukkohaaveet sai vielä siirtää myöhemmälle, koska lumi katosi pian pois. Minä en niin lunta kaipaa. Se tietää lisätyötä hevosten kanssa, joten ei ole haitaksi, jos lumi tulisi vähän myöhemmin vasta. Olen ollut muutenkin vähän alavireessä viimeaikoina. Ilmeisesti olen alkusyksyn kiireistä uupunut ja nyt se sitten tuntuu, kun mitään suurempia projekteja ei ole meneillään. Olen päättänyt keventää vähän tässä vaiheessa, jotta ehdin taas palautua entiselleni ja jaksan innostua joulunlaitosta. Sitä tosin jo odotan innolla. Meillä oli tosiaan ihanat häät syyskuussa. Järjestelyissä oli tietenkin oma hommansa ja etenkin siinä vaiheessa, kun teimme päätöksen, että siivoamme talon ullakon juhlien jatkopaikaksi. Ullakko on suuri ja olemme aina halunneet saada hyödynnettyä tämän korkean tilan muutenkin kuin valtavana varastotilana. Siispä tartuimme työhön ja pari…

Miten minusta tuli pohjalaistalon emäntä

Hei!

Olen pitänyt blogiani elämästäni täällä keltaisessa kartanossa jo pian neljä vuotta. Siitä saan kiittää ihania lukijoitani! En minä olisi vain itselleni viitsinyt kirjoitella näin pitkään. Lukijat ovat varmasti vaihtuneetkin matkan varrella ja osa heistä ei varmastikaan tunne minua henkilökohtaisesti, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä hauska hieman kertoa kuinka minä hämäläistyttö päädyin tänne Etelä-Pohjanmaalle aikanaan. Eli suuria paljastuksia on luvassa, heh!

Kaikki alkoi pienestä sattumasta Facebookissa, jonka seurauksena kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä päätyivät kirjoittelemaan toisillensa. Huomasimme pian, että jutut menivät hyvinkin yksiin ja kiinnostus toisesta heräsi. Päädyin antamaan puhelinnumeroni ja ensimmäisen puhelumme jälkeen koin, että se oli sitten menoa. Puhelukin kesti lopulta useita tunteja ja yö meni erittäin vähillä unilla. Aamuvuoroon suuntasin väsyneenä, mutta hymyilevänä tyttönä.

Pian päätimme tavata kasvotusten ja lähdin ajelemaan ens…