Siirry pääsisältöön

Ullakon antiikkia ja aarteita





Näinä sateisina päivinä tuo vintti kutsuu ihan erilailla puoleensa taas. Siellä on paljon kiinnostavia juttuja ja jotain vähän erikoisempaakin, mitä tulen esittelemään täällä blogissa ihan lähiaikoina. Mutta katsotaampa mitä tällä kertaa löytyi.

Vintillämme on tosiaan monenlaisia aarteita ja yksi niistä on tämä antiikkinen kirjoituslipasto vuodelta 1886. Monesti vanhoissa huonekaluissahan ei oikeaa alkuperäistä vuosilukua jostain syystä ole, mutta tämän lipaston takaa löytyy valmistusvuosi, jonka voisi sanoa olevan luotettava. Syy siihen on se, että tämä kirjoituslipasto on talon vanhoja peruja, joten ei ole mitään syytä, miksi luku olisi väärennös. Kun antiikkia myydään, ei oikein koskaan voi olla varma siitä mitä vuosilukua esine todellisuudessa edustaa. Voi vain tehdä oman arvionsa. Mutta eipä sillä iälläkään ole niin merkitystä, jos esine ihastuttaa muuten. Minulle ei ainakaan ole.

Kirjoituslipaston pinta on ootrattu kauniisti. Pidän lipaston massiivisuudesta ja toivoisin saavani sen joskus alakertaan meidän makkariin vaatteiden säilytys varten. Sitten kun pinnasänky siirtyy pois sieltä, niin tilaa voisi löytyä.

Vasemmassa reunassa oleva kynttelikkö on Riihimäen lasin tuotantoa vuodelta 1940. Kaunis esine, mutta ikävä kyllä rikki. Seuraavana Ulla Procopen vuonna 1960 suunnittelema Arabian teekannu. Meillä on toinenkin samanlainen alakerrassa. Puinen esine kirjojen jälkeen on paitapiiska eli pyykkikurikka, jota käytettiin pyykinpesussa entisaikaan. Pyykistä hakattiin tämän avulla lipeä pois.

Sitten vuorossa vanhat apteekkipullot, joita olen alakertaankin tuonut sisustusesineiksi. Pulloja löytyy vintiltä vielä vaikka kuinka paljon. Tuon ison pullon haluan laittaa vielä jonnekin. Alhaalla vasemmalla oleva esine( joka näkyy edellisessä kuvassa paremmin) on nimeltään jämsi. Kouruteräinen vuolin, jolla silitettiin puuastioiden sisäpuolta. Seuraavana kahta kokoa olevat keritsimet. Ja viimeisenä puinen ruuvipuristin.


 
Niina :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla