Siirry pääsisältöön

Kevätfiiliksiä

Tää kevät saa aikaan aina sen viherpiiperrysvillityksen. Siitä on kohta kymmenen vuotta, kun innostuin. Muistan, kun tilasin netistä kirsikkatomaatin taimia, Ihmekukan juuria, yhden Amppelimansikan taimen ja vielä päälle Kallankukan sipulin. Siitä se alkoi. Vaikka tomaatintaimet olivatkin aika surkeen näköisiä saapuessaan ties mistä, ne silti lähtivät kasvamaan hienosti. Jaksoin lannoittaa niitä kanankakkavedellä säännöllisesti ja olin muutenkin niin tarkkana jotta kaikki menisi oikein.

Nykyään lähinnä naurattaa, miksi tomaatintaimet piti netistä tilata kun olisin yhtä hyvin voinut ostaa ne ihan siitä viereisestä taimitarhasta. Ja olen viimevuosina kasvattanut ne ihan itse siemenestäkin, tosin parina vuonna eivät ole kerinneet tehdä oikein tomaatteja, kun syksy jo on ne korjannut pois.

Viime keväänä taimille kävi vähän onnettomasti. Säilytin niitä kodinhoitohuoneessa, kun sinne niin mukavasti paistoi aurinko ja olivat hyvin lapsilta suojassa. Tai niin luulin. Aloin ihmetellä, kun parin sentin mittaiset taimet alkoivat mystisesti kadota purkeista yksi toisensa jälkeen. Hetki siinä meni, kunnes ymmärsin että joku ei ollut voinut vastustaa kiusausta käydä niitä vähän nyppimässä. Pienet taimetkin löytyivät laatikon alta, eli niitä ei oltu syöty. Pienen puhuttelun jälkeen laitoimme vielä yhteistuumin uudet siemenet itämään, mutta homma toistui taas. No, päätin sitten että antaa olla. Ja toisaalta olin itse vähemmän stressaantunut sinä kesänä, kun ei tarvinnut tomaattien takia päätään vaivata ja sen lisäksi mulla oli erittäin innokas kukkapenkin kitkijä apunani. Sitä sai nyppiä ihan luvan kanssa :)

Tänä vuonna ajatteli laittaa kasvimaan ja jättää taimienkasvatuksen väliin. Sillä saan hakea lisäaikaa nyt vielä puuttuvaan motivaatioon.


Sen sijaan haen kevätfiilistä tuoksuista. Suoraan luonnosta ja suoraan pullosta.


 
 
 
 
 



 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla