Siirry pääsisältöön

Koti-ikävä

Tuli koti-ikävä, tai miksi sitä voisi kutsua kun ikävöi omaa lapsuuttaan. On minulla ikävä tietysti myös perhettä ja sukulaisia. Siitä on jo ihan liian kauan kun olemme nähneet viimeksi. Nyt joudun odottamaan kyläilyreissua, että L on vähän vanhempi, koska neljän tunnin ajomatka ei oikein houkuttele 2kk ikäisen vauvan kanssa.

Tällä kertaa ikävän sai aikaan se, kun eilen illalla haimme miehen kanssa yläkerrasta remontin tieltä joskus vuosia sitten siivotut astialaatikot alakertaan. Niitä siinä purkaessa hän kertoi minulle kupeista, joita muisti lapsuudestaan. Oli esimerkiksi kuppi, josta juotiin aina simaa. Seassa oli myös sininen kermakko. Siitä muistin, kuinka lapsuudenkodissani meillä oli yksi vihreä saman sarjan juomalasi. Muistan, kuinka se tuntui palluroineen hassulta kädessä. On jännä, miten astiat kantavat mukanaan valtavasti muistoja lapsuudesta. Astiat voivat muodostua erittäin tärkeiksi juuri siitä syystä. On jotenkin surullista, ettei minulla ole täällä oikein mitään esineitä lapsuudestani. En tiedä mihin ne ovat joutuneet. Olen sen verran useasti muuttanut, että ovat varmasti vain hukkuneet matkan varrella. Mutta on minulla sentään jotain, nimittäin pari keittolautasta. Ne ovat huonokuntoisia ja niitä on niin vähän, ettei niitä tule käytettyä. En raaski luopua niistä kuitenkaan.


 Tässä voisi olla sarja, jota alkaisin kerätä. Jos ostan sellaisen vihreän juomalasin, niin ehkä se vähän lievittää tätä tuskaa hetkeksi.




Kommentit

  1. <3 Mulla myös iskee välillä "koti-ikävä"... Astioista varmaan parhaiten ja eniten lämmöllä muistelen emalimukeja; jokaisella oli oma ja kaikki olivat erikokoisia ja -värisiä. Niistä juotiin aina välipalalla kaakaota ja syötiin pullaa. :)

    Piritta

    VastaaPoista
  2. Juuri noita Iittalan Kastehelmi-astioitahan on myös mummolassa, keltaisina. =) Tuo sininen on kyllä aivan valloittava, niin raikas! Kuulin muuten tästä sinun blogistasi jo kesällä, mutta asia pääsi jotenkin unohtumaan. Tuossa aiemmin illalla äiti tuli taas maininneeksi tästä viestitse, joten päädyin lopulta ihastelemaan. Ihanalta näyttää elämä! Kuinka moni haaveileekaan tuollaisesta kodista… =)
    Olisi ihan hauska nähdäkin. Taidamme vain osua aina harvemmin samoille seuduille nyt, kun minäkin olen muuttanut neljän tunnin ajomatkan päähän… Mutta päinvastaiseen suuntaan!

    Ihanaa joulun viimeodotusta koko perheelle!
    <3: Jeni-serkku

    p.s. Tämän kokemuksen jälkeen kovinkin vajavaiselta tuntuva blogini: www.lauluni.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään täällä. Niin, emme ole paljon törmäilleetkään. Taisi olla viime kesänä viimeksi ja sitä ennen en muistakaan. Niin se elämä vie eri suuntiin ja välillä yllättäviinkin. Täällä ollaan viihdytty oikein hyvin ja koti on ihana. Mutta tärkeämpää on tietenkin, että millaista se elämä kodin sisällä on. Ei pelkällä kauniilla ulkokuorella pitkälle pötki. Täällä tuntuu kaikki niin hyvältä ja lämpöiseltä :)

      Kyllä on mummolan astiat kaikki jääneet hyvin muistiin. Siellä tosiaan on myös noita kastehelmiä, nyt kun mainitsit. Kirjoittaessani en tosin muistanutkaan, kuin sen meidän oman onnettoman kupposen :D

      Toivottavasti näemme kuitenkin joku kerta ja paljon terveisiä ja mukavaa eloa sinne toiseenkin suuntaan!!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla