Siirry pääsisältöön

Aarreaitan löytöjä


Taas tuli käytyä vähän tuolla omassa aarreaitassa penkomassa. Löytyikin kaikenlaista, mitä otin talteen. Yksi kiinnostavimmista löydöistä oli tuo pikari tai mikä nyt onkaan. Vaikuttaisi aika vanhalta. Ongelmaksi muodostui sen puhdistaminen. Yritin messingin ja kuparin kiillotusainetta sekä hankasin padanhankaussienellä, mutta niistä ei ollut apua. Tarvii miettiä muita vaihtoehtoja. Astia on aika isokokoinen. Korkeutta sillä on 24 cm. Oli se sitten ollut mikä hyvänsä, niin olen päättänyt saada sen kiiltämään ja laitan sen sitten jonnekin esille.

Tässä kuvia löydöistä. Lauantaina onkin sitten messuilua tiedossa Seinäjoella, kivaa!












     Myös pari silitysrautaa pelastin. Toisen sain kiiltäväksi teräsvillalla. Nyt ne komeilevat uunin reunalla.

 




 
Tämä vanha limsakori oli aivan ihana ja löytää paikkansa varmaan aikanaan.
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen.

Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa.




Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800-luvulta, kuten suuri…

Miten minusta tuli pohjalaistalon emäntä

Hei!

Olen pitänyt blogiani elämästäni täällä keltaisessa kartanossa jo pian neljä vuotta. Siitä saan kiittää ihania lukijoitani! En minä olisi vain itselleni viitsinyt kirjoitella näin pitkään. Lukijat ovat varmasti vaihtuneetkin matkan varrella ja osa heistä ei varmastikaan tunne minua henkilökohtaisesti, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä hauska hieman kertoa kuinka minä hämäläistyttö päädyin tänne Etelä-Pohjanmaalle aikanaan. Eli suuria paljastuksia on luvassa, heh!

Kaikki alkoi pienestä sattumasta Facebookissa, jonka seurauksena kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä päätyivät kirjoittelemaan toisillensa. Huomasimme pian, että jutut menivät hyvinkin yksiin ja kiinnostus toisesta heräsi. Päädyin antamaan puhelinnumeroni ja ensimmäisen puhelumme jälkeen koin, että se oli sitten menoa. Puhelukin kesti lopulta useita tunteja ja yö meni erittäin vähillä unilla. Aamuvuoroon suuntasin väsyneenä, mutta hymyilevänä tyttönä.

Pian päätimme tavata kasvotusten ja lähdin ajelemaan ens…

Kahvila Rengin Tupa ja eläinpiha avaa ovensa teille!

Mä olen niin ollut innoissani viime päivät, kun olen suunnitellut tulevaa ja saanut hääräillä tuossa meidän aittakahvilassa. Olen sisustanut, korjannut, maalannut hyllyä ja vaikka mitä muuta. Tuo on paikka, mihin saan purkaa mun yltiöromanttista ja tyttömäistä puoltani. Asioita, joita en meidän kodin puolelle toisi, mutta mikä sopii täydellisesti 1700-luvun aittaan ja sen hirsiseiniin.

Tulevana lauantaina 11.2 pidämme popup-kahvilaa Rengin Tuvassa ja sinne on siis kaikki tervetulleita klo.12-15! Ohjelmassa on myös talutusratsastusta ja keppihevosrataa ym. Eli lapset autoon ja suunta tänne meille. Myös hyviä tarjouksia ratsastustunneista ja kesän leireistä on luvassa tuolloin. Ja jos ei viikonloppuna pääse, niin viimeistään ensi kesänä kannattaa tulla poikkeamaan. Aiomme pitää nimittäin kesäkahvilaa tulevana kesänä. Ja siinä samalla kun herkuttelette maistuvilla kotileivonnaisilla, niin pääsette tutustumaan meidän hurmaaviin eläimiimme myös. Kesällä meillä asukasluku vain lisääntyy. V…