Siirry pääsisältöön

Talvifiilistelyä





Nyt on kyllä mennyt jo pari päivää ihan vain lumesta ja pakkasesta nauttiessa. Siksi vielä vähän talvisia kuvia tännekin.






Olemme tässä jo muutamana päivänä yrittäneet järjestellä lastenhuoneita ihan uuteen uskoon. Kun saan ne valmiiksi, niin laitan sitten kuvia blogiin. Sen verran voin kertoa, että maalisudin joudun ainakin ottamaan kouraani vielä. Seinät vaativat uutta maalia pintaansa ja sitten minulla on suunnitelmissa kunnostaa vanha päästä vedettävä sänky Pikku L:n lastensängyksi. Siitä lisää myöhemmin. Nyt mukavaa viikonloppua kaikille! Lähden tästä ensin tallihommiin ja illalla vielä kuntosalille.


Niina
 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miniloma jouluisessa Helsingissä

Hei! Itsenäisyyspäivä lähestyy ja tunnelma on kyllä aivan eri nyt Suomen 100-vuotis juhlavuonna, kuin aiempina. Monenlaisia juhlallisuuksia on ollut, joihin mekin olemme osallistuneet. Itsenäisyyspäivän juhlaan menemme myös keskiviikkona, jonka jälkeen loppuilta juhlitaankin perheen kesken hienosti syöden ja tunnelmoiden. Aivan ihanaa! Mennyt viikonloppukin oli mitä mainioin. Olin vierailulla siskoni luona Helsingissä Vallilassa. Kävelimme pitkin katuja, ihastellen tunnelmallisia vanhoja puutaloja. Siitä suuntasimme Tuomaan markkinoille ja joulufiilis oli taattu. Ihmisiä oli melkoisesti liikenteessä näin avajaisten aikaan ja myyjien luokse sai aivan jonottaa. Ihana kokemus kuitenkin, vaikka en onnistunut mitään sieltä ostamaankaan. Jukolan Juuston cheddareita maistelimme kyllä. Ne ovat todellista herkkuamme ja löytyvät myös meidän itsenäisyyspäivän juhlapöydästämme sekä joulupöydästämme. Suosittelen maistamaan! Olen hieman haeskellut joulufiilist

Terassi porakivistä

Meillä on viime päivinä tapahtunut pihapiirissä vaikka mitä. Olimme isännän kanssa jo pitkään miettineet, miten voisimme hyödyntää tarpeettomana olevia vanhoja porakiviä, jotka ovat peräisi tilan vanhan navetan kivijalasta. Sitten mies lopulta keksi, että tehdäänpä niistä terassi. Sorakuorma saapui jo samana päivänä, joten homma lähti vauhdilla käyntiin. Naapuria traktoreineen pyydettiin avuksi, koska kivet olivat sitä kokoluokkaa, ettei meidän vanha Massikka olisi niille voinut tehdä yhtään mitään. Kun kivet oli saatu aseteltua apuvoimien kera ja pohjatyöt tehtyä, alkoi laattojen asettelu. Miehet tekivät ahkerasti työtä ja saivat nopeasti valmista aikaan. Tänään vielä mies teki yksin jäljelle jääneet hommat ja sai kuin saikin terassin iltaan mennessä valmiiksi. Pari hassua päivää tähän meni, mutta työtä riittikin sitten ihan aamusta myöhäiseen iltaan saakka. Minä osallistuin projektiin ainoastaan kuvaamalla. Niin nopeaa toiminta oli, etten viitsinyt väliin mennä. Mutta o

Vinkkejä kirppismyyntiin

Hei vaan ja mukavaa maaliskuun loppua! Näin kevään korvilla moni tekee pientä inventaariota kotona ja ehkä päättää hankkia myyntipöydän kirppikseltä. Se on varsin järkevä tapa päästä eroon ylimääräisistä tavaroista. Itsekin sitä täällä harrastan ja niinpä päätin listata muutamia vinkkejä omiin kokemuksiini perustuen. Mitkä tavarat myyvät kirpparilla? - Erilaiset astiat. Laatumerkkiset, mutta myös kauniit yksittäiset "halpiskupit, lautaset ja kipot" - Lasten haalarit ja kausivaatteet. Kannattaa muistaa oikea ajoitus. Eli esim. nyt viimeistään välikausipuvut, kurahaalarit ja saappaat myyntiin. - Lasten merkkivaatteet esim. Me&i, Nosh ym. Mutta näiden hinnat eivät saa olla liian korkeita, tai jäävät myymättä. Usein näkee ylihinnoiteltuina. - Pienet koriste-esineet. Design, mutta myös halvat tavarat, kunhan pyyntikin on tarpeeksi pieni. - Lelut - Matot pestyinä - Sisustuskrääsä, kuten puulaatikot menee hetkessä. - Urheiluvarusteet. Etenkin lasten monot, luistim