Siirry pääsisältöön

Vanha kuva tuvasta





Olen saanut viimeaikoina mielenkiintoisia yhteydenottoja blogiini liittyen ja yksi niistä tuli eräältä lukijalta, joka oli erityisen tarkkasilmäisenä ihmisenä bonggannut kirpparilta vanhan kirjan, jossa oli kuva meidän tuvasta. Aivan ihanaa, että hän otti minuun yhteyttä ja halusi vieläpä lähettää kirjansa meille. Suuri kiitos hänelle siitä! Emme olleet nähneet tätä kuvaa aiemmin, jonka vuoksi oli hienoa saada se itsellemme. Vanhoja kuvia talon sisäpuolelta ei kovin montaa itseltämme löydykään, joten tämä oli oikein mieluinen lahja.

Kirja on Suomi kuvina, Das ist Suomi, WSOY 1943.

 
Kuvassa ovat mieheni isotäti astiakaapin edustalla sekä isomumma istumassa ikkunan edessä käsityönsä kanssa. Huomatkaa, kuinka kauniin tasainen onkaan tuvan puulattia. Könninkello ja astiakaappi ovat tuolloin olleet vaaleat. Raanuvuodetta ei meiltä ikävä kyllä enää löydy, mutta muut kalusteet ovat vielä tallessa ja päivittäisessä käytössä. Tuvan ulkoasu on muuttunut kovasti näistä ajoista, sillä nykyään keittiön kaapit täyttävät tämän seinustan tuvasta ja jatkuvat aina könninkellolle asti. Se on edelleen samalla paikallaan.
 
 
 
Niina
 
 


Kommentit

  1. Onpa sinulla ollut tuuria, kun noin tarkkasilmäinen lukija. Teidän talo on kyllä ihana ja täynnä tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva saada tämä kirja itsellemme. Mummakin oli kovasti mielissään, kun ei ollut itsekään kuvaa ennen nähnyt.

      Poista
  2. Onpa upea kuva ja varmaan on tuntunut hienolta saada kuvakirja itselleen. Ja se on iloinen asia, että ihmiset ovat näin ystävällisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :) Mukava lisä oli, että kuvassa esiintyy vielä suvun ihmisiäkin.

      Poista
  3. Lukeeko kirjan tiedoissa että kuva on miehesi kotoa? Vanhan ajan tavallisten maalaistalojen tuvat kun ovat näyttäneet kaikki hyvin tällaiselta.


    t: Impi Umpilampi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ennen maalaistalojen tuvat muistuttivat hyvin paljon toisiaan. Tässä kuvassa on se hyvä puoli, että siinä esiintyy myös ihmisiä, jolloin ei jääkään enää epäselväksi onko kuva tästä talosta. Uskomme, että mumma kyllä tunnistaa kuvan omasta kodistaan, jossa ovat hänen sisarensa ja äitinsä. Meillä on myös lähes vastaava kuva tuvastamme Suomen sukutilat kirjassa, jonka kuvan olenkin esitellyt vanhassa postauksessani, joka löytyy täältä http://mybeautifulreallife1.blogspot.fi/2013/03/menneita-aikoja-ja-nykyisiakin.html

      Poista
  4. Ei lue mitään tunnistetietoja kirjassa, mutta kun kuvassa on elossa olevan mummani mukaan siskonsa ja isotätini Aune ja isomumma Matilda niin helppo tunnistaa. Autenttisena tunnisteena voi myös sanoa, että tupa on myös ollut paljon ennen tuvaksi tulemista 1800-luvulla työtupana, josta jäljellä tänäkin päivänä tuo villankäärintä koneen tapin yläosan pidin vasemmanpuoleisen hirren kyljessä. Pidike on leipäpuun vasemman reunan kohdalla. Korkea astiakaappi, kaikki tuolit ja erikoinen korkialavitta löytyvät myös tänäkin päivänä tuvasta. Myös astiakaapin ylimmällä hyllyllä olevat koristeelliset englantilaiset lautaset ovat tänä päivänäkin samalla hyllyllä. Nämä yhdessä riittänevät asian varmistamiseksi. Ystävällisin terveisin: Isäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Case is closed statistically.

      Yours Impi

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla