Siirry pääsisältöön

Valoa pimeyteen

 
 
 


Jouluvalot syttyivät meillä viime sunnuntaina. Ei maltettu enää odottaa, koska tämä pimeys on niin kurjaa. Missä se lumi viipyy? En ole varmasti ainut, joka ajattelee näin. Toivon, että saadaan edes valkea joulu. Tai, ehkä se ei sittenkään ole niin tärkeää. Joskus sitä miettii, että miksei voisi vain olla tyytyväinen siihen, miten moni asia on hyvin. Oikeastaan olenkin, useimmiten. Silti liian usein unohtaa olla kiitollinen niistä hyvistä asioista. Joululla on jännä vaikutus ihmisiin. Toiset odottavat ja valmistelevat tulevaa juhlaa huolellisesti ja mielellään ja toisia se ahdistaa kovastikin. Silloin, kun elämä ei ole ihan mallillaan, niin ongelmat kärjistyvät entisestään joulun aikaan. Silloin todella toivoo, että joulu menisi pian ohitse. Minullakin on ollut sellaisia jouluja. Huomaan kuitenkin, että vaikeat ajat ja niistä selviäminen vahvistaa ihmistä kummasti. Olen myös oppinut ottamaan joulun paljon rennommin. Tärkeintä on, että saa viettää sitä läheisten ihmisten kanssa. Se on ihan parasta. Tänä jouluna toivon siis, että saan monta lahjaa ja ne lahjat ovat niitä rakkaitten ihmisten näkemisiä.


Niina
 


Kommentit

  1. Ihana jouluinen talo jouluvaloineen ja tekstisi niin totta, niin totta sanasta sanaan.

    terveisin Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki. Ja valot saavat kyllä joulufiiliksen väkisinkin nousemaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli...

Eteisen vanha talonpoikaiskaappi ja vanhat matkalaukut

Ullakolta löytämäni vanhat matkalaukut päätyivät lopulta arkieteisemme talonpoikaiskaapin päällistä koristamaan. Voi, kun tykkäänkin niistä juuri tuolla. Laukkuja on meillä vielä vaikka kuinka paljon tallessa ja mikä parasta, niin niiden sisältä löytyy vielä kaikenlaisia vanhoja aarteita. Kirjoja, lehtiä, kirjeitä ym.       Pidän kovasti kaapin yksityiskohdista ja kuluneesta pinnasta. Tuo puinen ympyränappi on aivan ihana katseen kiinnittäjä.     Emme ole halunneet maalata kaappia, vaan se saa olla oma kulunut itsensä. Montaa väriä se jo kantaakin mukanaan. Valkoisen maalin alta löytyy vaaleanvihreää väriä, sekä jossain kohtaa pilkistää myös tummanruskeaa.         Niina      

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tila...