Siirry pääsisältöön

Eteishallin fiftarityyli

 
 
 
 
 

 
 
Eli tässä kuvia pääsisäänkäynnin eteishallista. Sinne on kerääntynyt mukava joukko aitoja 50-luvun huonekaluja. Kirjahyllyn raahasin siihen tänään vintiltä. Olin jo pitkään miettinyt, että mitä peilin alle laittaisi, kun se näytti niin tyhjältä. Kirjahyllyn yllä oleva peili on teetetty talon alkuperäisistä ikkunanpokista paikallisessa yrityksessä nimeltä Enkeli Werstas. Meillä on toinen samanlainen myös toisessa eteisessä. Nahkasohva on ollut vuosikymmenet juhlasalissa samassa ryhmässä kahden muun sarjaan kuuluvan sohvan kanssa. Siirsimme sen tähän tilaan, koska halusimme saada saliin suuremman ruokailuryhmän juhlia varten, eikä tilaa olisi ollut molemmille. Nyt tuossa sohvalla on sitten hyvä jonottaa kylppäriin pääsyä.Vastapäätä oleva ovi nimittäin johtaa sinne. Oven vieressä oleva klaffilipasto on yksi talon kauneimmista antiikkikalusteista, ainakin minun mielestäni. Siihen liittyy myös eräs mysteeri. Ylintä luukkua ei ole avattu moniin vuosikymmeniin. Avain on kadonnut aikapäiviä sitten, eikä lukkoa ole haluttu rikkoa, koska kaunis lipasto olisi kärsinyt siitä. Isäntä kävi teetättämässä eräänä päivänä lukkoon uuden avaimen, käyttäen alemman kaapiston lukkoa mallina. Epäilemme siis, että kaappeihin sopii sama avain. Kävi kuitenkin niin, että testattuamme avainta alempaan lukkoon, se meni katki, joten mysteeri jäi selvittämättä. Mitähän siellä mahtaakaan olla. Jotain erittäin salaperäistä varmaan.
 
 
 
 
Niina
 
 
 



Kommentit

  1. Oli niin jännä juttu tuo avaimen katkeaminen että meni ihan kylmät väreet selkää pitkin. Mitähän siellä lukitussa luukussa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Tiedä mitä sieltä löytyykään. Itse toivoisin siellä olevan jotakin satoja vuosia vanhoja kirjeitä ja ehkä valokuviakin. Isäntä varmaan toivoisi löytävän sieltä paksu setelitukon :)

      Poista
  2. Mä en malttais olla avaamatta..Mutta toivotaan, että sieltä paljastuu jotain erittäin mukavaa ja yllätyksellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kieltämättä itseäkin kiinnostaisi jo tietää, mitä kaappi kätkeekään sisäänsä. Eiköhän se pian selviä :)

      Poista
  3. Mä kokeilisin tota pokapeiliä tuonne klaffilipaston päälle! Mittasuhteet sattuisivat ehkä paremmin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan oikeassa. Se kävisi sinne hienosti, mutta pokapeili on enemmän esillä tuossa. Ihailen sitä joka kerta, kun tulen ulko-ovesta sisälle. Se on niin kivasti heti vastassa ja meillä on Pikku L:n kanssa tapana jäädä peilin eteen naureskelemaan, kun tullaan vessasta vaipanvaihdosta tai kävellessämme käytävää pitkin peilin ohitse. Joskus käytännönasiat menevät sisustuksellisten näkökulmien ohitse :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suosi suomalaista ja tue pienyrittäjiä. Haastan kaikki bloggaajat mukaan!

Hei!

Tällä kertaa haluan kertoa teille mielipiteeni siitä, miten meidän tulisi mielestäni muistaa suosia kotimaisuutta ja etenkin pienyrittäjiämme. Näin joulun alla se on kovin ajankohtainen aihe, koska joulu on monien yritysten sesonkiaikaa ja pienille yrityksille erityisesti tärkeä aika tehdä rahaa. Olen itse syntynyt yrittäjäperheeseen, jonka vuoksi aihe on minulle siksi niin tärkeä ja läheinen. Olen muutenkin sitä mieltä, että meidän suomalaisten tulisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen ja tämä on yksi erittäin hyvä keino toteuttaa sitä.

Tässä siis haaste myös bloggareille! <3 Napatkaa siitä ;)

1.Tee postaus pienyrityksestä, jonka tuotteita käytät tai jotka ovat sinulle mieluisia.

2.Tue pienyrittäjyyttä ostamalla mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita joulunaikaan ja kerro niistä blogissasi

3. Toteuta näistä toinen tai molemmat kohdat ja kerro siitä minulle kommenttialueella, niin tutustun mielelläni postaukseesi!

Huom! Ei harrasteta haasteessa kaupallista yhteistyötä vaan pyytee…

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen.

Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa.




Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800-luvulta, kuten suuri…

Kuin uuden alku

Hei!

Olen täällä pitkästä aikaa ja niin innoissani siitä. Ihan kuin aloittaisin jotain uutta.
Elämä on ollut yhtä hullunmyllyä koko vuoden ja nyt herään siihen, että joulu tulee ja haluan löytää taas aikaa rakkaille harrastuksilleni, kuten käsitöille, sisustamiselle ja bloggailulle. Saanhan ottaa sen ajan?

Olen opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä kuluneena vuonna. Se ei sinänsä ole minulle mitenkään uutta, mutta alan vaihdos on tehnyt tästä rankkaa, mutta erittäin antoisaa. On ihanaa löytää se oma juttu mistä nauttii niin paljon, ettei malttaisi odottaa seuraavaa päivää päästäkseen työn kimppuun.

Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja toisaalta päässyt myös hyödyntämään taitoja, joita olen vuosien varrella oppinut.  Oi että, kun olen innoissani kaikesta, mitä syksyn aikana olenkaan kokenut. Olen päässyt haastamaan itseäni oikein urakalla ja se vasta onkin ollut hienoa ja uutta.


Armottomana joulufanina olen tietenkin jo aivan joulufiiliksissä tässä vaiheessa vuotta. Meidän kotiin on…