Siirry pääsisältöön

Ihana valkea lumi!



Hei täältä talvisesta Kurikasta! Ihanaa, lunta vihdoinkin ja kunnon pakkaset.


 
Hevosetkin ovat olleet ihan innoissaan kirpeästä pakkassäästä. Aamulla ulos päästessään ne kirmailevat ympäriinsä ennen kuin rupeavat syömään heiniään.
 
 
Kyllä tätä valoa on kaivattukin. Eilen aurinkokin paistoi niin ihanasti ja olisi kovasti tehnyt mieli lähteä ratsastamaan lumisessa maisemassa. Oli kuitenkin sen verran kylmä, että päätin jättää sen väliin. Mutta tänään sitten onkin jo vähän leudompaa ja ratsastuskin onnistuu taas.
 
 
Jotain kurjaakin kuitenkin. Myrsky kaatoi silloin aikaisemmin koivukujalta yhden puun ja se on minua kovasti surettanut. Isäntä lupasi, että istutetaan siihen uusi heti kun se on mahdollista. Kestäähän siinä taas oma aikansa, että taimi saa nämä vanhat suuret koivut kiinni.
 

Hevoslukumme on pienentynyt yhdellä ainakin toistaiseksi. Olen kovasti etsiskellyt jo uutta hevosta tilalle. Se saisi olla sellainen vanhempi ja kokeneempi ratsu, millä voisivat lapsetkin ratsastella. Erästä olen käynyt jo kokeilemassakin ja nyt sitten mietitään, että onko hän meille se oikea valinta.


Niina
 
 


Kommentit

  1. Hei onko se ihana ruskea hevonen lähtenyt pois? Voi harmi, oli niin kauniskin. Tuo lyhytjalkainen on niin mainion näköinen tuossa takissaan. :)
    -Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ruskea on muuttanut uuteen kotiin uudelle ihmiselle. Olo on tietysti vähän haikea, mutta varmasti uusi koti on oikein hyvä :) Poni on kyllä sympaattinen tapaus :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla