Siirry pääsisältöön

Kirje Joulupukille ja ihana löytö Pukin konttiin



No nyt minunkin blogilla on ihan oma Facebook-sivusto! Tosi kivaa :) Tykkäilkäähän tuossa oikeassa sivupalkissa olevaa laatikkoa, niin näette sen jälkeen suoraan facessa uudet blogipäivitykseni. Sivustolle voitte jättää myös erittäin mielellään kommentteja, jos se tuntuu siellä yksinkertaisemmalta. Kommentointi puolin ja toisin tuo blogiin mukavasti eloa. Tervetuloa siis mukaan myös Facebookiin!

Mutta sitten löytöjen pariin...

Käväistiin miehen kanssa eilen pitkästä aikaa paikallisessa antiikkiliikkeessä ja löysin sieltä aivan ihastuttavan vanhan kärpässienijakkaran. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että ostanko. Hintakin oli enemmän kuin kohdallaan ja mikä parasta, nyt minulla on yksi joululahja hankittuna. Tämän suloisuuden saa tietenkin Pikku L.





Olen ihastellut näitä jakkaroita jo vuosia ja nyt kun sellainen osui kohdalle, niin kylläpä tulin iloiseksi. Vielä kun se on tuollainen vanhakin, niin aina parempi. Jalkaa pitää vähän tukevoittaa liimalla ja tuon  nurmikon maalaan kyllä kokonaan vihreäksi.

Sitten jossain vaiheessa kotona huomasin oven viereen ilmestyneen viestin.


Minusta on ihanaa, että J uskoo vielä Joulupukkiin, vaikka vähän ihmettelen sitä kyllä. Kuvittelin, että joku olisi jo kertonut koulussa hänelle totuuden. Ainakin itse muistan ala-asteikäisenä, kuinka muut lapset nauroivat, jos joku vielä uskoi Joulupukkiin. Minä olen miettinyt monta kertaa tätä asiaa, että pitääkö lapsille yleensäkään uskotella sellaista, mikä ei ole totta. Joulupukit ja tontut ovat kuitenkin ehkä vähän eri juttu. Ja monesti on niin, että lapsi saattaa kyllä sisimmässään tietää jo totuuden, mutta ei ole valmis vielä luopumaan siitä jännittävästä ajatuksesta. Varmaan monesti juuri J:n iässä, voi olla aikamoisen ahdistavaa, kun lapsuus alkaa vähitellen väistymään ja nuoruusvuodet pukkaavat päälle. On vähän sellaisessa väliinputoajan iässä. Ei tiedä, saako enää leikkiäkään, kun painostus kasvaa isoksi, voi olla koulumaailmassa aika kova. Onneksi kotona on kuitenkin ihan hyväksyttävää olla lapsi ja leikkiä juuri sellaisia leikkejä kuin haluaa ja tulla vaikka äidin syliin, jos siltä tuntuu. Niin sen pitää ollakin. Uskon, että kotona tulisikin ottaa vähän paremmin huomioon nämä isommat lapset, juuri tuossa vaikeassa ikävaiheessa.

Kertokaa, mitä mieltä te olette? Pitäisikö mielestänne isommille lapsille kertoa, ettei Joulupukkia ole oikeasti olemassa?



Niina


Kommentit

  1. Hieno tattijakkara. Meillä on vähän erimallinen, jonka löysin puutarhasta (!) ja nyt se on ollut kuivumassa sisällä, että pääsen paikkailemaan halkeamia.

    Onpa kurjaa, jos nykyään 8-vuotias on jo muka liian vanha leikkimään. Meidän tyttö täyttää kohta neljä, että minä en tiedä vielä mitään koulumaailmasta. Meille ei tule kuitenkaan enää Joulupukkia, koska tyttö on turhan hoksaavainen. Kaupan pukki oli kuulemma erinäköinen kuin meillä viime vuonna käynyt... :D Minusta Joulupukista puhuminen ei ole mitään hirvittävää valehtelua. Itse ainakin muistan sen suuren jännityksen omasta lapsuudestani puhtaasti ihanana juttuna! Ne ovat niitä asioita, joita on hauskaa muistella. Kyllä lapset sen tajuavat sitten kun aika on hyvä. Ainahan meillä on pukit olleet, emmekä me tämän huonompia ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on paljon 8-vuotiaita ja vanhempiakin lapsia, jotka leikkivät vielä täyttä päätä. Hyvä niin! Meillä pojalla on havaittavissa jo varhaisteiniyden merkkejä ihan selvästi. Mutta taitaa olla aika yksilöllistä, missä vaiheessa ne merkit alkavat näkyä. Ehkä kaveritkin vähän vaikuttavat asiaan. Kotona kuitenkin leikitään vielä ihan täysillä. En tiedä, että onko se vain omaa kuvitelmaani, kun minusta nykyajan lapset tuntuvat aikuistuvan nopeammin.

      Sinulla on tarkka nelivuotias! Ja hänellä taitaa olla myös aika hyvä muisti :) Olen kanssasi samaa mieltä. Antaa lasten uskoa Pukkiin ihan vapaasti :)

      Poista
  2. Minusta Joulupukin käynti on kiva aattoon kuuluva rituaali, olipa vaikka vain aikuisia paikalla. Leikkiminen on lapsen luonteesta kiinni, omani leikkivät vielä yli 10-vuotiaina enkä pitänyt sitä mitenkään epänormaalina. Aika on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja nykylapsilta odotetaan aikuistumista liian varhain. Tämä sähköinen tiedonkulku varmaan vaikuttaa osaltaan siihen että lapset kehittyvät niin nopeasti. Minusta se on sekä hyvä että huono asia. Lapsuus kun on kuitenkin elämän tukijalka ja ne leikithän monesti kasvattavat aikuisen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Kyllä Joulupukilla vain on oma tärkeä tehtävänsä joulutunnelman luojana, niin lapsille kuin meille aikuisillekin :)

      Jää nähtäväksi, minkälaisia vaikutuksia tietokoneilla on lapsuuteen ja sen myötä aikuisuuteen tällä uudella sukupolvella. Ja onhan niitä huonoja vaikutuksia jo nytkin nähtävissä. Ylivilkkautta ja keskittymisvaikeutta ainakin esiintyy, jos kovasti pelailee. Nykyään tietokoneet ja muut pelikoneet ovat kyllä turhankin suuressa osassa lasten vapaa-ajan vietossa. Meillä on otettu sellainen käytäntö, että pelata saa vain viikonloppuisin. On ikävää katsoa lasta, joka ei keksi mitään tekemistä ilman pelikoneita, telkkaria tai tietokonetta.

      Poista
  3. Omilla vanhemmillani oli selkeä linja, että lapsille ei koskaan valehdeltu. Joulupukkia tosin leikittiin joskus, oli sellainen asukin. Pojat parina jouluna pukeutuivat, mutta toki minäkin tiesin, että leikkiähän se vain oli. Otin hyödyn irti ja olin niin kauan S-veljen sylissä kuin jaksoin (pukin oli pakko, muulloin S ei antanut). =D
    Meillä joululahjoihin liittyi silti aivan omat, ihastuttavat rituaalinsa, joita lämmöllä muistelen. Sillä välin kun muut olivat saunassa, äidin toimesta ilmestyi vanha pärepyykkikori täynnä lahjoja kuusen alle. Joko L-veli tai minä jaoimme lahjat ja ne sitten vuorotellen ringissä availtiin jännittäen yhtäältä omaa lähestyvää vuoroa ja toisaalta, mitä toisen paketti sisältää. Seimi ja sen sanoma painuivat mieleen totuutena, josta en ole päästänyt irti, vaikka monet sitä Joulupukkiin rinnastavatkin.

    En kuitenkaan itse pitäisi Joulupukkijuttuja sietämättömänä valhetteluna. Tai, noh, koen sen turhana, jos nyt kuvittelen, että itselläni olisi lapsia. Mutta tuskin kukaan lapsi on vaurioitunut pysyvästi menettäen uskonsa vanhempiinsa ja ihmisiin, vaikka on joutunutkin kohtaamaan totuuden.

    Tunnustan olleeni kuitenkin ymmärtämättömyyttäni päiväkodissa se sydäntensärkijä. Ajatus Joulupukista vain satuna oli minulle niin itsestäänselvä, että taisin spoilata muutaman kaverin… =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat muistot sinulla lapsuuden jouluista. Omasta lapsuudestani muistan sen, että olin ymmärtänyt jossain vaiheessa Joulupukin tonttuineen olevan satua, mutta aina joulun lähestyttyä rupesin kuitenkin uskomaan niihin. Ehkä päällimmäinen syy siihen oli vain lisäjännityksen luominen aattoillan odotukseen. Sitten isällä oli myös tapana iltaisin kun alkoi hämärtää, koputella ikkunoihin, jolloin aloimme taas epäillä todella tonttujen olevan totta. Kyllähän se isän temppu jossain vaiheessa sitten valkeni, mutta hauskat muistot siitä kyllä jäi :D

      Poista
    2. Ja oikein Hyvää Joulua!!

      Poista
  4. Niin, ja lapsillaha (kuten myös joillakin meistä aikuisistakin, heh) on kyky heittäytyä mielikuvituksen siiville täydellisesti. =) äiti tuossa yksi ilta muisteli, kuinka kerran hieman vanhempi serkkumme oli ollut pojille pukkina. Äiti oli luullut silmien loistosta, että pojat kerrassaan uskoivat jutun, mutta tarina sai käänteen, kun jompi kumpi veljistäni kipitti ojentamaan "pukille" serkun nimellä varustetun paketin: "hei, kato! Säki sait!" =D
    Veikkaan, että koko pukkiusko perustuu tähän. Luulenpa, että lapset ovat kyllin älykkäitä tunnistamaan tekoparran – ja kyllin viisaita nauttimaan taianomaisesta hetkestä!

    Kaunista joulua koko perheelle! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen.

Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa.




Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800-luvulta, kuten suuri…

Ullakko muuttui hääjuhlatilaksi

Apua, talvi meinaa tulla ihan väkisin. Lapset katselivat aamulla nenät kiinni ikkunassa, kun lunta tiputteli taivaalta. Ikävä kyllä lumiukkohaaveet sai vielä siirtää myöhemmälle, koska lumi katosi pian pois. Minä en niin lunta kaipaa. Se tietää lisätyötä hevosten kanssa, joten ei ole haitaksi, jos lumi tulisi vähän myöhemmin vasta. Olen ollut muutenkin vähän alavireessä viimeaikoina. Ilmeisesti olen alkusyksyn kiireistä uupunut ja nyt se sitten tuntuu, kun mitään suurempia projekteja ei ole meneillään. Olen päättänyt keventää vähän tässä vaiheessa, jotta ehdin taas palautua entiselleni ja jaksan innostua joulunlaitosta. Sitä tosin jo odotan innolla. Meillä oli tosiaan ihanat häät syyskuussa. Järjestelyissä oli tietenkin oma hommansa ja etenkin siinä vaiheessa, kun teimme päätöksen, että siivoamme talon ullakon juhlien jatkopaikaksi. Ullakko on suuri ja olemme aina halunneet saada hyödynnettyä tämän korkean tilan muutenkin kuin valtavana varastotilana. Siispä tartuimme työhön ja pari…

Miten minusta tuli pohjalaistalon emäntä

Hei!

Olen pitänyt blogiani elämästäni täällä keltaisessa kartanossa jo pian neljä vuotta. Siitä saan kiittää ihania lukijoitani! En minä olisi vain itselleni viitsinyt kirjoitella näin pitkään. Lukijat ovat varmasti vaihtuneetkin matkan varrella ja osa heistä ei varmastikaan tunne minua henkilökohtaisesti, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä hauska hieman kertoa kuinka minä hämäläistyttö päädyin tänne Etelä-Pohjanmaalle aikanaan. Eli suuria paljastuksia on luvassa, heh!

Kaikki alkoi pienestä sattumasta Facebookissa, jonka seurauksena kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä päätyivät kirjoittelemaan toisillensa. Huomasimme pian, että jutut menivät hyvinkin yksiin ja kiinnostus toisesta heräsi. Päädyin antamaan puhelinnumeroni ja ensimmäisen puhelumme jälkeen koin, että se oli sitten menoa. Puhelukin kesti lopulta useita tunteja ja yö meni erittäin vähillä unilla. Aamuvuoroon suuntasin väsyneenä, mutta hymyilevänä tyttönä.

Pian päätimme tavata kasvotusten ja lähdin ajelemaan ens…