Siirry pääsisältöön

Ompelua, askartelua ja luonnonihmeitä



No johan olikin eilen touhukas tiistai. Heti aamusta aamutallin jälkeen lähdin pienten poikien kanssa keräämään risuja, koska halusin kokeilla risukranssin tekoa. Siinä keräillessä huomasin oudon rinkulaisen oksan. Se oli tosi hassu, koska oksa oli tosiaankin sulkeutunut ympyrä. En ole nähnyt ikinä mitään tuollaista ja päätin napata sen mukaani näyttääkseni sitä miehillekin.


Lähdin etsimään risukranssiin tarpeita ja löysinkin luonnon ihan oman version siitä. Oksa on kasvanut täydellisesti kiinni varteen.

 
Tein uusia asetelmia tuvan eteiseen johtavan oven nurkkaan. Poronsarvi on papan tuliainen J:lle Lapista menneenä kesänä ja sopii kivasti väreihin.

 
Tätä kuvaa katsoessa ei voi kuin todeta, että ikkunalaudat pitää maalata ja pian. Jotenkin ovat vain unohtuneet, kun tuntuu että kokoajan on niin monenlaista tekemistä. Mutta tämä vanha talonpoikaispöytä on niin ihana.
 
 
Tein pienen ja suuren kranssin, jotka spraymaalasin. Nyt ne odottavat koristelua. Hopealehdet olivat säilyneet näin hyvinä lumen alla kukkapenkissä. Ovat kyllä sitkeitä tapauksia.
 
 
 Tämän pannun olen löytänyt vintistä. Siinä on merkki, jossa lukee Wholbergin jälk Helsinki, Suku 1896.
 
 
Ompelin tuvan kaikkiin neljään ikkunaan joulukapat. Minulla oli sopiva pala pellavakangasta ja sitten löysin siihen sopivaa pitsinauhaa lipaston laatikosta. Rusetit ajattelin vaihtaa neutraalimman värisiin joulun jälkeen, niin saavat kapat olla vielä myöhemminkin. Mallin keksin omasta päästä.

 
Puupenkille ajattelin tehdä vielä yhteensopivat istuintyynyt.
 
 
Olen useampana päivänä yrittänyt taas paneutua tuon järkkärikameran toimintoihin, eikä se ihan helppoa ole. Kuvailen Olympus E-450-kameralla. Se on ihan tarpeeksi haasteellinen näin amatöörillekin. Toimintoja löytyy jos jonkinlaisia ja valmiita asetuksiakin. Manuaalinen kuvaaminen kiinnostaa tietenkin eniten ja sitä olen yrittänyt harjoitella. On vaikeaa saada sellaisia kuvia aikaiseksi, kuin mitä olisi toiveissa. Ja kun minulla ei ole ketään valkokuvausta harrastavaa kaveria, jolta voisi kysellä käytännönvinkkejä, niin joutuu tekemään kaikki kantapään kautta. Netistä löytyy tietysti vaikka kuinka paljon vinkkejä, mutta minun on niihin hirveen vaikea keskittyä, jotta ymmärtäisin jotain.. Tarvitsisi olla vieressä joku, joka näyttäisi ihan kädestä pitäen. Tosin hirmu hauskaa kuvaileminen on silti, vaikka tulos ei vielä oikein tyydytäkään. Jatkan siis harjoittelua.
 
 
 
Niina
 
 


Kommentit

  1. Voi ettäpäs olet taas ihania juttuja tehnyt. Teillä kun on siellä vintillä niin paljon kaikkea että voi vaihtaa uusia asetelmia tämän tästä. Tuo talonpoikaispöytä on ihana, tuota puupenkkiä en muista, lienenkö nähnytkään aiemmin vai oletko senkin vintiltä tuonut. Ihanaa Joulunodotusta teille kaikille.

    -Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puupenkki on ollut jo pidemmän aikaa, mutta koska se on vähän piilossa takkaa vastapäätä, niin jää helposti huomaamatta.

      Poista
    2. Kivat verhot olet tehnyt. Ja ihania nämä pajujutut, luonnon omia materiaaleja. Olet laittanut uuden kuvan tuonne yläpalkkiin, ihan huokuu historiaa nuo kuvat.

      Poista
    3. Kiitos! Luonnosta löytyisi vaikka mitä materiaalia, jota voisi hyödyntää. En vain saa useinkaan aikaiseksi ruveta väkertämään itse. Olen tehnyt vähän muutoksia ulkoasuun. Piristää kummasti :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla