Siirry pääsisältöön

Sadepäivänä

 
 
 
 
 
Jopas on ollutkin kurja päivä. Vettä sataa ja alkaa olemaan kovin kuraista, etenkin tuolla tallin puolella. Onneksi meillä on niin ihanan suuri pihatto, jossa hevoset mielellään pitävät sadetta päivisin. Ei tarvitse niidenkään kurassa seisoa koko päivää. Kyllä tässä pimeydessä alkaa jo talveakin odottamaan, vaikka periaatteessa väitänkin olevani syksyihminen. Minulta vain pääsee usein unohtumaan tämä vaihe, kun on pimeää ja märkää. Kaiken lisäksi minusta tuntuu, että olen tulossa kipeäksi. Viluttaa ja joka paikkaa kolottaa. Tosin lihaskivut johtuvat kyllä varmasti toissapäiväisestä ehkä vähän turhan rajusta vatsalihas- ja punttitreenistä. En vain koskaan malta lopettaa ajoissa ja sitten saan kärsiä siitä hyvästä pari päivää. Onneksi huomenna pitäisi jo kivut hellittää, ellen sitten ole tosiaan tulossa oikeasti kipeäksi.
 
Tänään olemme pikku L:n kanssa pysytelleet sisätiloissa ja olen yrittänyt ommella hänelle jotakin jäljellä olevista kankaista, joita ostin joskus viime keväänä. No, yritykseksihän se jäikin. Poika on nykyisin sellainen jalassa roikkuja, ettei oikein tahdo mitään pystyä tekemään. Luovutin lopulta ja päivä menikin lattialla leikkiessä. On hauskaa huomata, miten paljon jo tuollainen kymmenkuinen pieni pirpanakin ymmärtää, vaikkei vielä osaakaan puhua. L tykkää, kun lauletaan tuttuja lauluja ja yrittää laulaa myös mukana. Niin suloista. Nyt on tullut myös se vaihe, kun olemme joutuneet keräämään kaikki pikkuesineet pois pienten käsien ulottuvilta, jotka ovatkin salaman nopeat. 
 
 
Nyt keitän itselleni kupin teetä ja käperryn sohvannurkkaan viltin alle toivomaan, että olo paranisi.
 
 
Niina
 

 

Kommentit

  1. ..onkin hyvä että on välillä näitä sadepäiviä niin saamme ihailla kuvia sivuillasi, ethän poutapäivänä varmaan niin ehdikään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tälläisinä päivinä saakin ihan hyvällä omallatunnolla pysytellä sisätiloissa, vaikka kyllähän nuo hevoset on hoidettava tietenkin ja yritin myös haravoida pihaa, mutta eihän ne lehdet tahdo märkinä oikein irrota :)

      Poista
  2. Teillä on ihana talo!upea.pikkuiset häärivät ja ovat koko ajan uteliaita.meillä on sama homma tämän yksi -vuotiaan tyttärentytön kanssa,kaikki tavarat on kerätty pois,jotka voi mennä rikki.ja jotain on mennytkin.paranemisia ja joulu Se vain lähenee,että valoisat ajat sen jälkeen jo edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viihdymme täällä itsekin hyvin :) Tuollaisia pieniä tutkimusmatkaajia seuratessa meneekin aika mukavasti. Ja kohta ne tavarat saakin laittaa jo takaisin paikalleen. Aika menee niin nopeasti. Kyllä, jouluun ei tosiaan ole enää pitkä aika!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla